Jack of Diamonds

Tämä viikonloppu ei sujunutkaan niin ihanasti ja ruusuisesti kuin olin ajatellut. Perjantaina meidän digiboxi sanoi heipat eikä tv:stä näy kuin epämääräistä suttua. No, ensi viikolla hakemaan uusi, ärsytti vaan, kun ei perjantaina voinut katsoa mitään ohjelmia (meillä normaalisti aina tv edes pauhaa taustalla vaikkei kukaan katsoisikaan). No, lauantaiaamuna heräsin kauheisiin alavatsakipuihin ja kuumeeseen - buranat ja kaikki tulivat vain suoraan ylös eikä mikään pysynyt sisällä. Makasin sängyllä itkien fyysistä tuskaani, kunnes työkaverini soitti, että olenko vielä tulossa meidän peli-iltaan. No, enhän minä sinne päässyt, kun en sängystä voinut nousta vessaankaan ilman sietämättömiä tuskia. Oli vähän noloa, kun olin mukana suunnittelemassa koko juttua, ja tarkoituksenani oli tuoda mm. sipsit ja muita herkkuja. Koko loppuillan katsoin Buffy the Vampire Slayeriä DVD:ltä miehen datatessa vieressä. Vielä tänäänkin (sunnuntaina) on kipuja, tosin alavatsan lisäksi alaselässä ja ylävatsassa. Ei nyt ihan nappiin mennyt tämä ainoa vapaa viikonloppu pitkään aikaan. Niin tyypillistä paskaa tuuria, että ihan ärsyttää.

Jos jotain positiivista pitää tästä päivästä keksiä niin olen saanut hirveästi mieheltä hemmottelua. Käynyt mun puolessa kaupasta, tehnyt ruokaa, laittanut kahvia, pessyt pyykkiä ja kaikkea muuta pientä, mikä tekee mut mielettömän onnelliseksi. Perjantaina sain myös yllätyksenä pari Harley-Davidson peltirasiaa, joissa oli minttupastilleja sisällä. Pieneen kokoonsa nähden yllättävän hintavia, mutta sanoi, että jos tollasiin törmää niin eihän niitä voi kauppaankaan jättää, koska tietää miten iloiseksi ne minut tekevät. Minä en ole sellainen ihminen, joka tarvitsee mieheltään jatkuvasti kukkia, saati sitten vaatteita vaan pienet kivat jutut merkitsevät minulle enemmän. Ahneilla on ruma loppu jne.

Mitäs muuta. Joo, mun tatska- ja moottoripyöräkuume on menny ihan naurettavaksi. Tatuointi olisi tässä vaiheessa vielä realistinen hankinta (en omista mitään kortteja), mutta on todella mukavaa, kun koulujuttuihin pitää säästää vielä omaisuus ja matkallekkin olisi kiva päästä. Puhumattakaan siitä, miten paljon työtuntini ovat vähentyneet viimeisen puolen vuoden aikana.. Argh. Raha on ikuisen angstin aihe, ja kohta se vielä pahenee, jos minusta tulee syksyllä opiskelija. Tavoitteenani on siihen mennessä lopettaa tupakointi tai ainakin vähentää huomattavasti. Ihan naurettavaa käyttää viikossa rahaa n. 20€ moiseen, kun nekin rahat voisi säästää esimerkiksi näihin kuuluisiin tatuointeihin.. Perkele!

Olin myös aiemmin tällä viikolla meikkimallina kaverilleni Sallille. Hän opiskelee teatterimaskeerausta Stadin ammattiopistossa Pasilassa eli sama paikka, minne itsekkin haluaisin päästä opiskelemaan sekä parturi-kampaajaksi että teatterimaskeeraajaksi. Oli jännä nähä, millainen tuleva kouluni sitten olisi! Olin siis harjoitusmallina Sallin päättötyöhön, johon tulee vielä ensi viikolla varsinainen malli pidemmältä. Teemana oli muistaakseni ympäristö ja sen haitat. Sallin eli minun hahmoni on tarkoitus olla joku meri-ihmis-sekoitus-tyyppi, joka kärsii kaikesta muovista ja liasta, mitä ihmiset heittävät veteen, ja samalla pilaavat sen. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun Salli kokeili teoriasta käytäntöön tätä - tämän jälkeen on vielä kolme harjoituskertaa sekä virallinen näyttö. Tässä kumminkin Sallin koevedos hahmosta minun päälläni harjoiteltuna.

En tiedä miksi, mutta välillä on mielestäni mukava kirjoittaa tällaisia sekametelipostauksia. Ei tarvitse olla liian virallinen, tarkka tai välittää muutenkaan mitä kirjoittaa vaan päästää koko luovuuden valloilleen. Tekstistä tulee ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisempaa luettavaa, ja ihmisillä on enemmän kommentoitavaa. Ikuisia mielipiteitä, tietenkin.

Nyt menen jatkamaan Buffy-maratonia sohvalle kera herkkujen ja halivan miesystävän. Auf Wiedersehen!

♥: Necromantic

I'm burning gas until I feel alright

Heya! Nyt on hyvä aika tehdä vuoden 2014 helmikuun ensimmäinen postaus. Tälläkään kertaa ei ole mitään ihmeellistä asiaa, kunhan jaarittelen ajatuksiani. Ensinnäkin olen todella iloinen siitä, että sain myytyä kirpparilla lähes sadan euron edestä tavaraa! Vielä pari turhaa pussillista jäi yli, mutta enköhän pääse niistäkin eroon ennemmin tai myöhemmin. Kiitos kumminkin kaikille, jotka kävivät sponssaamassa meidän matkailuja. ^_^ Oli erittäin mukava yllätys!

Olen ollut viime aikoina kaikkea muuta paitsi oma itteni. Syksy-talvi on mulle tunnetusti rankkaa aikaa, mutta nyt väsymys ja saamattomuus ovat vieneet pahasti voiton. En jaksaisi siivota enkä tehdä oikeastaan.. mitään. Normaalisti olen tehnyt viisi päivää viikosta töitä, mutta nyt sekin on vähentynyt neljään. Nyt on tietenkin kausi, jolloin töitä ei ole yhtä paljon kuin ennen, mutta voisin yrittää ottaa vaikkapa muista yksiköistä vuoroja. Mutta ei, en yksinkertaisesti jaksa. Olisi niin hyvä, jos olis duuni, mitä voisi tehdä kotoa käsin, vaikka sitten plussaduunina. Tuo edestakas ravaaminen julkisilla ruuhka-aikaan alkaa viedä pahasti veronsa. Noh, onneksi lomaan on jäljellä enää alle kaksi viikkoa. Sen reilu viikon aikana jos sais tehtyä jotakin kivaa ja hälvennettyä tätä stressiä. Uudet duunitkaan ei tekisi pahaa, koska nyt tuntuu siltä, kuin eläisi koko ajan kädestä suuhun. Siltä se on oikeastaan koko ajan tuntunut, kun olen asunnut omillani. Se alkaa olla henkisesti raskasta. No, toivottavasti huomenna on parempi päivä. Tänään olen jotenkin kaikkialla muualla kuin missä pitäisi, pääni sisällä siis. Haaveilen kouluun pääsystä, matkustelusta, omasta westiestä, uusista tatuoinneista, uusista vaatteista, kesästä ja muuttamisesta ulkomaille. Tää suomi alkaa vaan niin pahasti tympimään. Ja tää arki, josta normaalisti pidän.

Haaveeni Los Angelesista kasvavat joka päivä vaan enemmän. Olen jo monta kuukautta lähes päivittäin lukenut jotain USAan liittyviä faktoja niin matkustelemisesta muuttamiseen. Hups. Jos nyt ensin edes vierailisin paikassa, ennen kuin alan vuokraamaan asuntoja ja järkkäämään työpaikkaa, hah! Oon vähän höperö, jos saan joistakin asioista pakkomielteen. Vähän niin kuin sain tuossa hetki sitten kamalan päähänpinttymän tietynlaisesta otsatukasta ja nyt taas en ole niin varma. Välillä pitäisi ehkä hengähtää. Mutta innostuminen on kivaa! Se antaa paljon inspiraatiota ja lievittää arjen harmautta.

En ole myöskään jaksanut ottaa itsestäni mitään uusia kuvia, paitsi Instagrammiin. Helvetti. Hain jopa kameraan patterit, mutta en jaksa, en ihan oikeasti jaksa. Haluaisin vaan nukkua seuraavat puoli vuotta. Ehkä tämä tästä. Talvella olen maailman surkein bloggaaja ja tiedostan sen hyvin. Toivottavasti saan kohta jostain ylimääräistä energiaa ja jaksaisin taas palata kuvailun, kirjoittamisen ja tatuointien pariin. Kommenttinne ja tykkäyksenne antavat mulle paljon energiaa blogin ylläpitämisen suhteen ja ilman niitä tuskin jaksaisin kirjoittaa enää mitään. Kiitos siis niistä! ♥ Enää pitää saada pääkoppa selväksi. Aloitan tämän psyykkaamisen menemällä lämpimään suihkuun, ottamalla päivän vitamiinit ja halailemalla kaneja sekä avopuolisoa. Palailen pian rakkaat.

♥: Necromantic

Kateus vai mielipide?

"Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä." -Wikipedia

Viimeiset pari päivää olen pohdiskellut normaalia syvällisemmin aihetta kateus. Joku tulee sanomaan sinua rumaksi ja automaattisesti monet (varsinkin naiset) uskovat, että kysymys on vain puhtaasti kateudesta. Onko se oikeasti sitä vai onko kyse yksinkertaisesti toisen mielipiteestä?

Olen saanut omalta osaltani negatiivista huomiota. Joko se on ollut nuorempana kuvista, joissa on näkynyt enemmän paljasta pintaa, olen kertonut mielipiteeni suoraan tai joku ei vaan tykkää minusta syystä x - hän on luonut minusta omanlaisensa mielipiteen joko tekstieni kautta tai kuullut joltain muulta minusta pahaa. Sitten on näitä tapauksia, jotka ärsyyntyvät jo toisen pelkästä ulkonäöstä ja kaikki mitä hän tekee ärsyttää ylikaiken, vaikkei sille ole mitään järkevää syytä. Nuorempana, kun olin hyvä kroppainen, meikkasin itseni nätiksi, pukeuduin provosoivasti ja sain osakseni miehiltä huomiota sain ei-toivottua huomiota monilta naisilta. Tällöin olin varma, että kysymys on kateudesta ja/tai elämän tylsyydestä. Vanhempana olen ajatellut asiaa pidemmälle ja todennut, että hei, ehkä se kaikki ei ollut kateutta. Kaikissa negatiivisissa kommenteissa on jollain tasolla kysymys elämän tylsyydestä/onnettomuudesta, koska onnellisena ja tyytyväisenä ihmisenä et näkisi vaivaa haukkuaksesi ketään - varsinkaan täysin tuntemattomia ihmisiä. Diagnisoitiin tätä joskus vähän enemmänkin ystäväni Jaakon kanssa ja kirjoitinkin siitä muinoin vanhaan blogiini Necromantic's Worldiin. Miksi ihmiset haukkuisivat toisia vain ja ainoastaan kateudesta? Miksi jokaikinen negatiivinen huomio johtuisi kateudesta? Varmasti osa onkin kateutta, mutta en todellakaan usko, että kaikki.

Jokaisella meistä on omat mielipiteet. Mietitään vaikkapa, että esimerkiksi miesystäväni pitää minua kauniina ja hyvännäköisenä. Minäkin pidän häntä komeana (vihaan tuota sanaa) ja hyvännäköisenä. Mutta läheskään kaikki eivät pidä minua tai häntä hyvännäköisenä. Nämä ovat ikuisia mielipide- ja makukysymyksiä, joista ei voi kiistellä. Olen minäkin joskus sisälläni ajatellut, että joku ihminen ei ole mielestäni hyvännäköinen. Miksi monien on siis vaikea hyväksyä se fakta, että ehkä sinä et kuulu jonkun toisen ihmisen makumieltymyksiin? Onko siinä sitten taas kysymys ylemmyydestä muita kohtaan tai kenties karusta faktasta, kuin itserakkaus?

"Narsismi tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen. Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Psykoanalyysissa käsite on määritelty eri tavoin: se liittyy joko ihmisen terveisiin ominaisuuksiin tai poikkeavuuksiin. Narsismi terveenä ominaisuutena tarkoittaa mielikuvia ja käsityksiä, joita ihmisellä on itsestään. Yleisimmin käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin jonkinasteista häiriötä." -Wikipedia

Minä voin sanoa rehellisesti, etten ole itserakas enkä ole koskaan ollutkaan. Kun minua kiusattiin rumuudestani ja liiasta laihuudestani ala-ja yläasteella en edes tiennyt, miten voisin olla ikinä kaunis. Muistan vieläkin sen päivän, kun kokeilin erilaista, vähän rauhallisempaa meikkiä ja otin kuvia iso t-paita päällä sängylläni. Katsoin niitä kuvia pitkään enkä voinut millään uskoa, että voin saada edes niin nättejä kuvia itsestäni. Ensimmäistä kertaa olin oikeasti tyytyväinen ulkonäkööni. Vuosi vuodelta tulen vain vaativammaksi ja vaativammaksi omasta ulkonäöstäni eikä mikään ikinä tunnu riittävän. Välillä koen oman kehoni epämukavaksi, koska en ole enää "huolestuttavan alipainoinen" vaan normaalipainoinen. En ole vielä puolentoista vuodenkaan jälkeen tottunut siihen, että olen normaali enkä laiha. Käytän toki vielä S-kokoisia vaatteita eikä kauhean moni vaate ole loppupeleissä jäänyt liian pieneksi, mutta se sana normaali tuntuu edelleenkin omituiselta korvissani. Välillä otan asian positiivisesti, koska olen saanut naisellisia muotoja, kuten rinnat ja pyöreän takamuksen. Välillä taas koen hirveäksi ahdistukseksi vatsan ja reidet, joista en olisi koskaan ennen osannut kuvitellakkaan harmittelevani vaan ihmettelin yläasteella, kun ihmiset itkivät niistä. Nyt minä ymmärrän ja ehkä se on hyvä asia. Ehkä on hyvä, että ihminen ei koe itseään täydelliseksi vaan tiedostaa ja hyväksyy puutteet/viat itsessään. Sellaiset ihmiset saavat mielestäni enemmän arvostustakin. Kumpaa ihmistyyppiä sinä arvostat enemmän: sellaista, joka tiedostaa omat vikansa eikä ylistä muille omia loistavia piirteitään vai sellainen, joka puhuu vain itsestään eikä hyväksy mitään vähääkään negatiivista palautetta vaan pitää itseään täydellisenä? En ole koskaan ymmärtänyt narsistisia ihmisiä enkä pysty olemaan sellaisten ihmisten läheisyydessä. En voi selittää sitä asiaa sen enempää, koen vain sellaiset ihmiset todella epämukaviksi. Myös ihmiset, jotka kehuvat itseään liikaa menettävät ulkonäköpisteitään sen takia. Luonne liittyy minun näkökulmastani myös vahvasti ulkonäköön. Toisen vikoja alkaa vaan etsimään enemmän, jos hän kehuu itseään maista taivaisiin.

Lisää esimerkkejä: joku hyväkroppainen, kaunis ystäväni haukkuu toista kanssaeläjää läskiksi. Käy kirjoittamassa vaikka häneen blogiinsa, että "hyi vittu oot läski!" ..Miksi tällainen käytös johtuisi kateudesta? Hän on huomattavasti ylipainoinen, yksinäinen ja vähän ylimielisen oloinen nainen, joka ottaa itsestään todella provosoivia kuvia eikä yhtäkään positiivista kommenttia näy missään. Miksi siis tämä kaunis ja hyvä kroppainen nainen olisi hänelle kateellinen? Onko kysymys jostain syvällisemmästä jutusta, mitä hän ei vain sano ääneen vai onko kysymys yksinkertaisesti hänen mielipiteestään? Tämmöisessä haukkumiskäyttäytymisessä on todellakin kyse jälleen kerran elämän tylsyydestä ja turhamaisuudesta, mutta jos mietitään kateuden ja mielipiteen väliltä niin eiköhän kysymys ole vain mielipiteestä? Kyllä minulla on ollut kavereita lähipiirissäni, jotka lihavan naisen nähtyä ovat revenneet kamalaan nauruun ja sanoneet "hyi vittu mene salille" enkä todellakaan pysty uskomaan, että kysymys on kateudesta. Tietty on myös näitä, jotka haluavat saada vain itsensä näyttämään kauniilta ja upeilta meidän muiden "rumilusten rinnalla" ja haukkuvat siksi syyttä suotta. Mutta miksi esimerkiksi isokokoinen, tylsän näköinen tyttö ei voisi ajatella jostain muiden mielestä kauniista, upea kroppaisesta ja täydellisen hymyn omaavasta naisesta, että "onpas muuten ruma nainen"? Miksi tämä on näin päin ihan mahdotonta ajatella? Minulla on kaiken kokoisia kavereita ja muutama isompi on sanonut, että joku nainen, jota minä ihannoin ylikaiken (esimerkiksi Twiggx eli Disa Braun) ei ole heistä kaunis. Esimerkiksi yksi tällainen tapaus ihannoi Angelina Jolieta sekä Adelea. Toinen on laiha, upea näyttelijä ja toinen on isompi kokoinen, upea laulaja. Ja sitten taas moni kaikista koko-/ulkonäköluokista ihannoi Megan Foxia, jota taas minä en ymmärrä. Ehkä se, miksi minä en pidä hänestä ei johdu kateudesta vaan on kenties yksinomaan minun mielipiteeni. Miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää makumieltymysten eroja vaan aina sotketaan kuvioon tämä ikuinen päänvaiva eli kateus? En pysty ymmärtämään.

Minä olen kateellinen esimerkiksi Kat Von D:lle hänen kauniista kasvonpiirteistään, hyvästä kropastaan, hyvistä piirtämisen/tatuoimisen taidoista sekä elämästään Hollywoodissa. Se ei ole negatiivista kateutta vaan enemmänkin ihannointia. Samalla tavalla olen kateellinen, että miksi en voinut syntyä samanlaisilla upeilla kasvoilla, kuten Twiggx, mutta sekin on vaan positiivista ihailua. Tykkään katsella heitä enkä koskaan sanoisi yhtäkään negatiivista sanaa heistä. Ja voin sanoa rehellisesti, etten ikinä ole ollut kateellinen kenellekkään "keskivertokansalaiselle". Olen ajatellut, että onpa joku kaunis tai saanut hyviä vinkkejä esimerkiksi hiuksiin tai pukeutumiseen, mutta en ole koskaan ollut kateellinen. Minä sain vanhemmiltani nämä kasvonpiirteet ja sille on hyvä syy, miksi esimerkiksi Tommi ihastui juuri minuun kaikkien maailman naisten joukosta ja miksi hän sanoo minulle jokaikinen ilta, että olen kaunein ja rakkain asia koko maan päällä. Minulla on ihana mies, tiedän sen.

Jos kirjoitan vielä kerrankin mielipide tai kateus alkaa varmaan hermoja kiristämään, hah! Oletan ja myös toivon, että tämä herättää keskustelua monissa ihmisissä. Toivon myös tosissani, että on kanssaeläjiä, jotka ymmärtävät, mitä haen takaa ja ovat samaa mieltä tästä ikuisesta mielipide-kateus-sekamelskasta. Kenenkään ei tarvitse ajatella samalla tavalla kuin toinen, ja olisihan tämä melko tylsää elämistä, jos kaikilla olisivat samat mielipiteet ja makumieltymykset tietyistä asioista. 

Ps. Huomenna vaatekuvauksiin Evil Clothingille, yay! Viime vaatekuvauksista onkin jo vuos. I'm so happy I could die! ♥

♥: Necromantic

Ghost

Hey! Mulla ei itseasiassa ole mitään erityistä aihetta kirjoittaa, kunhan raapustelen muuten vain. Tämän hetkiset fiilikset: joulu on ihana, lunta sais tulla, tarviin uuden puhelimen, haluan isomman asunnon, mies on söpö kun puhuu unissaan ja puput on hassuja. Eniten kuumottelen ensi viikkoa, kun tulee veronpalautukset. Ajattelin heti keskiviikkona ostaa iPhonen, pikkujouluasun ja muutamia lahjoja. Torstaina vietetään pikkujoulua keilaten ja duunikaverilla juoden. Kiva nähdä pitkästä aikaa vapaa-ajalla työkavereita! Yleensä on ne muutama, keiden kanssa kaljotellaan ja/tai soitellaan, mutta nyt pääsee kunnolla viettämään iltaa kaikkien kanssa. Pitkästä aikaa hyvä syy laittautua ihan överisti.

Tänään vihdoin ja viimein tajusin sen: joulu on tulossa! Oon Facebookista aika paljon stalkannut, että monetkaan läheiset ei tykkää joulusta, varsinkin "eri tyyliset ihmiset". Mikä siinä joulussa on niin kamalaa, että sitä suorastaan vihaa? Itse olen aina rakastanut joulua ja ennen kaikkea sitä fiilistä. Lunta, kimalteleva joulukuusi, piparien ja jouluruokien tuoksu, lahjojen paketointi, korttien tekeminen, haudoilla käyminen, jouluohjelmat, kynttilät.. Rakastan kaikkea joulussa, jopa sitä stressiä ja kiirettä, mikä normaalisti ajaa mut hulluks. Jouluna kaikki ovat ihania ja kaikki on ihanaa. Luv.

© Jenni Kaurila

Mua harmittaa se, ettei mulla ole enää aikaa millekkään. Haluaisin ottaa uusia kuviakin, mutta koko ajan on kiire ja stressi. Silloin kun ei ole kiire, olen rättiväsynyt ja nousen parhaimmillaan sängystä kolmelta. Ihan naurettavaa. Laittautuminenkin on ollut ihan nollassa, koska syksy ja pimeys masentaa. Töissä on pitkiä iltavuoroja (pääasiassa keittiössä), joten tuntuu turhalta laittaa ykköset päälle ja näyttää samalta kuin baariin mennessä. Puhumattakaan hiuksista, jotka on joka päivä kiinni ja juurikasvu kasvaa kasvamistaan.. Toivon, että tää syksyn/talven masentelu alkaa häivetä ja pääsen nauttimaan kaikesta täysillä. Jos joku tietää supervitamiineja toivottamalle vihanneksien syöjälle niin vinkkiä saa antaa!

Ja tietenkin tatskajuttuja. Ruusu on parantunut hyvin, huomenna ajattelin kiduttaa itseäni ja Tommia lisää. Väritän ensimmäistä kertaa ikinä, punaista ja valkoista aion käyttää ruusuuni. Olen myös piirtänyt lyijykynillä ja tusseilla, koska sain ihanan ehdotuksen, jossa pyydettiin suunnittelemaan tatuoinnit idoleille, läheisille tai muille tärkeille ihmisille. Oon niin innoissani tästä haasteesta! Toivottavasti saadaan tuo skanneri pikku hiljaa toimimaan niin tulee hyvä laatuisiakin kuvia. :-)

© Jenni Kaurila

Loppuun vielä pakollinen valitus selästä. Mun selkä ei yksinkertaisesti ole enää yhtään yhteistyökykyinen vaan tänäänkin töiden jälkeen meinasin kuolla, kun istuin sohvalle. Särkylääkkeet, lihasvoiteet ja hierominen ei auta yhtään. Huomenna taas kohti Terveystaloa. Lievästi sanottuna ärsyttää, koska en ole yhtään sellainen ihminen, jonka omatunto kestäisi jatkuvaa saikkuamista.. Pitäisi päästä terveyskeskukseenkin asti näyttämään selkää, jotta pääsisin jatkotutkimuksiin. Tänään meni niin lopullisesti hermo, että pieni itkukin tuli. Ei niinkään se kipu edes vaan tämä jatkuva tilanne. Toivottavasti pääsisin pian fysioterapeutille ja syy löydettäisiin.. Tuun hulluksi. :-(

♥: Necromantic

Rose tattoo (and some thoughts)

Ensimmäisistä tatuoinneista on kyselty paljon. Tein siis Tommille nyrkkiraudan hauikseen ja itselleni ruusun oikeaan reiteeni. Tommin nyrkkirautaa pitää vielä parannella, joten en ole ottanut siitä vielä kuvaa. Omaa ruusuanikin pitää vielä parannella, vahvistaa muutamia viivoja ja värittää, koska en kerralla pystynyt tekemään kaikkea (kipu vei voiton). Tässä kumminkin (paskaa) kännykkäkuvaa ruususta päivä sen jälkeen, kun olin sen tehnyt!

Toiseksi tatuoinnikseni olisin voinut odottaa paljon paskempaakin lopputulosta! Olen itse kovin tyytyväinen ja kehuja on tullut paljon. "Teitkö ton oikeesti ite?!" "Mä en ikinä vois tehdä itelleni tatuointia, en kestäis sitä kipua!" "Miten pystyit keskittymään samalla?" Joo, alukshan se kipu oli melko sietämätöntä ja huomaakin noista kuvan "ylemmistä" viivoista, etten ole painanut kovin kovaa. Pikku hiljaa siihen kumminkin turtui, lopussa alkoi kipu vasta iskea uudelleen. Uusia kirosanoja ja +10 tupakkaa, ei sen pahempaa! Laitan myöhemmin vielä lopullista kuvaa, kun olen saanut väritettyä yms.

Asiasta seuraavaan. Kelailin tossa yks päivä kaikkia negakommentteja, mitä sain vanhassa blogissani. Eniten jäi ehkä mietityttää kaikki lihoamiskommentit. Milloin toisen painon huomauttamisesta on tullut hyväksyttävä asia? Tietenkin osa yrittää vaan provosoida ärsyyntymään, mutta en usko, että ihan kaikki. Yläasteella minulla oli lievä anoreksia, olin 157cm pitkä ja painoin alle 40kg. Minulla ei ollut vatsaa, reisiä, tissejä, persettä - tai yhtään mitään. Koska olen muutenkin lyhyt ja käytin isoja vaatteita ei kukaan ystävien ja perheen lisäksi huomannut, että olen edes niin laiha. Nykyään olen 159cm pitkä ja painan 53kg. Painoindeksini on 21,0 mikä tarkoittaa normaali painoista. Mielestäni minulla on kohtia, joita voisi kiinteyttää, mutten todellakaan ole läski, lihava tai mitään vastaavaa. Vaatekokoni on S ja tunnen olevani terve. Syön enää harvoin "huonoa ruokaa" ja lenkkeilen pari kolme kertaa viikossa, riippuen työvuoroista. Haluaisin joskus alkaa kiinteyttämään itseäni, mutta toistaiseksi en ole tuntenut pakollista tarvetta. Eniten alkoi varmaan hassuttamaan se, että laihana oli "lauta" ja normaali painoisena "läski". Jos laihtuisin ja ottaisin silikonit ja perseimplantit olisin taas "feikki". Monet voisivat pohdiskella tätä asiaa enemmänkin. Painoon ja muutenkin ulkonäköön liittyvä teksti, joka sai minut avautumaan asiasta löytyy tästä. Mielettömän ihanaa viikonloppua kaikille, puspus!

♥: Necromantic

Hiuskriisi vol. 666

Suurinosa naisista tietää, mitä otsikko pitää sisällään. Oon yksi maailman pahimmista hiuskriiseiliöistä, jonka moni varmasti tietää, jos seurasi vanhaa blogiani. On ollut ruskeaa, tummanruskeaa, mustanruskeaa, mustaa, pinkkiä, vihreetä, turkoosia, sinistä, oranssia, punaista.. Ja blondiakin muutaman päivän. Liukuvärjäystäkin on tullut kokeiltua ja erivärisiä pidennyksiä. Mustaan olen aina loppupeleissä päätynyt, koska A) helppo hoitoinen B) vaivaton värjätä ja C) näyttää aina hyvältä. Miinuspuoli on se, että siihen kyllästyy nopeasti. Aina, kun värjään jollain kirkkaalla värillä olen ekan viikon pari, että "en värjää tätä koskaan pois!" mutta heti kun tajuan sen ärsyttävän värjäysprosessin alan haaveilemaan mustasta. Suurin syy on ollut myös se, että musta on niin pahasti takertunut takahiuksiini etten meinaa saada sitä millään blondiksi. Nyt en ala edes vitsillä tuhoamaan tukkaani itse vaan pyydän kampaajakaverini auttamaan. Eipähän tarvitse itse leikkiä kauppaväreillä tai monen eri peilin kanssa, jotta saan myös takahiukset vaaleiksi.

Tällä hetkellä haaveilen platinablondista, violetista, vihreästä tai tummanruskeasta raidoilla. Blondista on jokatapauksessa aloitettava, joten menen varmaan siihen suuntaan. Jos/kun blondi ei olekkaan värini niin stressaan vähän lisää, että mikä väri loppupeleissä tulee päähäni. Varmaan violetti. Ehkä. Nappasin myös Facebookin Rainbow Hair-ryhmästä muutaman todella hienon kuvan. Ei ainakaan helpota hiuskriiseilyä..

Kaksi työpäivää ja yhteensä 5h unta. Oon niin kamalassa koomassa etten pysty enää edes nukkumaan yliväsymyksen takia. Kivaa. Huominen pitäis vielä olla töissä ja loppuviikonloppu miehen kanssa kahdestaan, ennen kuin hän lähtee melkein viikoksi pois töiden takia. :( Masennus, en osaa nukkua yksin. Onneksi rakas ystäväni tulee tiistaina viettämään tyttöjeniltaa kanssani! Pieruverkkarit, liian iso bändi paita, hyviä leffoja ja mättöä. Pakko tykätä!

Tänään olisi myös ollut Michael Winslow Kulttuuritalolla esiintymässä, mutta pari tuntia ennen esitystä Stand Up Suomen Facebook-sivulla ilmoitettiin, että lento-ongelmien takia Michael ei esiinnykkään. No, vanhemmillani ei ole Facebookkia, joten olivat jo tulleet Helsinkiin saakka ennen kuin huomasin uutisen. Hieman kyllä ärsytti. Mutta joo. Loppuillan aion katsoa karvavauvojen peuhaamista, syödä suklaajääteöä ja juoda nougat-pähkinäsuklaakahvia, katsoa Simpsoneita ja pussailla rakkaani kanssa. Tänään en urheile tai tee ihmeitä, aion vain leiriytyä sohvalle. Siitä on tämä perjantai tehty.

♥: Necromantic