Näytetään tekstit, joissa on tunniste tattoo stuff. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tattoo stuff. Näytä kaikki tekstit

Tattoo books

16.11.2013

Oho, uuteen blogiini meinasi tulla viikon tauko postauksista; ei kiitos! Ollut paljon tekemistä tällä viikolla: maanantaina olin aamuvuorossa, jonka jälkeen menin työkaverini Maijun kanssa ensin (jäätymään) terassille ja sen jälkeen pieneen pubiin Herttoniemeen. Tiistaina oli vielä aikaisempi aamu ja hirveästi siivoomista ennen kuin stäväni Hanna Nummelasta tuli kanssani baareilemaan ja yökyläilemään. Keskiviikkona taas heti kun Hanna lähti niin entinen työkaverini ja hyvä ystäväni Mia tuli viettämään tyttöiltaa/yökyläilemään, läpsystä vaihtoon jne! Torstaina olin iltavuorossa ja perjantai aamuyönä mies tulikin jo kotiin. Mukavasti meni siis koko arkiviikko, vaikka ikävä vähän harmittikin. Tänään olin töissä ja huomenna juhlistamme 9kk-päiväämme! Ei me liiemmin kuukausipäiviä vietetä, lähinnä sen takia, että on kerran kuussa hyvä tekosyy tehdä jotain vähän spessumpaa. Huomiseksi mies on suunnitellut yllätyksen, johon menen itse vaan virran mukana. Jännittää!

Niin tai näin, voisin pikku hiljaa mennä asiaan. Halusin tässä postauksessa esitellä teille lempi tatskakirjojani. Suosittelen ehdottomasti lainaamaan kirjastosta tai ostamaan kaupasta, mielettömän hyviä teoksia!

The Tattoo Chronicles by: Kat Von D. Jos ei blogin nimestäkin jo arvaa,
niin tämä on kaikista maailman kirjoista ehdoton lempparini! Tatuointien lisäksi
tämä ainutlaatuinen teos kertoo Katin sen hetkisestä elämästään
High Voltage Tattoossa, parisuhteestaan Nikkin kanssa ja ylipäätänsä elämästään.
Suosittelen ehdottomasti, tämä kirja on viiden tähden arvoinen!
Tattoo Showcase by: Lal Hardy. Tästä kirjasta löytyy laidasta laitaan erilaisia
tatuointeja, eri maista, eri tatuoijilta. Horror-osio on ehdoton lempparini!
 Tattoo Sourcebook by: TattooFinder.com. Täältä löytyy hyviä malleja,
mikäli suunnittelee itselleen uutta tatuointimallia! Löysin jopa itsellenikin. :-)
 Kosmeettisia häiriöitä? by: Jari Ruotsalainen. Lukekaa tämä. Pyydän.
Kirja on todella ohut ja kertoo suomalaisesta tatuointikulttuurista.
Pystyn niin samaistumaan kirjailijaan. Ah. Tykkään tästä kovasti.
Tatuoinnit - kehotaiteen käsikirja by: Vince Hemingson. Tästä sain todella hyviä
vinkkejä itse tatuoimiseen. Todella inspiroiva ja mielenkiintoinen teos!

Tein myös eilen itselleni tatuoinnin! Valitsin melko yleisen kuvan, nimittäin ruusun. Aluksi meinasi lähteä järki, koska jännitti ja sattui niin paljon. Viime tatuoinnistani on sentään aikaa jo yli vuosi. Pikku hiljaa jalka alkoi puutumaan ja tatuoiminen sujui normaalia paremmin. Lopussa kipu alkoi kasvaa melko sietämättömäksi ja jouduin pitämään vähän väliä taukoja. Siinä se nyt polven yläpuolella komeilee! Tein vasta ääriviivat, koska taistelen vielä sen ajatuksen kanssa, että teenkö siitä punaisen vai varjostanko mustalla. We'll see! Tommin tatuoinnistakin pitäisi saada kuvaa, kunhan ollaan tehty se loppuun. Ääriviivat löytyy siitäkin, mutta joitakin kohtia pitää tummentaa ja varjostaa. Kyllä mä vielä saan laitettua kuvat näistä, älkää hätäilkö rakkaat! Ja ps, ehdotuksia postauksista saa laittaa tulemaan!

: Necromantic

Tattoo stuff pt. 2

29.10.2013



Tilasin torstai-iltana Tattoomaailmasta lisää tatuointitarvikkeita, lähinnä desinfiointiin ja muuhun. Matkahuollosta tuli eilen tekstiviestiä ja tänään pääsin hakemaan! Tarvikkeet oli todella hyvin pakattu erillisiin pusseihin, ainoaksi harmiksi Greensoap-pullo oli vuotanut jostain. Onneksi ei kumminkaan paljoa. Tässä muutamia ihanan-harmaa-sää-ja-hyvä-valo-ottaa-kuvia-perkele.

 Kertakäyttögrippejä.
 Greensoapia ja Stencil Off Spraytä.
 Avainsetti ruuveihin ja ihotussi.
Puristepullo desaushommiin.

Pieniä, mutta yllättävän tärkeitä tarvikkeita, kun alkaa tatuoimaan iholle. Vielä siihen on toki matkaa, mutta oon aina ollut sellanen höösääjä, jolla pitää olla kaikkea varmuuden vuoksi. Se piirre ei ainakaan ole tullut äidiltäni, joka ostaa asioita vasta sitten, kun niille oikeasti tulee käyttöä, hah! Oon aina ollut toivoton harrastelija, koska aina kaikki pitää hommaa heti, vaikkei niille olisi vielä aikoihin käyttöä - jos koskaan huonolla tuurilla. Oon kumminkin sen verran luottavainen tähän kiinnostuksen määrään, että tämä harrastus ei ainakaan ihan hetkessä kuihdu. Luovuus on aina ollut vahvin piirteeni ja tämä on yksi parhaista tavoista käyttää sitä hyödyksi. Kirjoittaminen ja ihoon piirtäminen, mitä muuta nainen tarvitsee?

On myös vähemmän kivoja uutisia. Entisessä blogissani valitin ainakin muutamaan otteeseen paskaa selkääni (syntynyt kieroon), jonka takia pitäisi käydä fysioterapeutilla säännöllisesti, etenkin, kun olen fyysisesti raskaassa työssä. No, toistaiseksi ei ole ainakaan varaa käydä säännöllisesti fysioterapeutilla; kuluja on tällä hetkellä ihan tarpeeksi muutenkin. Viimeksi elokuussa sain noidannuolen ja nyt on melko samat paardit. Työterveyslääkäri torui, että miksen ole tullut aiemmin tämän selän takia, en todellakaan saisi tehdä mitään raskasta jaloilla, käsillä tai selällä ja pelotteli leikkauksilla. Mielestäni hieman liioittelua, vaikka muuten mukava nainen olikin. Katsotaan nyt vielä, mitä fysioterapeutti sanoo; jos sinne asti pääsisi vaikka ensi kuussa!

Ja te, jotka ette ole niin tatuointien ystäviä: blogissani tulee olemaan paljon muutakin, kuin tatskahöpinää! Alkuinnostuksissa tatskajuttua tulee olemaan paljon enemmän kuin muuta juttua, mutta kyllä tänne tulee kaikkea, mitä esimerkiksi ensimmäisessä postauksessani lupasin. Ulkonäkökuvia ei vähään aikaan taida tulla, koska prosessina on kasvattaa kulmakarvat takaisin enkä suoraan sanottuna tykkää ulkonäöstäni tällä hetkellä. Kunhan ne alkavat tuosta kasvaamaan (eli alan suomeksi näyttämään Gimliltä) niin menen ammattilaiselle muotoilemaan ja värjäämään ne. Koitetaan siis seuraava kuukausi pärjätä ilman naamaposetusihmeitä! Mutta nyt särkylääkkeelle ja lepäämään Catfishin kera. Toodles!

Ps. Yli tuhat kävijää, vaikka blogini ei ole ollut esillä vielä viikkoakaan?! Awsum!

: Necromantic

Tattoo stuff

24.10.2013



Näin aluksi on hyvä esitellä teille vähän tatuointitarvikkeitani! Alkumetreillähän tässä vielä ollaan, joten ihan kaikkia tavaroita en ole vielä kerinnyt hankkimaan. Tärkeimmät ovat kumminkin kasassa! On tosi jees juttu, että Tattootukku tarjoaa aloituspaketteja, joista löytyy kaikki tarpeelliset aloittelijaa ja miksei toki kokeneempaakin varten. Eipähän tarvitse itse lähteä arvailemaan, mitä kaikkea tarvitsee ja mitä ei!


Kokemuksella voin nyt kyllä suositella, että tilaatte tatskakamanne netistä. Tattootukun Helsingin myymälä oli ainakin tosi pieni ja vähän outo, koska toisella puolella huonetta oli hiusjuttuja ja toisella sitten muutama hyllyllinen itse tatskatavaraa. Vähän aikaa haahuilin, ennen kuin osui silmään koko liike. Myyjä oli kyllä mukava ja yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta ei tiennyt yksinkertaisesti mitään tatuoimisesta eikä siksi osannut auttaakaan minua. Laitoin sähköpostia pari päivää takaperin liikkeeseen, johon vastattiin, että kaikkia aloituspakkauksia on kyllä liikkeessä, mutta todellisuudessa oli vain muutamia - myöskään mitään desinfiointiaineita ei ollut muuta kuin pöydille. No, onneksi on nettishoppailu! Toinen paikka, minne laittelen myöskin tilausta on Tattoomaailma. Siitä olen kuullut paljon positiivista palautetta, toivottavasti kokemus on myös samanlainen!

Tänään olen opetellut koneen hallintaa, kuluttanut tekonahkoja ja läträillyt lähinnä mustan kanssa. Tuloksista alan laittelemaan kuvia sitten, kun käsi pysyy vakaana ja homma muutenkin alkaa sujumaan!

Tatskaisiin tunnelmiin, adios amigos!

: Necromantic