Hello! Tänään on ollut vatsakivusta huolimatta todella kiva päivä, sillä näin ensimmäistä kertaa livenä ihanan Mystralin Kampissa. Juteltiin kivet ja kannot läpi parissa tunnissa. Se on jännä, miten hyvin tulee toimeen ihmisen kanssa, kenet on vasta tavannut! Oikeastaan koko näkemisen tarkoituksena oli, että Mystral tuo minulle pari wicca-aiheista kirjaa, jotka ostin häneltä Goottikirpparin kautta. Vaikka sanoin livenä ja Facebookissa, niin sanon vielä täälläkin: kiitos hyvästä seurasta! ♥
Tilasin myös alkuviikosta pitkästä aikaa itselleni tatuointitarvikkeita. Vanha poljin kun on ollut riesana jo jonkin aikaa. Jotenkinhan sitä saatiin korjattua, mutta koin itselleni mukavemmaksi ostaa kokonaan uusi. Ja mikäs sopisi sen paremmin, kuin poljin, jossa on iso tähti! Sopii mulle kuin nenä päähän. :-) Sen lisäksi innostuin tilailemaan muutamia pieniä juttuja, kuten flat tipin, gripin ja tatuointi-dvd:n. Olen vielä ihan naurettavan huono värittämään ja varjostamaan, joten toivon, että tuosta dvd:stä on apua niihin. We'll see!
♥: Necromantic
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tattoostuff. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tattoostuff. Näytä kaikki tekstit
Happy new year 2014!
1.1.2014
Hyvää ja ennen kaikkea onnellista uutta vuotta kaikille ihanille lukijoilleni! ♥ Viime vuonna koin elämäni onnellisimpia hetkiä ihanimpien ihmisten kanssa, mutta myös ihmissuhteiden kannalta elämäni onnettomimpia. Tein uusia asioita ja tutustuin uusiin ihmisiin. Toivon kumminkin, että vuodesta 2014 tulee entistä parempi ilman mitään draamailuja tai harmillisuuksia. Kopioin Mystralin blogista tällaisen vuosikatsauksen, jossa kerron enempi kuluneesta vuodesta. :-)
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Sain paljon uusia kavereita ja ystäviä elämääni, mutta parhain oli varmaankin Tommin sisko Minna. ^_^
2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?
- Läträilin tukkaa kaikilla uusilla väreillä, kävin ulkomailla muun kuin perheeni kanssa (Viroa pidemmällä), kävin Lontoossa, ostin kaksi kääpiökania, leikkasin sivusiilin, ylennyin vuoropäälliköksi, olin Suomenlinnassa kuvauksissa, kävin Kivenlahti Rockissa, ostin ensimmäisen ikioman joulukuusen.. Olisi vielä varmaan vaikka ja mitä, muttei vaan nyt tule mieleen enempää. Kaikkea hirmu kivaa kumminkin!
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Miehen kanssa ensimmäiset "kaverilliset" ryyppäjäiset tammikuussa, Viron reissu helmikuussa, omat tuparit maaliskuussa, heinäkuun Turkin reissu, 21-vuotissynttärini elokuussa, halloween, joulupäivä rakkaan kanssa.. Onhan noita!
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- Olen. En valitettavasti arvosta sitä, että läheiset ystäväni yrittävät päättää minun elämästäni.
6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
- Aika paljon kyllä. Ennen olin tarkka asioista, milloin ja miten ne haluan, mutta nykyään lähes kaikki ovet ovat avoinna. Luonteellisestikkin käytän huomattavasti vähemmän aikaa negatiivisuuteen ja rageemiseen. En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat vieläkin kuluttaa niin paljon energiaansa siihen. Olen myös kiinnostunut monista uusista asioista ja kuluttanut aikaani oppiakseni niistä.
7. Oletko oppinut uusia taitoja?
- Olen oppinut (tai ainakin harjoitellut) tatuoimaan. Vielä on matkaa hyviin ja tarkkoihin töihin, mutta aikaa ja rutkasti harjoittelemista niin kyllä se siitä. :-)
8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- En ole koskaan saanut minnekään.
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En ole ylipäätänsä käynyt koskaan yksin leffassa.
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Yhden tatuoinnin tein itselleni, ensi vuonna toivottavasti enemmän tatuointihommeja!
11. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- En tiedä kovin läheisistä, mutta pari tuttua kyllä.
12. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei, onneksi.
13. Missä maissa kävit?
- Iso-Britanniassa, Turkissa ja Virossa.
14. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
- Opiskelemaan parturi-kampaajaksi, matkustamaan Los Angelesiin ja Tukholmaan, vuokrakaksion sekä koiran, mieluiten Ylämaan terrierin. :-)
15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
- 17/02, jolloin aloimme seurustelemaan miesystäväni kanssa. ♥
16. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Ensimmäiset itsetekemät tatuoinnit ja ylentyminen työssä.
17. ...ja suurin epäonnistuminen?
- Tuhlasin aikaani ihmisiin, jotka eivät olleet sen arvoisia.
18. Kärsitkö vammoista?
- En kärsinyt. Selkä vaan nyt on ollut ikuinen ongelma, tänä vuonna ehkä normaalia enemmän.
19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Rakkaat pupuni, tietenkin. Mutta jos mietitään materiallisesti niin iPhone 4S.
20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Rakkaan poikaystäväni, ystävieni ja vanhempieni, jotka tukivat minua vaikeina aikoina.
21. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Näiden ns. ystävien, jotka yrittivät tehdä elämästäni helvettiä.
22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Vuokraan ja laskuihin.
23. Mistä innostuit eniten?
- Tatuoimisesta ja matkustelemisesta.
24. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Paljon onnellisempi!
25. ...lihavampi vai laihempi?
- Vähän laihempi.
26. ...rikkaampi vai köyhempi?
- Vähän rikkaampi.
27. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Töitä. Olin loppusyksyn todella laiskalla päällä. :-(
28. ...entä vähemmän?
- Murehtinut huonoja asioita ja tupakoinut vähemmän.
29. Miten aiot viettää joulun?
- Vietin joulun perheen kanssa kotona Nummelassa.
30. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Olisi pitänyt kertoa muutamia asioita ennen kuin kerkesi tulla turhia olettamuksia.
31. Rakastuitko vuonna 2013?
- Kerran ja olen edelleenkin rakastunut.
32. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Ei yhtäkään.
33. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Sons of Anarchy!
34. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- En tiedä. En tykkää muutamista ihmisistä ollenkaan, mutta en ole varma kutsuisinko sitä vihaksi.
35. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Kat Von D:n The Tattoo Chronicles ja Hunter S. Thompsonin Hell's Angels.
36. ...entä musiikillinen löytö?
- En kauheasti tehnyt musiikillisia löydöksiä tänä vuonna. :-( Ehkä The Eagles of Death Metal tai Icona Pop.
37. Mitä halusit ja sait?
- Rakastavan miesystävän ja ihania lemmikkejä sekä tatskavälineet.
38. Mitä halusit, muttet saanut?
- Vuokrakaksion meille ja karvavauvoille.
39. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Hmm. Pää lyö nyt kokonaan tyhjää, joten sanon Itse Ilkimys 2:sen, joka vilkuttaa tuolta leffahyllystä! :-D
40. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Pyysin kavereita juhlimaan meille, josta lähdettiin pieneen Pubiin jatkoille. Seuraavana eli virallisena päivänä mentiin vanhempien luokse Nummelaan syömään synttärikakkua.
41. Ketä kaipasit?
- Paria vanhaa ystävää ja miestä, kun oli työmatkoilla.
42. Mikä saisi sinut pysymään järjissäsi?
- Ystävät, miesystävä ja lemmikit.
43. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
- Se kaksio.
44. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2013?
- Mustaa, nahkaa, PVC:tä, kimalletta, tennareita ja maihareita. Semmoista perus rock/goth-tyttö meininkiä! Loppuvuodesta myös harmaata ja valkoista värimaailmassa.
45. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Kat Von D:stä. As always!
46. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2013.
- "To escape the criticism; say nothing, do nothing = be nothing."
47. Vuodelle 2013 sopivat lyriikat?
- Bif Naked - Lucky
My dear,
Its time to say I thank god for you.
I thank god for you in each and every single way.
And I know, I know, I know, I know, its time
To let you know. time to let you know.
Time to let you know.
Time to sit here and say
I know we are, we are the lucky ones.
♥: Necromantic
Tattoos: Love & Hate
27.12.2013
Jokaisella meistä on omat inhokit ja mieltymykset. Voisin luetella pitkän listan, mistä kaikesta en tykkää yleisellä tasolla, mutta tällä kertaa rajaan aiheen tatuointeihin. Haluan vielä huomauttaa, että tämä ei ole kenellekkään henkilökohtaista negaa ja yksinomaan minun mielipiteitäni. Mielipiteitä on erilaisia ja minunkin voivat tulevaisuudessa muuttua. :-) Minun ei tarvitse ymmärtää teidän tatuointeja eikä teidänkään tarvitse minun. Peace! (Kaikki kuvat Googlesta.)
Love
Old school - Rakastan näiden kuvien voimakkaita värejä ja yksityiskohtia.
Monia erilaisia kuvia, joilla saa helposti luotua omanlaisensa tatuoinnin.
Monia erilaisia kuvia, joilla saa helposti luotua omanlaisensa tatuoinnin.
Symbolit (ei Kiinan) - Yksinkertaisia, mutta kauniita ja merkityksellisiä.
Muotokuvat - Kukapa ei haluaisi itselleen tärkeästä ihmisestä tai idolista kuvaa pysyvästi iholleen?
Horror - Kauhufriikit ymmärtävät tämän mieltymyksen!
Biomekaniikka - Ottaisin tän tyylisen niin mieluusti käteeni! Love!
Hate
Tribaalit - Ei, ei ja ei. En ole koskaan nähnyt tylsempiä tatuointeja kuin tribaalit.
Iso koukero läntti, joka ei näytä edes hienolta. Dislike!
Iso koukero läntti, joka ei näytä edes hienolta. Dislike!
Perhoset & kukat - Nämä ovat niitä ikuisia "riippuu mistä roikkuu" kysymyksiä. Tykkään ruusuista tatuointeina, niin yleisiä kuin ovatkin, mutta isot värikkäät kukat ja perhoset ovat vaan niin mielikuvituksettomia. Sen takia niitä varmaan näkee joka kolmannella ihmisellä.
Merihevoset & Liskot - Dafuq? Kaikista isoin ei tatuoinneissa. Kuinka tyypillistä on, että joku 16-vuotias on vinkunut vanhemmiltaan luvan ja ottanut ensimmäiseksi tatuoinnikseen jonkun perus liskon, joka on joko lapaluussa tai lantiolla? Ei.. Ei. En ymmärrä.
Lohikäärmeet - En ole koskaan tykännyt tämän aiheisista elokuvista tai maalauksista, joten ehkä se perustuu sille, miksi en ymmärrä niitä tatuointeinakaan.
Kiinalaiset merkit - Nämä on taas niitä "en tiedä minkä tatuoinnin haluaisin ottaa, joten otan jonkun pienen kiinalaisen merkin, jolla on hieno ja syvällinen merkitys, mutta oikeasti en edes tiedä sitä".
Naurahdin!
♥: Necromantic
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














































.jpg)


