Viimeiset pari päivää olen pohdiskellut normaalia syvällisemmin aihetta kateus. Joku tulee sanomaan sinua rumaksi ja automaattisesti monet (varsinkin naiset) uskovat, että kysymys on vain puhtaasti kateudesta. Onko se oikeasti sitä vai onko kyse yksinkertaisesti toisen mielipiteestä?
Olen saanut omalta osaltani negatiivista huomiota. Joko se on ollut nuorempana kuvista, joissa on näkynyt enemmän paljasta pintaa, olen kertonut mielipiteeni suoraan tai joku ei vaan tykkää minusta syystä x - hän on luonut minusta omanlaisensa mielipiteen joko tekstieni kautta tai kuullut joltain muulta minusta pahaa. Sitten on näitä tapauksia, jotka ärsyyntyvät jo toisen pelkästä ulkonäöstä ja kaikki mitä hän tekee ärsyttää ylikaiken, vaikkei sille ole mitään järkevää syytä. Nuorempana, kun olin hyvä kroppainen, meikkasin itseni nätiksi, pukeuduin provosoivasti ja sain osakseni miehiltä huomiota sain ei-toivottua huomiota monilta naisilta. Tällöin olin varma, että kysymys on kateudesta ja/tai elämän tylsyydestä. Vanhempana olen ajatellut asiaa pidemmälle ja todennut, että hei, ehkä se kaikki ei ollut kateutta. Kaikissa negatiivisissa kommenteissa on jollain tasolla kysymys elämän tylsyydestä/onnettomuudesta, koska onnellisena ja tyytyväisenä ihmisenä et näkisi vaivaa haukkuaksesi ketään - varsinkaan täysin tuntemattomia ihmisiä. Diagnisoitiin tätä joskus vähän enemmänkin ystäväni Jaakon kanssa ja kirjoitinkin siitä muinoin vanhaan blogiini Necromantic's Worldiin. Miksi ihmiset haukkuisivat toisia vain ja ainoastaan kateudesta? Miksi jokaikinen negatiivinen huomio johtuisi kateudesta? Varmasti osa onkin kateutta, mutta en todellakaan usko, että kaikki.
Jokaisella meistä on omat mielipiteet. Mietitään vaikkapa, että esimerkiksi miesystäväni pitää minua kauniina ja hyvännäköisenä. Minäkin pidän häntä komeana (vihaan tuota sanaa) ja hyvännäköisenä. Mutta läheskään kaikki eivät pidä minua tai häntä hyvännäköisenä. Nämä ovat ikuisia mielipide- ja makukysymyksiä, joista ei voi kiistellä. Olen minäkin joskus sisälläni ajatellut, että joku ihminen ei ole mielestäni hyvännäköinen. Miksi monien on siis vaikea hyväksyä se fakta, että ehkä sinä et kuulu jonkun toisen ihmisen makumieltymyksiin? Onko siinä sitten taas kysymys ylemmyydestä muita kohtaan tai kenties karusta faktasta, kuin itserakkaus?
"Narsismi tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen. Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Psykoanalyysissa käsite on määritelty eri tavoin: se liittyy joko ihmisen terveisiin ominaisuuksiin tai poikkeavuuksiin. Narsismi terveenä ominaisuutena tarkoittaa mielikuvia ja käsityksiä, joita ihmisellä on itsestään. Yleisimmin käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin jonkinasteista häiriötä." -Wikipedia
Minä voin sanoa rehellisesti, etten ole itserakas enkä ole koskaan ollutkaan. Kun minua kiusattiin rumuudestani ja liiasta laihuudestani ala-ja yläasteella en edes tiennyt, miten voisin olla ikinä kaunis. Muistan vieläkin sen päivän, kun kokeilin erilaista, vähän rauhallisempaa meikkiä ja otin kuvia iso t-paita päällä sängylläni. Katsoin niitä kuvia pitkään enkä voinut millään uskoa, että voin saada edes niin nättejä kuvia itsestäni. Ensimmäistä kertaa olin oikeasti tyytyväinen ulkonäkööni. Vuosi vuodelta tulen vain vaativammaksi ja vaativammaksi omasta ulkonäöstäni eikä mikään ikinä tunnu riittävän. Välillä koen oman kehoni epämukavaksi, koska en ole enää "huolestuttavan alipainoinen" vaan normaalipainoinen. En ole vielä puolentoista vuodenkaan jälkeen tottunut siihen, että olen normaali enkä laiha. Käytän toki vielä S-kokoisia vaatteita eikä kauhean moni vaate ole loppupeleissä jäänyt liian pieneksi, mutta se sana normaali tuntuu edelleenkin omituiselta korvissani. Välillä otan asian positiivisesti, koska olen saanut naisellisia muotoja, kuten rinnat ja pyöreän takamuksen. Välillä taas koen hirveäksi ahdistukseksi vatsan ja reidet, joista en olisi koskaan ennen osannut kuvitellakkaan harmittelevani vaan ihmettelin yläasteella, kun ihmiset itkivät niistä. Nyt minä ymmärrän ja ehkä se on hyvä asia. Ehkä on hyvä, että ihminen ei koe itseään täydelliseksi vaan tiedostaa ja hyväksyy puutteet/viat itsessään. Sellaiset ihmiset saavat mielestäni enemmän arvostustakin. Kumpaa ihmistyyppiä sinä arvostat enemmän: sellaista, joka tiedostaa omat vikansa eikä ylistä muille omia loistavia piirteitään vai sellainen, joka puhuu vain itsestään eikä hyväksy mitään vähääkään negatiivista palautetta vaan pitää itseään täydellisenä? En ole koskaan ymmärtänyt narsistisia ihmisiä enkä pysty olemaan sellaisten ihmisten läheisyydessä. En voi selittää sitä asiaa sen enempää, koen vain sellaiset ihmiset todella epämukaviksi. Myös ihmiset, jotka kehuvat itseään liikaa menettävät ulkonäköpisteitään sen takia. Luonne liittyy minun näkökulmastani myös vahvasti ulkonäköön. Toisen vikoja alkaa vaan etsimään enemmän, jos hän kehuu itseään maista taivaisiin.
Lisää esimerkkejä: joku hyväkroppainen, kaunis ystäväni haukkuu toista kanssaeläjää läskiksi. Käy kirjoittamassa vaikka häneen blogiinsa, että "hyi vittu oot läski!" ..Miksi tällainen käytös johtuisi kateudesta? Hän on huomattavasti ylipainoinen, yksinäinen ja vähän ylimielisen oloinen nainen, joka ottaa itsestään todella provosoivia kuvia eikä yhtäkään positiivista kommenttia näy missään. Miksi siis tämä kaunis ja hyvä kroppainen nainen olisi hänelle kateellinen? Onko kysymys jostain syvällisemmästä jutusta, mitä hän ei vain sano ääneen vai onko kysymys yksinkertaisesti hänen mielipiteestään? Tämmöisessä haukkumiskäyttäytymisessä on todellakin kyse jälleen kerran elämän tylsyydestä ja turhamaisuudesta, mutta jos mietitään kateuden ja mielipiteen väliltä niin eiköhän kysymys ole vain mielipiteestä? Kyllä minulla on ollut kavereita lähipiirissäni, jotka lihavan naisen nähtyä ovat revenneet kamalaan nauruun ja sanoneet "hyi vittu mene salille" enkä todellakaan pysty uskomaan, että kysymys on kateudesta. Tietty on myös näitä, jotka haluavat saada vain itsensä näyttämään kauniilta ja upeilta meidän muiden "rumilusten rinnalla" ja haukkuvat siksi syyttä suotta. Mutta miksi esimerkiksi isokokoinen, tylsän näköinen tyttö ei voisi ajatella jostain muiden mielestä kauniista, upea kroppaisesta ja täydellisen hymyn omaavasta naisesta, että "onpas muuten ruma nainen"? Miksi tämä on näin päin ihan mahdotonta ajatella? Minulla on kaiken kokoisia kavereita ja muutama isompi on sanonut, että joku nainen, jota minä ihannoin ylikaiken (esimerkiksi Twiggx eli Disa Braun) ei ole heistä kaunis. Esimerkiksi yksi tällainen tapaus ihannoi Angelina Jolieta sekä Adelea. Toinen on laiha, upea näyttelijä ja toinen on isompi kokoinen, upea laulaja. Ja sitten taas moni kaikista koko-/ulkonäköluokista ihannoi Megan Foxia, jota taas minä en ymmärrä. Ehkä se, miksi minä en pidä hänestä ei johdu kateudesta vaan on kenties yksinomaan minun mielipiteeni. Miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää makumieltymysten eroja vaan aina sotketaan kuvioon tämä ikuinen päänvaiva eli kateus? En pysty ymmärtämään.
Minä olen kateellinen esimerkiksi Kat Von D:lle hänen kauniista kasvonpiirteistään, hyvästä kropastaan, hyvistä piirtämisen/tatuoimisen taidoista sekä elämästään Hollywoodissa. Se ei ole negatiivista kateutta vaan enemmänkin ihannointia. Samalla tavalla olen kateellinen, että miksi en voinut syntyä samanlaisilla upeilla kasvoilla, kuten Twiggx, mutta sekin on vaan positiivista ihailua. Tykkään katsella heitä enkä koskaan sanoisi yhtäkään negatiivista sanaa heistä. Ja voin sanoa rehellisesti, etten ikinä ole ollut kateellinen kenellekkään "keskivertokansalaiselle". Olen ajatellut, että onpa joku kaunis tai saanut hyviä vinkkejä esimerkiksi hiuksiin tai pukeutumiseen, mutta en ole koskaan ollut kateellinen. Minä sain vanhemmiltani nämä kasvonpiirteet ja sille on hyvä syy, miksi esimerkiksi Tommi ihastui juuri minuun kaikkien maailman naisten joukosta ja miksi hän sanoo minulle jokaikinen ilta, että olen kaunein ja rakkain asia koko maan päällä. Minulla on ihana mies, tiedän sen.
Jos kirjoitan vielä kerrankin mielipide tai kateus alkaa varmaan hermoja kiristämään, hah! Oletan ja myös toivon, että tämä herättää keskustelua monissa ihmisissä. Toivon myös tosissani, että on kanssaeläjiä, jotka ymmärtävät, mitä haen takaa ja ovat samaa mieltä tästä ikuisesta mielipide-kateus-sekamelskasta. Kenenkään ei tarvitse ajatella samalla tavalla kuin toinen, ja olisihan tämä melko tylsää elämistä, jos kaikilla olisivat samat mielipiteet ja makumieltymykset tietyistä asioista.
Ps. Huomenna vaatekuvauksiin Evil Clothingille, yay! Viime vaatekuvauksista onkin jo vuos. I'm so happy I could die! ♥
♥: Necromantic
