Long time no see

Hei rakkaat lukijat. ♥ Monet ovat saattaneet ihmetellä lähes kuukauden kestänyttä blogitaukoani. Ei ole mitään dramaattista syytä; olen vain keskittynyt kouluun ja käynyt töissä. Tämän viikon alussa tulin tosin kipeäksi ja makasin kuumehouruissa kotona enkä jaksanut avata tietokonetta. Katselin vaan vanhoja lempi sarjoja Pleikkarilla. Torstaina saapui Sons of Anarchyn 6. tuotantokausi ja ollaankin töllätty sitä lähes taukoamatta miehen kanssa, ellei lasketa eilistä Stars Showta Peacock-teatterissa Linnanmäellä. Oli muuten huikea show, suosittelen kaiken ikäisille!

Päivän ajatus: Olen myös viime aikoina saanut pieniä ahdistuskohtauksia älypuhelimista. Ei siis mitään outoa tai vakavaa, vaan lähinnä kelaillut, miten paljon ihmiset käyttävät aikaansa kännyköitä näpräillen sen sijaan, että oikeasti keskustelisi näiden ihmisten kanssa. Voin myöntää sen myös omalta kohdaltani. Aamulla, kun herään katson ensimmäiseksi kännykkääni. Tekstailen hyvät huomenet miehen kanssa, katson Facebookin, Instagramin ja Bloggerin. Kun teen lähtöä kotoa laitan seuraavaksi musiikit soimaan puhelimesta. Odottaessani metroa/metrossa selailen taas lisää Facebookkia/Instagrammia/tekstailen Whatsapissa. Seuraavaksi odottelen bussia - selaan taas kännykkää samalla, kun poltan tupakan. Bussissa voi taas selailla lisää. Koulussa/töissä vaihdettuani vaatteet odottelen opettajaa, ja taas selailen kännykkää. Tauoilla taas näprään lisää, kun ei jutella kavereiden kanssa. Ja taas koulun/töiden jälkeen. Ja lista vaan jatkuu. Näprään siis lähes aina, kun tulee pienikin tauko. Yleensä tylsyys laukaisee sen näpräilemisen. Ja kenellä ei olisi tylsiä hetkiä päivän aikana, esimerkiksi odottaessa? Istuessani eilen Peacockin vieressä olevalla tupakkapaikalla viereeni istui vanhempi pariskunta, jotka juttelivat ekana iloisesti toisilleen heitellen läppää, kunnes pistivät tupakaksi ja molemmat alkoivat selata puhelimia. Kumpikaan ei puhunut toisillensa sanaakaan ainakaan 10 minuuttiin - silmät katsoivat vaan näyttöä päin. Se ajatus, että vuosien päästä kaikista pariskunnista tulisi sellaisia, jotka vaan näpräävät puhelimiaan, vaikka oikeaa ihmiskontaktia saisi vierestä, alkoi ahdistamaan. Vähän niin kuin about vuosi sitten, kun angstasin siitä, kuinka ärsyttää nähdä kavereita, jotka taukoamatta näpräävät puhelimiaan, kun ollaan hengailemassa jossain. Helvetin epäkohteliasta. Olen yrittänyt minimoida jatkuvaa puhelimen/muun tekniikan näpräilyä ja koulun ja töiden lisäksi nähdä enemmän kavereita sekä tehdä luovia asioita, kuten kirjoittaa tarinoita vihkoihin, maalata/piirtää ja tehdä leikekirjaani. En sano, että kaikkien pitäisi muuttua amisheiksi, mutta joskus tämä kehityksen ja tekniikan määrä, joka helpottaa elämäämme myös tekee muille asioille hallaa, kuten ihmissuhteille. Phuh. Nyt lopetan.

Tällä hetkellä haaveilen viini-illasta jonkun hyvän ystävän kanssa, hyvästä italialaisesta ruoasta, Polaroid-kamerasta ja omasta vauvahauvelista, jonka kanssa voisi käydä pitkillä kävelyillä pitkin Helsinkiä. Kun illat alkavat pimetä enemmän voi käyttää tuoksukynttilöitä. Se on ainoa positiivinen asia itselleni koko syksyssä. Syksyllä kaikki yleensä alkaa masentamaan ja ahdistamaan (ehkä siksi nyt erityisesti tuo älypuhelinjuttukin), mutta kynttilät piristävät omaa fiilistä mielettömästi. Saa sellaisen ihanan rauhallisen olon. Ainiin, alotin myös operaatio kulmakarvan kasvatuksen pari kolme viikkoa takaperin. Ollut aika hirveää olla rehottavilla kulmakarvoilla, kun normaalisti tottunut ohueeseen malliin, jota voi muunnella oman mielensä mukaan. Kun ne tästä vielä vähän kasvavat, pääsen muotoilemaan ja värjäämään ne omaa silmää miellyttäviksi. Se on muuten hirmu kiva juttu! Ja hei, muistittehan tekin osallistua #kutsumua haasteeseen?

Ps. Miksi Blogger vamuilee? Tää on tämmönen vanha ja outo eikä anna mun laittaa tekstiä seuraavalle riville. :( Nyyh.

Kaiku kutsuu rajan takaa

Hola! Tämmönen pikapostaus kolmelta yöllä, kun uni ei tule silmään. Olin siis maanantai-torstaina iltavuorossa duunissa, joten en ole päivitellyt samaa tahtia, kuin lomalla. En ole jaksanut tälläytyä enkä siksi juuri ottaa kuviakaan. Tää kuumuus on oikeasti ihan järkyttävää. Semmonen 20 astetta on sopiva tämmöselle mörököllille!

Viikonloppukin meni hujauksessa ohi. Perjantaina kävin vähän shoppailemassa Carlingsin alennusmyynneistä itselleni kolme huippukivaa paitaa, laittelen niistä myöhemmin kuvaa. Muuten ollaan paahduttu tässä kuumuudessa, siivottu, käyty yöuinneilla jne. Ja ostettiin tänään Sotkasta uusi matto olkkariin! Vanhassa oli ne nukat-karvat-mitkä-lie ihan liian epäkäytännölliset asuntoon, jossa asuu häkkieläimiä (tassujen mukana kulkeutuu epämukavan paljon heinää ja muuta sontaa). Ostettiin siis alennuksista tämmönen lyhyt "karvainen" ja kumipohjainen yksilö tilalle. Huomattavasti nätimpi muutenkin kuin edellinen Ikean ihme!

"Home is where your heart is."

Viikon aikana on myös ollut ärsyttäviä juttuja. 1) Kuumuudesta ei muka saisi valittaa, koska talvi-sitä-ja-tätä-ja-tota 2) naiset järjestävät draamaa, koska en voi/halua pyytää kaikkia duunikavereita synttäreilleni ja 3) joku idiootti oli sitonut koiransa pubin terassin kaiteeseen kiinni suoraan auringonpaahteeseen, eikä koira parka voinut liikkua varjoon tai tehdä muutakaan kuin seistä tai makaa. Tuli niin kauhea fiilis tästä, että soitin suoraan poliisille. Toivottavasti he tekivät asialle jotain. Itse dokaa baarissa ja koira kärsii sivussa. Eläinrääkkäyksestä vois mun puolesta saada elinkautisen. Käsittämättömän hirveitä ihmisiä.

Mutta! Oon super excited, että meen huomenna ensimmäistä kertaa vuoteen kampaajalle leikkauttamaan tukan. 80% kampaajakäynneistäni on osoittautunut katastrofiksi, mutta toivon, että tällä kertaa onnistuisi. Ei mitään radikaalia, mutta muutosta kumminkin tähän kuontaloon. :) Ja hei, kouluun on aikaa enää 9 päivää, synttäreihin 17 ja synttäripippaloihin 19!

♥: Necromantic

It's okay to be sad

Pitkästä aikaa kirjoittelen syvällisempiä juttuja. Tunteita ja ajatuksia on paljon, joten pyydän anteeksi jo etukäteen, jos teksti tuntuu sekavalta. Tällä kertaa en halua olla tarkkana kirjoittaessani vaan antaa tekstin vaan tulla.

Netissä on pyörinyt muutamia videoita ja linkkejä siitä, miten ihmiset esittävät somessa/netissä onnellisuuttaan normaalia enemmän. Enään ei hyväksytä "keskiarvoista" elämää, saati sitten onnettomampaa tai surullisempaa vaan kaikki esitetään todella upeana ja loistokkaana. Olen miettinyt asiaa etenkin viime aikoina paljon, koska en itsekkään halua enää avaa suutani, jos asiat ovat huonosti. Viime kuukaudet ovat kyllä olleet ehkä elämäni parhaimpia eikä negatiivisuutta paljoa ole ollutkaan, mutta kaikille meille tulee aikoja, jolloin kaikki ei ole hyvin. Miksi niistä ei enää saa puhua ääneen?

Pyydän katsomaan nämä kaksi linkkiä, jotta pääsette samaan fiilikseen:

Sosiaalisen median karu kääntöpuoli

On aivan ok, ettei kaikki ole aina ok

Miksi minä en kirjoita enää avoimesti tunteistani? Koska saan niistä itselleni vain negatiivisuutta. Avauduin joskus vanhassa blogissani mm. huonoista/väkivaltaisista suhteistani ja koulukiusaamisesta. Se oli vaikea aihe minun kirjoittaa. Sain onnekseni paljon positiivisia kommentteja rohkeudestani ja avoimuudestani, mutta tietenkin kieroonkasvaneita, inhottavia ihmisiä tuli sanomaan, miten olen "huomionhakuinen" "valehtelija" "säälittävä" ja "ansainnut kiusaamisen." Seriously? Miten ihmiset voivat olla niin kamalia toisiaan kohtaan? Kyllä, minusta saa helposti negatiivisen kuvan netissä, koska olen temperamenttinen ja suorasanainen ihminen, ja minun kanssani saa helposti väittelyjä aikaiseksi. Siltikään en ole koskaan ollut pahantahtoinen ihminen. Rakastan tutustua uusiin ihmisiin, olen luotettava, rehellinen ja ajattelevainen. Rakastan antaa ihmisille lahjoja enemmän kuin itse saada niitä, ja aina puolustan läheisiäni; olen menettänyt ystäviä sen takia, että olen puolustanut toisia läheisiäni. Ja voin sanoa rehellisesti, etten kadu hetkeäkään. Oikeat ihmiset ovat jääneet ympärilleni.

Tiedän, että moni muukin kärsii samasta ongelmasta, kuin minä - ei halua puhua enää mitään ääneen, koska saa siitä itselleen sain turhaa negatiivisuutta. Ja minusta se on aivan älytöntä, että saamme negatiivisuutta niskaamme vain sen takia, että olemme avoimia. Elämän ei kuulu olla aina upeaa ja ihanaa. Mikä se sellainen maailma olisi, jos koskaan ei tapahtuisi mitään negatiivista? Meidän kuuluu harmistua ja vihastua. Joskus se tekee hyvääkin - kunhan ulkopuoliset eivät kärsi sen takia.

Ihmiset - meidän pitäisi pystyä puhumaan taas avoimesti tunteistamme. Meillä on lupa valittaa, kun on ollut huono päivä töissä, rahat on loppu, kaverin kanssa tuli riita tai kumppani mököttää meille. Ei ole normaalia, jos esittää kaiken olevan koko ajan upeaa ja virheetöntä. Oikeasti onnellinen ihminen pystyy myöntämään virheensä ja huonot hetket elämässä. Meidän ei pitäisi antaa huonojen ihmisten (esimerkiksi riitaa liekittävien anonyymien) muuttaa sitä, mitä voimme sanoa ääneen ja mitä emme. Meidän pitää saada olla sellaisia, kuin olemme.

Tietenkin on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan halunnut puhua avoimesti tunteistaan, edes läheisille ystävilleen. Kaikki tietenkin käsittelevät tunteitaan eri tavalla. Mutta etenkin blogimaailmassa monet lemppari bloggarini ovat joko lopettaneet kokonaan kirjoittamisen tai karsineet kaiken vain materialliseen onneen. Miksi? Koska ovat saaneet tarpeekseen vieraiden (tai vihaajien) vittuilusta. En ymmärrä, miten ihmiset viitsivät tehdä näin; polkea toisia ihmisiä maanrakoon syystä x. Ja kommentoiden yleisesti anonyymeille: yritättekö saada kokonaan bloggailun lopetettua Suomesta vai vaan ne, jotka eivät miellytä omaa silmäänne? Yritättekö haukkua ihmisiä siihen pisteeseen, kunnes he poistuvat kokonaan keskuudestamme? Vai ajatteleko edes niitä kaikkia seurauksia, mitä yhdellä negatiivisella kommentilla teette? Monet ihmiset ovat satuttaneet itseään vakavasti tai jopa lopettaneet elämänsä kiusaamisen takia. Onko se teidän mielestänne hauskaa vai oletteko inhimillisiä, ja tunnette edes pienen piston sisällänne?

Haluan vielä antaa esille muutaman bloggaajan, jonka aitous ja rehellisyys ovat hämmästyttäviä. Ihailen tällaisia ihmisiä, jotka muiden mielipiteistä huolimatta uskaltavat olla rehellisiä, aitoja ja kauniita.

Sweet Tears   EMILIA FROST    Slutgarden

♥: Necromantic

Jack of Diamonds

Tämä viikonloppu ei sujunutkaan niin ihanasti ja ruusuisesti kuin olin ajatellut. Perjantaina meidän digiboxi sanoi heipat eikä tv:stä näy kuin epämääräistä suttua. No, ensi viikolla hakemaan uusi, ärsytti vaan, kun ei perjantaina voinut katsoa mitään ohjelmia (meillä normaalisti aina tv edes pauhaa taustalla vaikkei kukaan katsoisikaan). No, lauantaiaamuna heräsin kauheisiin alavatsakipuihin ja kuumeeseen - buranat ja kaikki tulivat vain suoraan ylös eikä mikään pysynyt sisällä. Makasin sängyllä itkien fyysistä tuskaani, kunnes työkaverini soitti, että olenko vielä tulossa meidän peli-iltaan. No, enhän minä sinne päässyt, kun en sängystä voinut nousta vessaankaan ilman sietämättömiä tuskia. Oli vähän noloa, kun olin mukana suunnittelemassa koko juttua, ja tarkoituksenani oli tuoda mm. sipsit ja muita herkkuja. Koko loppuillan katsoin Buffy the Vampire Slayeriä DVD:ltä miehen datatessa vieressä. Vielä tänäänkin (sunnuntaina) on kipuja, tosin alavatsan lisäksi alaselässä ja ylävatsassa. Ei nyt ihan nappiin mennyt tämä ainoa vapaa viikonloppu pitkään aikaan. Niin tyypillistä paskaa tuuria, että ihan ärsyttää.

Jos jotain positiivista pitää tästä päivästä keksiä niin olen saanut hirveästi mieheltä hemmottelua. Käynyt mun puolessa kaupasta, tehnyt ruokaa, laittanut kahvia, pessyt pyykkiä ja kaikkea muuta pientä, mikä tekee mut mielettömän onnelliseksi. Perjantaina sain myös yllätyksenä pari Harley-Davidson peltirasiaa, joissa oli minttupastilleja sisällä. Pieneen kokoonsa nähden yllättävän hintavia, mutta sanoi, että jos tollasiin törmää niin eihän niitä voi kauppaankaan jättää, koska tietää miten iloiseksi ne minut tekevät. Minä en ole sellainen ihminen, joka tarvitsee mieheltään jatkuvasti kukkia, saati sitten vaatteita vaan pienet kivat jutut merkitsevät minulle enemmän. Ahneilla on ruma loppu jne.

Mitäs muuta. Joo, mun tatska- ja moottoripyöräkuume on menny ihan naurettavaksi. Tatuointi olisi tässä vaiheessa vielä realistinen hankinta (en omista mitään kortteja), mutta on todella mukavaa, kun koulujuttuihin pitää säästää vielä omaisuus ja matkallekkin olisi kiva päästä. Puhumattakaan siitä, miten paljon työtuntini ovat vähentyneet viimeisen puolen vuoden aikana.. Argh. Raha on ikuisen angstin aihe, ja kohta se vielä pahenee, jos minusta tulee syksyllä opiskelija. Tavoitteenani on siihen mennessä lopettaa tupakointi tai ainakin vähentää huomattavasti. Ihan naurettavaa käyttää viikossa rahaa n. 20€ moiseen, kun nekin rahat voisi säästää esimerkiksi näihin kuuluisiin tatuointeihin.. Perkele!

Olin myös aiemmin tällä viikolla meikkimallina kaverilleni Sallille. Hän opiskelee teatterimaskeerausta Stadin ammattiopistossa Pasilassa eli sama paikka, minne itsekkin haluaisin päästä opiskelemaan sekä parturi-kampaajaksi että teatterimaskeeraajaksi. Oli jännä nähä, millainen tuleva kouluni sitten olisi! Olin siis harjoitusmallina Sallin päättötyöhön, johon tulee vielä ensi viikolla varsinainen malli pidemmältä. Teemana oli muistaakseni ympäristö ja sen haitat. Sallin eli minun hahmoni on tarkoitus olla joku meri-ihmis-sekoitus-tyyppi, joka kärsii kaikesta muovista ja liasta, mitä ihmiset heittävät veteen, ja samalla pilaavat sen. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun Salli kokeili teoriasta käytäntöön tätä - tämän jälkeen on vielä kolme harjoituskertaa sekä virallinen näyttö. Tässä kumminkin Sallin koevedos hahmosta minun päälläni harjoiteltuna.

En tiedä miksi, mutta välillä on mielestäni mukava kirjoittaa tällaisia sekametelipostauksia. Ei tarvitse olla liian virallinen, tarkka tai välittää muutenkaan mitä kirjoittaa vaan päästää koko luovuuden valloilleen. Tekstistä tulee ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisempaa luettavaa, ja ihmisillä on enemmän kommentoitavaa. Ikuisia mielipiteitä, tietenkin.

Nyt menen jatkamaan Buffy-maratonia sohvalle kera herkkujen ja halivan miesystävän. Auf Wiedersehen!

♥: Necromantic

Turn it up

Heya taas ja hyvää lauantai-iltaa! Terveisin Nette, joka kuulostaa ihan uutistoimittajalta. Tuli joku jäätävä kirjoitusinnostus, joten päätin käyttää sen kerrankin hyväksi. Ei sillee, et mitään järkevää asiaa olisi tai tällä postauksella mitään syvääkin syvempää tarkoitusta. Kunhan raapustelen omaksi iloksi.

Ensinnäkin, mun tatskakuume on ollut nyt viime aikoina ihan järkyttävä. Vieressä olis kasa kaikkia tatskakamoja, mutta a) en oo vieläkään saanut poljinta toimimaan ja b) itselleen tekeminen on ihan älytöntä tuskaa, just sayin'. Ajattelin jo tässä, että alan kuumottelemaan Tommia harjoittelemaan tatuoimista. Tämmönen perus kiva pariskunnan harrastus! Mietin myös, että ottaisin Liskogalleriassa harjoittelijalta jotain isompaa leimaa. Kokemuksia? Mielipiteitä? Tiedän ainoastaan yhden, joka otti harjoittelijalta tatuoinnin, ja se on todella upea!

Toiseksi, tää Suomen pelleily alkaa viedä viimeisetkin hermot. Leikataan vähäisistäkin tuista pois, esimerkiksi lapsilisistä. Tämä koskee minua, koska haluan lapsia. Ja kallistetaan lisää autolla kulkemista, koska sehän ei ole vielä tarpeeksi kallista. Tämä koskee minua ja miestäni, koska mieheni on autonörtti, ja minäkin haluaisin joskus omistaa auton. Joo, ja kielletään tupakkakin kokonaan Suomesta! Ei sillee, etteikö se olis saakelin typerä ja kallis tapa, mutta mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus päättää tämmöisistä asioista. Mutta ei, Suomessa kymmenkunta pukumiestä/-naista päättää yli viiden miljoonan ihmisen puolesta. Alkaa mennä järki. Mutta hei, nostetaan näiden hienojen ja tärkeiden pukuihmisten palkkoja! Nähtyäni nää uutiset meinasin kirjaimellisesti juosta seinää päin. Jos pari vuotta jaksaisin kärsivällisesti opiskella ja sen jälkeen lähtis ulkomaille edes hetkeks tekemään töitä ja asumaan, phuh..

Noniin, johan helpotti. Oon yrittänyt hillitä näitä hallitsemattomia avautumisia, mutta mikään ei ole niin terapeuttista kuin kirjoittaminen, imo.

Anygays, huomio ihanat naiset! Oon saanut tämmöisen mielettömän innostuksen laittaa hiuksia, meikata ja stailailla. En pelkästään itseäni vaan myös tuttujani. Aion tehdä erään hauskan projektin, jossa stailaan erityylisiä ihmisiä, otan kuvia sopivassa ympäristössä ja teen sellasen kuvakollaasin! Julkaisen kuvat myös täällä blogin puolella. Yhtä kaveria kysynyt ja hän lupautui jo klassisen gootin osaan. Haluankin siis kysyä, että olisiko pääkaupunkiseudulla halukkaita tulemaan mulle stailattavaksi yhdeksi päiväksi? :-) Ympäristöä voidaan katella yhdessä, kunhan on paikka, missä voin stailata (esim. oma kotini). Minä saan harjoitusta ja vähän apua erääseen juttuun, mistä kerron myöhemmin enempi, ja sinä saisit (toivottavasti) kivoja kuvia, ja ehkä jopa vinkkejä tyyliisi. Sekä on tietenkin iso plussa, jos saa uusia kavereita blogimaailmasta, ja miksei toki muualtakin. :-) Tällä ei ole mitään erityistä aikajanaa vaan heti kun säät lämpenee ja aurinko paistaa niin haluaisin aloittaa (kesän loppuun mennessä kuitenkin). Mulle voi laittaa viestiä täällä tai Facebookin puolella, löydyn nimellä Nette Tukiainen. Mitä enemmän innostuneita ihmisiä sen parempi! Mun kanssa ei tarvitse ujostella. :-)

Aah, vitsi kun kuumottaa koulu. Haluaisin niiiiiiiiiiiiin paljon päästä sinne. Tiedän hokevani vähän itseäni, mutta kahden ja puolen vuoden Heseuran jälkeen on alkanut motivoitumaan paremmin. Oon aina pitänyt itseäni enemmän luovana ihmisenä, joten tämmöinen duuni voisi olla mulle sopiva. Se joka ei tiedä mistä puhutaan niin tarkoituksena on päästä syksyllä opiskelemaan parturi-kampaajaksi ja siitä sitten teatterimaskeeraajaksi. Kokemusta on lähinnä perheen Halloween-meikkailuista ja oman naaman läträämisestä, joten olisi kiva päästä kokeilemaan sitä muihinkin. Tulis nyt äkkiä kesäkuu, jotta saan tietää tulokset, argh!

♥: Necromantic

I'm burning gas until I feel alright

Heya! Nyt on hyvä aika tehdä vuoden 2014 helmikuun ensimmäinen postaus. Tälläkään kertaa ei ole mitään ihmeellistä asiaa, kunhan jaarittelen ajatuksiani. Ensinnäkin olen todella iloinen siitä, että sain myytyä kirpparilla lähes sadan euron edestä tavaraa! Vielä pari turhaa pussillista jäi yli, mutta enköhän pääse niistäkin eroon ennemmin tai myöhemmin. Kiitos kumminkin kaikille, jotka kävivät sponssaamassa meidän matkailuja. ^_^ Oli erittäin mukava yllätys!

Olen ollut viime aikoina kaikkea muuta paitsi oma itteni. Syksy-talvi on mulle tunnetusti rankkaa aikaa, mutta nyt väsymys ja saamattomuus ovat vieneet pahasti voiton. En jaksaisi siivota enkä tehdä oikeastaan.. mitään. Normaalisti olen tehnyt viisi päivää viikosta töitä, mutta nyt sekin on vähentynyt neljään. Nyt on tietenkin kausi, jolloin töitä ei ole yhtä paljon kuin ennen, mutta voisin yrittää ottaa vaikkapa muista yksiköistä vuoroja. Mutta ei, en yksinkertaisesti jaksa. Olisi niin hyvä, jos olis duuni, mitä voisi tehdä kotoa käsin, vaikka sitten plussaduunina. Tuo edestakas ravaaminen julkisilla ruuhka-aikaan alkaa viedä pahasti veronsa. Noh, onneksi lomaan on jäljellä enää alle kaksi viikkoa. Sen reilu viikon aikana jos sais tehtyä jotakin kivaa ja hälvennettyä tätä stressiä. Uudet duunitkaan ei tekisi pahaa, koska nyt tuntuu siltä, kuin eläisi koko ajan kädestä suuhun. Siltä se on oikeastaan koko ajan tuntunut, kun olen asunnut omillani. Se alkaa olla henkisesti raskasta. No, toivottavasti huomenna on parempi päivä. Tänään olen jotenkin kaikkialla muualla kuin missä pitäisi, pääni sisällä siis. Haaveilen kouluun pääsystä, matkustelusta, omasta westiestä, uusista tatuoinneista, uusista vaatteista, kesästä ja muuttamisesta ulkomaille. Tää suomi alkaa vaan niin pahasti tympimään. Ja tää arki, josta normaalisti pidän.

Haaveeni Los Angelesista kasvavat joka päivä vaan enemmän. Olen jo monta kuukautta lähes päivittäin lukenut jotain USAan liittyviä faktoja niin matkustelemisesta muuttamiseen. Hups. Jos nyt ensin edes vierailisin paikassa, ennen kuin alan vuokraamaan asuntoja ja järkkäämään työpaikkaa, hah! Oon vähän höperö, jos saan joistakin asioista pakkomielteen. Vähän niin kuin sain tuossa hetki sitten kamalan päähänpinttymän tietynlaisesta otsatukasta ja nyt taas en ole niin varma. Välillä pitäisi ehkä hengähtää. Mutta innostuminen on kivaa! Se antaa paljon inspiraatiota ja lievittää arjen harmautta.

En ole myöskään jaksanut ottaa itsestäni mitään uusia kuvia, paitsi Instagrammiin. Helvetti. Hain jopa kameraan patterit, mutta en jaksa, en ihan oikeasti jaksa. Haluaisin vaan nukkua seuraavat puoli vuotta. Ehkä tämä tästä. Talvella olen maailman surkein bloggaaja ja tiedostan sen hyvin. Toivottavasti saan kohta jostain ylimääräistä energiaa ja jaksaisin taas palata kuvailun, kirjoittamisen ja tatuointien pariin. Kommenttinne ja tykkäyksenne antavat mulle paljon energiaa blogin ylläpitämisen suhteen ja ilman niitä tuskin jaksaisin kirjoittaa enää mitään. Kiitos siis niistä! ♥ Enää pitää saada pääkoppa selväksi. Aloitan tämän psyykkaamisen menemällä lämpimään suihkuun, ottamalla päivän vitamiinit ja halailemalla kaneja sekä avopuolisoa. Palailen pian rakkaat.

♥: Necromantic

Wish list pt. 2

Tein jo joskus aiemmin listaa, mitä kaikkea materiaa haluaisin vielä tässä romun paljoudessa omistaa. Silloin oli lähinnä elektroniikkaa ja muuta tilpehööriä, mutta nyt haluan esitellä teille vaatteita, joista on tullut lähes pakkomielteitä minulle. Löysin uuden, helvetin hyvän vaatesivuston, jonka aion tilailla tyhjäksi, kunhan pankkitili on samaa mieltä. Kesävaatetusta lähinnä, mutta aaa, tahdon kaikki heti nyt! ♥ Ps. Eikö Megan Massacre olekin kuuma nainen?

Näistä kaikista tuo lierihattu ja pentagram-korvikset ovat materialistan kärkipäässä. En usko, että voin edes hehkuttaa tarpeeksi noiden kauneutta (paitsi ehkä Tommin mielestä jo liikaakin, haha). Olen nyt viikon kytännyt tuota nettisivustoa päivin öin enkä saa mielenrauhaa, ennen kuin ne on hankittu. Kyllä, olen kärsimätön ja voin saada tietyistä tavaroista itselleni pakkomielteen. Haaveilen edelleenkin Supernova-mekosta, jonka bongasin ensimmäisen kerran yli neljä vuotta sitten.. Fuck that. Näiden lisäksi olen halunnut jo pitkään mustan, vähän reilumman kokoisen neulepaidan, mustan kynähameen ja korkeakauluksisia toppeja hienoilla printeillä. Ulkomailla olen nähnyt niitä useammissakin paikoissa, mutten Suomessa. :( Voi kurjuutta.

Luin myös eräästä blogista, joka laitteli usein materiahaaveitaan, että hänen on pakko laittaa kaikki vähänkin kauniit materiat nettiin, koska jos hän ostaa ne jonkun toisen jälkeen häntä haukutaan matkijaksi. Ihan sairasta tää meno alkaa jo olla. Kukapa ei koskaan matkisi ketään? Kyllä, minä olen monesti löytänyt blogeista materiaa, joihin en ole ennen törmännyt ja todennut että "vau, voisinkin tilata tuollaisen". Miten vaatekaupat toimisi, jos jokaista vaatetta olisi vain yksi kappale? C'moon. Suomessa varsinkin rock-/goottikulttuuri on sen verran ahdas, että erilaisia vaatteita/vaatekauppoja on aika harvakseltaan. En minä hanki mitään samettipaitaa, koska satut tykkäämään pvc:stä, nahkasta, minihameista, topeista ja niiteistä. Alkaisi olla aika helvetin vaikeaa löytää itselleen vaatteita, jos jokainen voisi varata jonkun tyylin, merkin tai vaatekappaleen. No, nyt kun olen itse ensimmäisenä laittanut lierihatun niiteillä toivelistaani sekä isot pentagram-korvikset (joista kumpaakaan en ole koskaan nähnyt kenelläkään) niin omistan ne nyt virallisesti omana tavaramerkkinäni! Yeah right. Jokaisella on jotain samaa kuin toisella eikä siltä pysty välttymään, jos et tee omia vaatteitasi. You need to share.

♥: Necromantic

Kateus vai mielipide?

"Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä." -Wikipedia

Viimeiset pari päivää olen pohdiskellut normaalia syvällisemmin aihetta kateus. Joku tulee sanomaan sinua rumaksi ja automaattisesti monet (varsinkin naiset) uskovat, että kysymys on vain puhtaasti kateudesta. Onko se oikeasti sitä vai onko kyse yksinkertaisesti toisen mielipiteestä?

Olen saanut omalta osaltani negatiivista huomiota. Joko se on ollut nuorempana kuvista, joissa on näkynyt enemmän paljasta pintaa, olen kertonut mielipiteeni suoraan tai joku ei vaan tykkää minusta syystä x - hän on luonut minusta omanlaisensa mielipiteen joko tekstieni kautta tai kuullut joltain muulta minusta pahaa. Sitten on näitä tapauksia, jotka ärsyyntyvät jo toisen pelkästä ulkonäöstä ja kaikki mitä hän tekee ärsyttää ylikaiken, vaikkei sille ole mitään järkevää syytä. Nuorempana, kun olin hyvä kroppainen, meikkasin itseni nätiksi, pukeuduin provosoivasti ja sain osakseni miehiltä huomiota sain ei-toivottua huomiota monilta naisilta. Tällöin olin varma, että kysymys on kateudesta ja/tai elämän tylsyydestä. Vanhempana olen ajatellut asiaa pidemmälle ja todennut, että hei, ehkä se kaikki ei ollut kateutta. Kaikissa negatiivisissa kommenteissa on jollain tasolla kysymys elämän tylsyydestä/onnettomuudesta, koska onnellisena ja tyytyväisenä ihmisenä et näkisi vaivaa haukkuaksesi ketään - varsinkaan täysin tuntemattomia ihmisiä. Diagnisoitiin tätä joskus vähän enemmänkin ystäväni Jaakon kanssa ja kirjoitinkin siitä muinoin vanhaan blogiini Necromantic's Worldiin. Miksi ihmiset haukkuisivat toisia vain ja ainoastaan kateudesta? Miksi jokaikinen negatiivinen huomio johtuisi kateudesta? Varmasti osa onkin kateutta, mutta en todellakaan usko, että kaikki.

Jokaisella meistä on omat mielipiteet. Mietitään vaikkapa, että esimerkiksi miesystäväni pitää minua kauniina ja hyvännäköisenä. Minäkin pidän häntä komeana (vihaan tuota sanaa) ja hyvännäköisenä. Mutta läheskään kaikki eivät pidä minua tai häntä hyvännäköisenä. Nämä ovat ikuisia mielipide- ja makukysymyksiä, joista ei voi kiistellä. Olen minäkin joskus sisälläni ajatellut, että joku ihminen ei ole mielestäni hyvännäköinen. Miksi monien on siis vaikea hyväksyä se fakta, että ehkä sinä et kuulu jonkun toisen ihmisen makumieltymyksiin? Onko siinä sitten taas kysymys ylemmyydestä muita kohtaan tai kenties karusta faktasta, kuin itserakkaus?

"Narsismi tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen. Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Psykoanalyysissa käsite on määritelty eri tavoin: se liittyy joko ihmisen terveisiin ominaisuuksiin tai poikkeavuuksiin. Narsismi terveenä ominaisuutena tarkoittaa mielikuvia ja käsityksiä, joita ihmisellä on itsestään. Yleisimmin käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin jonkinasteista häiriötä." -Wikipedia

Minä voin sanoa rehellisesti, etten ole itserakas enkä ole koskaan ollutkaan. Kun minua kiusattiin rumuudestani ja liiasta laihuudestani ala-ja yläasteella en edes tiennyt, miten voisin olla ikinä kaunis. Muistan vieläkin sen päivän, kun kokeilin erilaista, vähän rauhallisempaa meikkiä ja otin kuvia iso t-paita päällä sängylläni. Katsoin niitä kuvia pitkään enkä voinut millään uskoa, että voin saada edes niin nättejä kuvia itsestäni. Ensimmäistä kertaa olin oikeasti tyytyväinen ulkonäkööni. Vuosi vuodelta tulen vain vaativammaksi ja vaativammaksi omasta ulkonäöstäni eikä mikään ikinä tunnu riittävän. Välillä koen oman kehoni epämukavaksi, koska en ole enää "huolestuttavan alipainoinen" vaan normaalipainoinen. En ole vielä puolentoista vuodenkaan jälkeen tottunut siihen, että olen normaali enkä laiha. Käytän toki vielä S-kokoisia vaatteita eikä kauhean moni vaate ole loppupeleissä jäänyt liian pieneksi, mutta se sana normaali tuntuu edelleenkin omituiselta korvissani. Välillä otan asian positiivisesti, koska olen saanut naisellisia muotoja, kuten rinnat ja pyöreän takamuksen. Välillä taas koen hirveäksi ahdistukseksi vatsan ja reidet, joista en olisi koskaan ennen osannut kuvitellakkaan harmittelevani vaan ihmettelin yläasteella, kun ihmiset itkivät niistä. Nyt minä ymmärrän ja ehkä se on hyvä asia. Ehkä on hyvä, että ihminen ei koe itseään täydelliseksi vaan tiedostaa ja hyväksyy puutteet/viat itsessään. Sellaiset ihmiset saavat mielestäni enemmän arvostustakin. Kumpaa ihmistyyppiä sinä arvostat enemmän: sellaista, joka tiedostaa omat vikansa eikä ylistä muille omia loistavia piirteitään vai sellainen, joka puhuu vain itsestään eikä hyväksy mitään vähääkään negatiivista palautetta vaan pitää itseään täydellisenä? En ole koskaan ymmärtänyt narsistisia ihmisiä enkä pysty olemaan sellaisten ihmisten läheisyydessä. En voi selittää sitä asiaa sen enempää, koen vain sellaiset ihmiset todella epämukaviksi. Myös ihmiset, jotka kehuvat itseään liikaa menettävät ulkonäköpisteitään sen takia. Luonne liittyy minun näkökulmastani myös vahvasti ulkonäköön. Toisen vikoja alkaa vaan etsimään enemmän, jos hän kehuu itseään maista taivaisiin.

Lisää esimerkkejä: joku hyväkroppainen, kaunis ystäväni haukkuu toista kanssaeläjää läskiksi. Käy kirjoittamassa vaikka häneen blogiinsa, että "hyi vittu oot läski!" ..Miksi tällainen käytös johtuisi kateudesta? Hän on huomattavasti ylipainoinen, yksinäinen ja vähän ylimielisen oloinen nainen, joka ottaa itsestään todella provosoivia kuvia eikä yhtäkään positiivista kommenttia näy missään. Miksi siis tämä kaunis ja hyvä kroppainen nainen olisi hänelle kateellinen? Onko kysymys jostain syvällisemmästä jutusta, mitä hän ei vain sano ääneen vai onko kysymys yksinkertaisesti hänen mielipiteestään? Tämmöisessä haukkumiskäyttäytymisessä on todellakin kyse jälleen kerran elämän tylsyydestä ja turhamaisuudesta, mutta jos mietitään kateuden ja mielipiteen väliltä niin eiköhän kysymys ole vain mielipiteestä? Kyllä minulla on ollut kavereita lähipiirissäni, jotka lihavan naisen nähtyä ovat revenneet kamalaan nauruun ja sanoneet "hyi vittu mene salille" enkä todellakaan pysty uskomaan, että kysymys on kateudesta. Tietty on myös näitä, jotka haluavat saada vain itsensä näyttämään kauniilta ja upeilta meidän muiden "rumilusten rinnalla" ja haukkuvat siksi syyttä suotta. Mutta miksi esimerkiksi isokokoinen, tylsän näköinen tyttö ei voisi ajatella jostain muiden mielestä kauniista, upea kroppaisesta ja täydellisen hymyn omaavasta naisesta, että "onpas muuten ruma nainen"? Miksi tämä on näin päin ihan mahdotonta ajatella? Minulla on kaiken kokoisia kavereita ja muutama isompi on sanonut, että joku nainen, jota minä ihannoin ylikaiken (esimerkiksi Twiggx eli Disa Braun) ei ole heistä kaunis. Esimerkiksi yksi tällainen tapaus ihannoi Angelina Jolieta sekä Adelea. Toinen on laiha, upea näyttelijä ja toinen on isompi kokoinen, upea laulaja. Ja sitten taas moni kaikista koko-/ulkonäköluokista ihannoi Megan Foxia, jota taas minä en ymmärrä. Ehkä se, miksi minä en pidä hänestä ei johdu kateudesta vaan on kenties yksinomaan minun mielipiteeni. Miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää makumieltymysten eroja vaan aina sotketaan kuvioon tämä ikuinen päänvaiva eli kateus? En pysty ymmärtämään.

Minä olen kateellinen esimerkiksi Kat Von D:lle hänen kauniista kasvonpiirteistään, hyvästä kropastaan, hyvistä piirtämisen/tatuoimisen taidoista sekä elämästään Hollywoodissa. Se ei ole negatiivista kateutta vaan enemmänkin ihannointia. Samalla tavalla olen kateellinen, että miksi en voinut syntyä samanlaisilla upeilla kasvoilla, kuten Twiggx, mutta sekin on vaan positiivista ihailua. Tykkään katsella heitä enkä koskaan sanoisi yhtäkään negatiivista sanaa heistä. Ja voin sanoa rehellisesti, etten ikinä ole ollut kateellinen kenellekkään "keskivertokansalaiselle". Olen ajatellut, että onpa joku kaunis tai saanut hyviä vinkkejä esimerkiksi hiuksiin tai pukeutumiseen, mutta en ole koskaan ollut kateellinen. Minä sain vanhemmiltani nämä kasvonpiirteet ja sille on hyvä syy, miksi esimerkiksi Tommi ihastui juuri minuun kaikkien maailman naisten joukosta ja miksi hän sanoo minulle jokaikinen ilta, että olen kaunein ja rakkain asia koko maan päällä. Minulla on ihana mies, tiedän sen.

Jos kirjoitan vielä kerrankin mielipide tai kateus alkaa varmaan hermoja kiristämään, hah! Oletan ja myös toivon, että tämä herättää keskustelua monissa ihmisissä. Toivon myös tosissani, että on kanssaeläjiä, jotka ymmärtävät, mitä haen takaa ja ovat samaa mieltä tästä ikuisesta mielipide-kateus-sekamelskasta. Kenenkään ei tarvitse ajatella samalla tavalla kuin toinen, ja olisihan tämä melko tylsää elämistä, jos kaikilla olisivat samat mielipiteet ja makumieltymykset tietyistä asioista. 

Ps. Huomenna vaatekuvauksiin Evil Clothingille, yay! Viime vaatekuvauksista onkin jo vuos. I'm so happy I could die! ♥

♥: Necromantic