Netissä on pyörinyt muutamia videoita ja linkkejä siitä, miten ihmiset esittävät somessa/netissä onnellisuuttaan normaalia enemmän. Enään ei hyväksytä "keskiarvoista" elämää, saati sitten onnettomampaa tai surullisempaa vaan kaikki esitetään todella upeana ja loistokkaana. Olen miettinyt asiaa etenkin viime aikoina paljon, koska en itsekkään halua enää avaa suutani, jos asiat ovat huonosti. Viime kuukaudet ovat kyllä olleet ehkä elämäni parhaimpia eikä negatiivisuutta paljoa ole ollutkaan, mutta kaikille meille tulee aikoja, jolloin kaikki ei ole hyvin. Miksi niistä ei enää saa puhua ääneen?
Pyydän katsomaan nämä kaksi linkkiä, jotta pääsette samaan fiilikseen:
Miksi minä en kirjoita enää avoimesti tunteistani? Koska saan niistä itselleni vain negatiivisuutta. Avauduin joskus vanhassa blogissani mm. huonoista/väkivaltaisista suhteistani ja koulukiusaamisesta. Se oli vaikea aihe minun kirjoittaa. Sain onnekseni paljon positiivisia kommentteja rohkeudestani ja avoimuudestani, mutta tietenkin kieroonkasvaneita, inhottavia ihmisiä tuli sanomaan, miten olen "huomionhakuinen" "valehtelija" "säälittävä" ja "ansainnut kiusaamisen." Seriously? Miten ihmiset voivat olla niin kamalia toisiaan kohtaan? Kyllä, minusta saa helposti negatiivisen kuvan netissä, koska olen temperamenttinen ja suorasanainen ihminen, ja minun kanssani saa helposti väittelyjä aikaiseksi. Siltikään en ole koskaan ollut pahantahtoinen ihminen. Rakastan tutustua uusiin ihmisiin, olen luotettava, rehellinen ja ajattelevainen. Rakastan antaa ihmisille lahjoja enemmän kuin itse saada niitä, ja aina puolustan läheisiäni; olen menettänyt ystäviä sen takia, että olen puolustanut toisia läheisiäni. Ja voin sanoa rehellisesti, etten kadu hetkeäkään. Oikeat ihmiset ovat jääneet ympärilleni.
Tiedän, että moni muukin kärsii samasta ongelmasta, kuin minä - ei halua puhua enää mitään ääneen, koska saa siitä itselleen sain turhaa negatiivisuutta. Ja minusta se on aivan älytöntä, että saamme negatiivisuutta niskaamme vain sen takia, että olemme avoimia. Elämän ei kuulu olla aina upeaa ja ihanaa. Mikä se sellainen maailma olisi, jos koskaan ei tapahtuisi mitään negatiivista? Meidän kuuluu harmistua ja vihastua. Joskus se tekee hyvääkin - kunhan ulkopuoliset eivät kärsi sen takia.
Ihmiset - meidän pitäisi pystyä puhumaan taas avoimesti tunteistamme. Meillä on lupa valittaa, kun on ollut huono päivä töissä, rahat on loppu, kaverin kanssa tuli riita tai kumppani mököttää meille. Ei ole normaalia, jos esittää kaiken olevan koko ajan upeaa ja virheetöntä. Oikeasti onnellinen ihminen pystyy myöntämään virheensä ja huonot hetket elämässä. Meidän ei pitäisi antaa huonojen ihmisten (esimerkiksi riitaa liekittävien anonyymien) muuttaa sitä, mitä voimme sanoa ääneen ja mitä emme. Meidän pitää saada olla sellaisia, kuin olemme.
Tietenkin on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan halunnut puhua avoimesti tunteistaan, edes läheisille ystävilleen. Kaikki tietenkin käsittelevät tunteitaan eri tavalla. Mutta etenkin blogimaailmassa monet lemppari bloggarini ovat joko lopettaneet kokonaan kirjoittamisen tai karsineet kaiken vain materialliseen onneen. Miksi? Koska ovat saaneet tarpeekseen vieraiden (tai vihaajien) vittuilusta. En ymmärrä, miten ihmiset viitsivät tehdä näin; polkea toisia ihmisiä maanrakoon syystä x. Ja kommentoiden yleisesti anonyymeille: yritättekö saada kokonaan bloggailun lopetettua Suomesta vai vaan ne, jotka eivät miellytä omaa silmäänne? Yritättekö haukkua ihmisiä siihen pisteeseen, kunnes he poistuvat kokonaan keskuudestamme? Vai ajatteleko edes niitä kaikkia seurauksia, mitä yhdellä negatiivisella kommentilla teette? Monet ihmiset ovat satuttaneet itseään vakavasti tai jopa lopettaneet elämänsä kiusaamisen takia. Onko se teidän mielestänne hauskaa vai oletteko inhimillisiä, ja tunnette edes pienen piston sisällänne?
Haluan vielä antaa esille muutaman bloggaajan, jonka aitous ja rehellisyys ovat hämmästyttäviä. Ihailen tällaisia ihmisiä, jotka muiden mielipiteistä huolimatta uskaltavat olla rehellisiä, aitoja ja kauniita.
♥: Necromantic