Hei rakkaat lukijat. ♥ Monet ovat saattaneet ihmetellä lähes kuukauden kestänyttä blogitaukoani. Ei ole mitään dramaattista syytä; olen vain keskittynyt kouluun ja käynyt töissä. Tämän viikon alussa tulin tosin kipeäksi ja makasin kuumehouruissa kotona enkä jaksanut avata tietokonetta. Katselin vaan vanhoja lempi sarjoja Pleikkarilla. Torstaina saapui Sons of Anarchyn 6. tuotantokausi ja ollaankin töllätty sitä lähes taukoamatta miehen kanssa, ellei lasketa eilistä
Stars Showta Peacock-teatterissa Linnanmäellä. Oli muuten huikea show, suosittelen kaiken ikäisille!
Päivän ajatus: Olen myös viime aikoina saanut pieniä ahdistuskohtauksia älypuhelimista. Ei siis mitään outoa tai vakavaa, vaan lähinnä kelaillut, miten paljon ihmiset käyttävät aikaansa kännyköitä näpräillen sen sijaan, että oikeasti keskustelisi näiden ihmisten kanssa. Voin myöntää sen myös omalta kohdaltani. Aamulla, kun herään katson ensimmäiseksi kännykkääni. Tekstailen hyvät huomenet miehen kanssa, katson Facebookin, Instagramin ja Bloggerin. Kun teen lähtöä kotoa laitan seuraavaksi musiikit soimaan puhelimesta. Odottaessani metroa/metrossa selailen taas lisää Facebookkia/Instagrammia/tekstailen Whatsapissa. Seuraavaksi odottelen bussia - selaan taas kännykkää samalla, kun poltan tupakan. Bussissa voi taas selailla lisää. Koulussa/töissä vaihdettuani vaatteet odottelen opettajaa, ja taas selailen kännykkää. Tauoilla taas näprään lisää, kun ei jutella kavereiden kanssa. Ja taas koulun/töiden jälkeen. Ja lista vaan jatkuu. Näprään siis lähes aina, kun tulee pienikin tauko. Yleensä tylsyys laukaisee sen näpräilemisen. Ja kenellä ei olisi tylsiä hetkiä päivän aikana, esimerkiksi odottaessa? Istuessani eilen Peacockin vieressä olevalla tupakkapaikalla viereeni istui vanhempi pariskunta, jotka juttelivat ekana iloisesti toisilleen heitellen läppää, kunnes pistivät tupakaksi ja molemmat alkoivat selata puhelimia. Kumpikaan ei puhunut toisillensa sanaakaan ainakaan 10 minuuttiin - silmät katsoivat vaan näyttöä päin. Se ajatus, että vuosien päästä kaikista pariskunnista tulisi sellaisia, jotka vaan näpräävät puhelimiaan, vaikka oikeaa ihmiskontaktia saisi vierestä, alkoi ahdistamaan. Vähän niin kuin about vuosi sitten, kun angstasin siitä, kuinka ärsyttää nähdä kavereita, jotka taukoamatta näpräävät puhelimiaan, kun ollaan hengailemassa jossain. Helvetin epäkohteliasta. Olen yrittänyt minimoida jatkuvaa puhelimen/muun tekniikan näpräilyä ja koulun ja töiden lisäksi nähdä enemmän kavereita sekä tehdä luovia asioita, kuten kirjoittaa tarinoita vihkoihin, maalata/piirtää ja tehdä leikekirjaani. En sano, että kaikkien pitäisi muuttua amisheiksi, mutta joskus tämä kehityksen ja tekniikan määrä, joka helpottaa elämäämme myös tekee muille asioille hallaa, kuten ihmissuhteille. Phuh. Nyt lopetan.
Tällä hetkellä haaveilen viini-illasta jonkun hyvän ystävän kanssa, hyvästä italialaisesta ruoasta, Polaroid-kamerasta ja omasta vauvahauvelista, jonka kanssa voisi käydä pitkillä kävelyillä pitkin Helsinkiä. Kun illat alkavat pimetä enemmän voi käyttää tuoksukynttilöitä. Se on ainoa positiivinen asia itselleni koko syksyssä. Syksyllä kaikki yleensä alkaa masentamaan ja ahdistamaan (ehkä siksi nyt erityisesti tuo älypuhelinjuttukin), mutta kynttilät piristävät omaa fiilistä mielettömästi. Saa sellaisen ihanan rauhallisen olon. Ainiin, alotin myös operaatio kulmakarvan kasvatuksen pari kolme viikkoa takaperin. Ollut aika hirveää olla rehottavilla kulmakarvoilla, kun normaalisti tottunut ohueeseen malliin, jota voi muunnella oman mielensä mukaan. Kun ne tästä vielä vähän kasvavat, pääsen muotoilemaan ja värjäämään ne omaa silmää miellyttäviksi. Se on muuten hirmu kiva juttu!
Ja hei, muistittehan tekin osallistua #kutsumua haasteeseen?
Ps. Miksi Blogger vamuilee? Tää on tämmönen vanha ja outo eikä anna mun laittaa tekstiä seuraavalle riville. :( Nyyh.