Näytetään tekstit, joissa on tunniste travel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste travel. Näytä kaikki tekstit

Costa de Almeria '14

28.6.2014



Travel is the only thing you buy, that makes you richer.

Hey taas! Kotiuduttiin eilen Espanjan lämmöstä tänne Helsinkiin. Jos meillä ei olisi noita pieniä karvavauvoja, minut olisi saanut pakottaa lähtemään tuolta. Ei tarvinnut stressata mitään käytännönjuttuja vaan sai vaan olla ja kerätä voimia. Syötiin ja juotiin paljon ulkona, oltiin rannalla, altaalla, kierreltiin katuja, vuokrattiin auto (!), jolla käytiin paikallisessa kauppakeskuksessa, shoppailtiin, tutustuttiin uusiin ihmisiin, uuteen kulttuuriin.. Espanjan reissu voitti kyllä Turkin ihan 100-0! Ahdistun helposti vieraiden ihmisten tyrkyttämisestä, minkä takia Turkin Alanya ei ollut minulle oikea paikka, mutta vasta uudeksi lomakohteeksi tullut Costa de Almeria oli rauhallinen ja kaunis paikka. Ainoa kohde, jonne voisin sanoa meneväni uudelleen! Nyt lopetan tän ylitsevuotavan hehkutuksen ja jaan muutamia kuvia. :-) Ps, en jaksanut muokata, sry.




Monet tulivat hehkuttamaan minulle Facebookissa, miten oikeaan aikaan varattiin matka. Hinta oli tuolloin vaan 299€ per nuppi, ja nyt hinnat ovat reilu 400-600€ samasta kohteesta! Huhhuh. Säätkin oli kuulemma ainakin Uudellamaalla melko kamalat, ja eilen kun tultiin kotiin paistoi aurinko. Ja nytkin on melko lämmin! En kyllä voisi olla tyytyväisempi, että lähdettiin tonne; muutamat kivat festarit jää nyt kokematta, mutta ei haittaa ollenkaan. Seuraavana kesänä sitten! Ja ainakin Ilosaareen menen töihin, jos ei muuten.

Laitan nyt samalla vielä muutamat materialliset jutut, mitä ostin. Kauheasti ei ollut shoppailupaikkoja edes ostoskeskuksessa, mutta onneksi vanha kunnon Primark  ei petä.

Kauneusjuttuja super halvalla! Alan valmistautua mun kouluajan köyhyyteen. :D
 Ainoat, mitkä eivät ole Primarkista vaan jostain Espanjalaisesta kenkäkaupasta.
Parillakympillä sain kelposandaalit, joita olen etsinyt jo vuosia. Gladiaattorimeininkiä!
 Tatuointi-aiheinen t-paita.
:DDDDDD Hieno mytty. Ehkä söpöin One Piece ikinä! Näytän kuulemma vauvalta.

Ostin vielä iskälle semmosen pienen viinapullo-paketin, äidille perinteisesti jääkaappimagneetin, isosiskolle Vogue-paketin (lehti, paita ja jotain meikkejä), pikkuveljelle Wolverine t-paidan ja yhteiseksi mansikka-juustokakku-suklaata. Ensi viikolla koitetaan poiketa Nummelassa vieden tuliaiset, ja kaapataan taas pikkuveli tänne yökyläilemään. Varmaan käydään Korkeasaaressa, jos kelit sallii! Ja en muista mainitsinko, mutta ostettiin lahjakortti Helsinki Shooting Clubille. Päästään ampumaan käsiaseilla, yay! Lomaa on jäljellä reilu kolme viikkoa, ja kaikkea kivaa tekemistä on pilvin pimein, unohtamatta stailausprojektiani joka pitäisi käynnistää kohta. I love it!

: Necromantic

Byebye Finland and Hola Spain!

19.6.2014



Hola! Tällä puolella näyttöä aloitettiin eilen lomailu; reilu kuukausi pelkkää lepäämistä, yees! On kyllä niin pitkään odotettu tätä. En oo vielä saanut kyllä lomafiilistä päälle, koska ilma on niin perseestä ettei huvita olla ulkona yhtään. Ehkä lomafiilis paranee, kun ollaan tähän aikaan huomenna baareilemassa Espanjan yössä! Sekään ei tunnu yhtään todelliselta, vaikka lentokone lähtee alle 7h päästä. Hui! Almeriahan on Euroopan lämpimintä ja vähäsateisinta aluetta eikä ole mikään tyypillinen turistirysä. Ei siis valittamista. ;) Kuvat Googlesta.


Tänään meillä oli super tehokas päivä miehen kanssa, sillä herättiin aamulla aikaisin, täyttelin vikatkin kohdat koulupapereista, käytiin hakemassa avoin työtodistus duunista, käytiin kirjastossa kopioimassa papereita, käytiin Itiksessä syömässä, ostamassa uudet bikinit/shortsit/muuta tarpeellista, siivottiin kämppä lattiasta kattoon monia tunteja, tiskattiin, käytiin miehen siskon luona antamassa avaimet karvavauvojen hoitoa varten, pestiin pyykkiä, pakattiin.. Mitäköhän vielä. Puuhaa oli ihan reippaasti klo 12 aamulla ilta 22 asti! Hurjaa, en edes tajua, mihin se aika katosi. Päätettiin ihan suorilteen valvoa vaan aamuun asti, sillä onko ihan hirveästi järkeä lähteä nukkumaan, kun kumpaakaan ei vieläkään väsytä yhtään ja herätys on siinä 03.30-04.00..? Joo ei. Koitan pelailla ja keksiä kaikkea muuta tekemistä, ettei uni tule vahingossakaan. Lentokoneessa yritän pakkonukkua niinkuin viime vuonnakin matkalla Turkkiin.


Nojoo, kirjottelen taas lisää enemmän tai vähemmän tärkeitä postauksia, kunhan kotiudun takas Helsinkiin. Ainakin suuri kuvatulva Espanjan reissusta ja uudet materiat odottavat tulevaisuudessa! Mutta hyvää juhannusta kaikille rakkaille lukijoilleni! Älkää sammuko lumihankeen. ;) Hasta la vista!

: Necromantic

IM SO HAPPEH

12.6.2014



Pahoittelut taas melkein kahden viikon blogihiljaisuudesta. Ollut liikaa kaikkea kivaa menoa, etten ole jaksanut olla oikeastaan yhtään koneen äärellä (puhumattakaan miten jäätävästi on ollut iltavuoroja, phuh). Mutta ihan huippu juttuja on tapahtunut viime päivinä!

º PÄÄSIN KOULUUN!!!! Ai luoja mä olen onnellinen! Vihdoinkin löytyi ala, mikä oikeasti kiinnostaa ja pääsin sinne ensimmäisellä yrittämällä. Syksyllä meikästä alkaa sitten kouluttautua parturi-kampaaja. Ihan liian huippua!

º Varattiin matka Espanjan Costa de Almeriaan! Kahdeksan päivää, ja myö mennään miehekkeen kanssa. En jaksa enää odottaa!

Kuva: Google.fi
º Oltiin viime viikonloppuna Nummelassa viettämässä laatuaikaa porukoilla. Joskus seiskan aikoihin tultiin miehen kanssa saunomasta ja jäätiin meidän yläterassille juomaan kaljaa ja siideriä. Iskä ja pikkuveli tuli vielä siihen meidän seuraksi; kuunneltiin rock-musiikkia iskän kajareista, juotiin shotteja ja juteltiin kivet ja kannot läpi. Mun mielestä on siistiä, että Tommi tulee meidän perheen kanssa niin hyvin toimeen. Tosin, kukapa ei mein iskän kanssa tuliskaan!

º Löysin Leather Heavenistä kaikkia ihania Harley-Davidson juttuja, jotka päädyin eilen yöllä tilamaan. En ala kaikista härpäkkeistä erikseen nyt laittaa kuvia, mutta tässä muutama paita, jotka vei oitis mun sydämmen. :-) Muutama todella ihana yksilö jäi vielä kuumottelemaan, mutta ihmettelen niitä lisää myöhemmin.


Kuvat: Leatherheaven.com
º Neljän viikon kesälomani alkaa tasan viikon päästä! Onhan tässä sen verran viimesen vuoden aikana tehtykkin töitä, että loma tulee jalkojen ja selänkin mielestä enemmän kuin tarpeeseen.

º Päästiin työkaverini kanssa Ilosaarirockiin töihin! Meidät voi sitten viikonloppuna bongata kaljateltasta, jos ei nyt satuta olla katsomassa juuri silloin Turmion Kätilöitä tai Studio Killersiä. ;)

Kuva: Ilosaarirock.fi
Meinaan seota tästä onnellisuuden määrästä. Vielä, jos asuntokin tulis tähän samaan syssyyn niin varmasti tippuis meteoriitti taivaalta. Ottaen vielä huomioon, että tänään kuultuani koulujutuista, pääsin lähtemään jo tunnin jälkeen pois töistä (yritin saada tätä päivää kovasti vapaaksi, mutten aiemmin saanut) ja lähikaupassa kadotin lompakkoni; luulin tämän olevan se, mikä pudottaa minut takaisin maankamaralle, mutta joku ihana mummeli oli tuonut sen kassalle tiputettuani sen. Ihania ihmisiä on siis vielä olemassa! Lopun illan olen ulkoiluttanut meidän Nuusku-kania ja syönyt mansikoita. Tänään on erittäin hyvä päivä!

: Necromantic

Prague '14

23.3.2014

Ehjänä ja turvassa Tšekistä. Jälleen kerran oli perheen kanssa todella mukava reissu, kiitokset porukoille matkasta! Lähdettiin tiistaina aikaisin aamulla ja tultiin kotiin perjantai-lauantai yönä. Käytiin mm. Kutná Horassa katsomassa Pyhän Barbaran katedraali (tunnetummin Goottikirkko), Sedlecin luukirkko ja Prahassa Kaarlensilta, ja Prahan linna. Oli siistiä päästä hotellin edestä suoralla kyydityksellä Kutná Horaan matkaoppaan kera! Normaalisti ollaan omatoimisia matkailijoita, mutta saatiin niin hyvä ja järkevä tarjous, että kokeiltiin ensimmäisen kerran tällaista vaihtoehtoa. Ehdottomasti kannatti, varsinkin kun jalat olivat niin tappokunnossa kahden päivän shoppailun jälkeen. Oli myös mieletöntä kulkea pari vikaa päivää pelkässä topissa iltaan saakka, kun Suomessa olin aivan jäässä paksussa hupparissa ja takissa. Ei ollut yhtään ikävä tänne kylmyyteen.

Ja kuten valheellisesti sanoin viimeksi niin Tšekin luukirkossa saa kuvata, ja siksi julkaisen myös muutaman kuvan täällä. Luultiin, ettei tuollakaan saa, koska a) netti antoi valheellista tietoa ja b) Italian luukirkossa se oli ehdottomasti kielletty. :( Mutta positiivinen yllätys tämä! Nyt laittelen vähän kuvarysää meidän reissusta, ja joskus myöhemmin myös upeista materioista, mitä toin mukanani (Harley-Davidsonia luvassa paljon ;))

Meidän hotelli.
Ehdottomasti koko kaupungin paras kauppa!
 Monta kerrosta pelkkiä CD:itä, vinyylejä, bändikamoja, pelejä..
Oikeastaan kaikkea! Tänne käytin paljon korunoita. :-)
 Meikän taivas.
 Enemmän tai vähemmän kuuluisa kellotorni.
Luukirkko - monia vuosia ihailtu kohde, jonne vihdoin ja viimein pääsin. Yay!
 40.000 ihmisestä saa vaikka ja mitä aikaan.
 Kutná Horan hautausmaa.
 Katedraali.
 Minä ja pikkuveikka. ♥
 Nomz! Odottelen myös Sommersbyn mustaherukkaa Suomeen.
Pakollinen.
Neljä tuntia unta. Ei nukuttanut.......... 

Seuraavat kohteet, joissa haluaisin käydä: Saksa, Puola, USA ja Irlanti. Mietittiin jo vakavissamme Tommin kanssa, että lähdettäisiin kesällä Los Angelesin sijasta Saksaan, koska jos pääsen kouluun minun tarvitsee säästää hirveästi rahaa koulutarvikkeisiin, kuten saksiin ja veitsiin. Saa nyt nähdä, jonnekkin olisi kumminkin kiva lähteä! 

Mihin paikkoihin te olette aina halunneet matkustaa? Mikä on sinun unelma lomakohteesi?

: Necromantic