Näytetään tekstit, joissa on tunniste positive. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste positive. Näytä kaikki tekstit

IM SO HAPPEH

12.6.2014



Pahoittelut taas melkein kahden viikon blogihiljaisuudesta. Ollut liikaa kaikkea kivaa menoa, etten ole jaksanut olla oikeastaan yhtään koneen äärellä (puhumattakaan miten jäätävästi on ollut iltavuoroja, phuh). Mutta ihan huippu juttuja on tapahtunut viime päivinä!

º PÄÄSIN KOULUUN!!!! Ai luoja mä olen onnellinen! Vihdoinkin löytyi ala, mikä oikeasti kiinnostaa ja pääsin sinne ensimmäisellä yrittämällä. Syksyllä meikästä alkaa sitten kouluttautua parturi-kampaaja. Ihan liian huippua!

º Varattiin matka Espanjan Costa de Almeriaan! Kahdeksan päivää, ja myö mennään miehekkeen kanssa. En jaksa enää odottaa!

Kuva: Google.fi
º Oltiin viime viikonloppuna Nummelassa viettämässä laatuaikaa porukoilla. Joskus seiskan aikoihin tultiin miehen kanssa saunomasta ja jäätiin meidän yläterassille juomaan kaljaa ja siideriä. Iskä ja pikkuveli tuli vielä siihen meidän seuraksi; kuunneltiin rock-musiikkia iskän kajareista, juotiin shotteja ja juteltiin kivet ja kannot läpi. Mun mielestä on siistiä, että Tommi tulee meidän perheen kanssa niin hyvin toimeen. Tosin, kukapa ei mein iskän kanssa tuliskaan!

º Löysin Leather Heavenistä kaikkia ihania Harley-Davidson juttuja, jotka päädyin eilen yöllä tilamaan. En ala kaikista härpäkkeistä erikseen nyt laittaa kuvia, mutta tässä muutama paita, jotka vei oitis mun sydämmen. :-) Muutama todella ihana yksilö jäi vielä kuumottelemaan, mutta ihmettelen niitä lisää myöhemmin.


Kuvat: Leatherheaven.com
º Neljän viikon kesälomani alkaa tasan viikon päästä! Onhan tässä sen verran viimesen vuoden aikana tehtykkin töitä, että loma tulee jalkojen ja selänkin mielestä enemmän kuin tarpeeseen.

º Päästiin työkaverini kanssa Ilosaarirockiin töihin! Meidät voi sitten viikonloppuna bongata kaljateltasta, jos ei nyt satuta olla katsomassa juuri silloin Turmion Kätilöitä tai Studio Killersiä. ;)

Kuva: Ilosaarirock.fi
Meinaan seota tästä onnellisuuden määrästä. Vielä, jos asuntokin tulis tähän samaan syssyyn niin varmasti tippuis meteoriitti taivaalta. Ottaen vielä huomioon, että tänään kuultuani koulujutuista, pääsin lähtemään jo tunnin jälkeen pois töistä (yritin saada tätä päivää kovasti vapaaksi, mutten aiemmin saanut) ja lähikaupassa kadotin lompakkoni; luulin tämän olevan se, mikä pudottaa minut takaisin maankamaralle, mutta joku ihana mummeli oli tuonut sen kassalle tiputettuani sen. Ihania ihmisiä on siis vielä olemassa! Lopun illan olen ulkoiluttanut meidän Nuusku-kania ja syönyt mansikoita. Tänään on erittäin hyvä päivä!

: Necromantic

Looking glass

5.1.2014



Tulin juuri kuvauksista ja edelleenkin hymyilyttää hirmuisesti. Oli todella mukavaa olla pitkästä aikaa Evil Clothingille mallina ja toivon, että kuvista tuli hyviä! Ainakin tukka ja meikit tuntuivat kerrankin olevan aloillaan! Oon miettinyt palaamista vakituisesti näihin mallihommiin, mutta aina jokunen henkinen olemus lyttää mut maahan. Pitäis pystyä psyykkaa itteäni, etten ole oikeasti niin huono ja ruma ihminen, kuin pään sisässä olevat öllimölliäiset väittävät aina välillä.

Anygays. Tylsyydessäni päätin kirjoittaa tämmöisen "hyvät & huonot" kollaasin, jossa kerron tämän vuoden enemmän ja vähemmän odotetuimpia juttuja!

♥: Helmikuussa tulee täyteen yksi vuosi miesystävän kanssa, love!
♥: Helmikuussa pidämme myös vuosipäivän aikoihin talviloman, jolloin lähdemme joko a) äkkilähdöllä jonnekkin lämpimään tai b) risteilylle Ruotsiin tai Viroon. Jotain jännää haluamme kumminkin tehdä!
♥: Helmikuussa alkaa myös kouluihin haut eli pitäkää mulle peukkuja pystyssä!
♥: Maaliskuussa lähdemme perheen kanssa Tsekkiin Prahaan neljäksi päiväksi.
♥: Ainakin kahdet kuvaukset ovat täksi vuodeksi varmistuneet.
♥: Motivaatio lenkkeilyyn ja salilla käymiseen alkoi vihdoin ja viimein eli ensi viikosta lähtien alkaa tehojumppaus! Saatan joskus myöhemmin laittaa jotain tilannekuvaa kropasta, mutta mitään fitness-blogia tai kuvasarjaa en aio ikinä julkaista. Jonkun yksittäisen kuvan voisin kumminkin ottaa tuloksista.
♥: Olen päättänyt hiuksieni kohtalon ja lopputulos on violetit hiukset, joihin haluaisin esimerkiksi pinkit latvat. Yes or no?
♥: Seuraavat kolme viikkoa listoissa pelkkää aamua ja kaikki viikonloput vapaana! Kuka voikaan olla näin onnellinen yhdistä työvuorolistoista?
♥: Ruusutatuointi on miltei valmis. Vielä pitää vähän parannella, kun turvotus laskee.

01: Random selfie, jonka otin tänä aamuna ennen kuvauksia! / 02: Ruusutatuointi jalassani.
Kaipailee vielä tummennusta tuon yhden terälehden lisäksi. / 03: Buffy-kani on niin suloinen! /
04: Random selfie osa kaksi, väsynyt Nette töiden jälkeen.

♣: Pitäisi alkaa säästämään rahaa asuntojuttuihin, matkoihin, uuteen perheenjäseneen, OMT-terapeuttiin, koulujuttuihin ja tatskoihin. En ole koskaan osannut säästää enkä tiedä, miten saisin otettua itseäni niskasta kiinni. Miksei raha voisi kasvaa puussa? Tai edes meidän vessanpöntössä.
♣: Selkäkivut ovat palanneet ja niiden lisäksi sain tänä aamuna kauhean nilkkakivun. Seriously? Eikö näitä vaivoja ala olla jo ihan tarpeeks..
♣: Saatanan tatuointipoljin sanoi heihei. Ei siis tatuointeja ennen kuin saan tilattua uuden..
♣: Pitäisi aloittaa blondausurakka, mutta pelkään, että tukka kuolee lopullisesti tai se ei vaalene ikinä. Auttaiskohan vaalennuspesut näin tummaan tukkaan?

01: Tatskahonmat voivat alkaa! (kyllä, hoNmat) / 02: Graffiti-kynsilakat hyvvee! /
03: Random selfie osa kolme, uuden vuoden drag queen-meikki! / 04: Rrrrakastan uutta takkiani!

Kyllä noita positiivisia juttuja näyttäisi olevan paljon enemmän, kuin negatiivisia! Haluan muuten vielä kerran selventää, että vaikka blogini nimi on "Necromantic's Tattoo Chronicles" niin blogini sisältää muutakin kuin tatuointijuttuja. Ne nyt on pääosassa tässä blogissa, mutta en aseta itselleni mitään rajoitteita. Kaikki mitä lukee viereisessä pykälässä "Likes:" ovat aihealueita täällä. :-)

: Necromantic

Happy new year 2014!

1.1.2014



Hyvää ja ennen kaikkea onnellista uutta vuotta kaikille ihanille lukijoilleni! Viime vuonna koin elämäni onnellisimpia hetkiä ihanimpien ihmisten kanssa, mutta myös ihmissuhteiden kannalta elämäni onnettomimpia. Tein uusia asioita ja tutustuin uusiin ihmisiin. Toivon kumminkin, että vuodesta 2014 tulee entistä parempi ilman mitään draamailuja tai harmillisuuksia. Kopioin 
Mystralin blogista tällaisen vuosikatsauksen, jossa kerron enempi kuluneesta vuodesta. :-)

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? 
-  Sain paljon uusia kavereita ja ystäviä elämääni, mutta parhain oli varmaankin Tommin sisko Minna. ^_^

2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt? 
-  Läträilin tukkaa kaikilla uusilla väreillä, kävin ulkomailla muun kuin perheeni kanssa (Viroa pidemmällä), kävin Lontoossa, ostin kaksi kääpiökania, leikkasin sivusiilin, ylennyin vuoropäälliköksi, olin Suomenlinnassa kuvauksissa, kävin Kivenlahti Rockissa, ostin ensimmäisen ikioman joulukuusen.. Olisi vielä varmaan vaikka ja mitä, muttei vaan nyt tule mieleen enempää. Kaikkea hirmu kivaa kumminkin!




3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? 
-  Kyllä, 17/02/2013 ->

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? 
- Miehen kanssa ensimmäiset "kaverilliset" ryyppäjäiset tammikuussa, Viron reissu helmikuussa, omat tuparit maaliskuussa, heinäkuun Turkin reissu, 21-vuotissynttärini elokuussa, halloween, joulupäivä rakkaan kanssa.. Onhan noita!



5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- Olen. En valitettavasti arvosta sitä, että läheiset ystäväni yrittävät päättää minun elämästäni.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? 
- Aika paljon kyllä. Ennen olin tarkka asioista, milloin ja miten ne haluan, mutta nykyään lähes kaikki ovet ovat avoinna. Luonteellisestikkin käytän huomattavasti vähemmän aikaa negatiivisuuteen ja rageemiseen. En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat vieläkin kuluttaa niin paljon energiaansa siihen. Olen myös kiinnostunut monista uusista asioista ja kuluttanut aikaani oppiakseni niistä.

7. Oletko oppinut uusia taitoja? 
- Olen oppinut (tai ainakin harjoitellut) tatuoimaan. Vielä on matkaa hyviin ja tarkkoihin töihin, mutta aikaa ja rutkasti harjoittelemista niin kyllä se siitä. :-)



8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?

- En ole koskaan saanut minnekään.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En ole ylipäätänsä käynyt koskaan yksin leffassa.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? 
 - Yhden tatuoinnin tein itselleni, ensi vuonna toivottavasti enemmän tatuointihommeja!

11. Synnyttikö kukaan läheisesi? 
 -  En tiedä kovin läheisistä, mutta pari tuttua kyllä.

12. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei, onneksi.

13. Missä maissa kävit? 
- Iso-Britanniassa, Turkissa ja Virossa.



14. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
- Opiskelemaan parturi-kampaajaksi, matkustamaan Los Angelesiin ja Tukholmaan, vuokrakaksion sekä koiran, mieluiten Ylämaan terrierin. :-)

15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
- 17/02, jolloin aloimme seurustelemaan miesystäväni kanssa. ♥

16. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Ensimmäiset itsetekemät tatuoinnit ja ylentyminen työssä.



17. ...ja suurin epäonnistuminen?
- Tuhlasin aikaani ihmisiin, jotka eivät olleet sen arvoisia.

18. Kärsitkö vammoista?
- En kärsinyt. Selkä vaan nyt on ollut ikuinen ongelma, tänä vuonna ehkä normaalia enemmän.


 19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Rakkaat pupuni, tietenkin. Mutta jos mietitään materiallisesti niin iPhone 4S.

20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

- Rakkaan poikaystäväni, ystävieni ja vanhempieni, jotka tukivat minua vaikeina aikoina. 



21. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? 
-  Näiden ns. ystävien, jotka yrittivät tehdä elämästäni helvettiä.


22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Vuokraan ja laskuihin.

23. Mistä innostuit eniten? 
- Tatuoimisesta ja matkustelemisesta.



24. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Paljon onnellisempi!

25. ...lihavampi vai laihempi?
-  Vähän laihempi.

26. ...rikkaampi vai köyhempi?
- Vähän rikkaampi.

27. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Töitä. Olin loppusyksyn todella laiskalla päällä. :-(

28. ...entä vähemmän?
- Murehtinut huonoja asioita ja tupakoinut vähemmän.

29. Miten aiot viettää joulun?
- Vietin joulun perheen kanssa kotona Nummelassa.



30. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Olisi pitänyt kertoa muutamia asioita ennen kuin kerkesi tulla turhia olettamuksia.

31. Rakastuitko vuonna 2013?
- Kerran ja olen edelleenkin rakastunut.

32. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?

- Ei yhtäkään.

33. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Sons of Anarchy!


 34. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- En tiedä. En tykkää muutamista ihmisistä ollenkaan, mutta en ole varma kutsuisinko sitä vihaksi.

35. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Kat Von D:n The Tattoo Chronicles ja Hunter S. Thompsonin Hell's Angels.



36. ...entä musiikillinen löytö? 
- En kauheasti tehnyt musiikillisia löydöksiä tänä vuonna. :-( Ehkä The Eagles of Death Metal tai Icona Pop.

37. Mitä halusit ja sait?
- Rakastavan miesystävän ja ihania lemmikkejä sekä tatskavälineet.

38. Mitä halusit, muttet saanut?
- Vuokrakaksion meille ja karvavauvoille.

39. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Hmm. Pää lyö nyt kokonaan tyhjää, joten sanon Itse Ilkimys 2:sen, joka vilkuttaa tuolta leffahyllystä! :-D

40. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Pyysin kavereita juhlimaan meille, josta lähdettiin pieneen Pubiin jatkoille. Seuraavana eli virallisena päivänä mentiin vanhempien luokse Nummelaan syömään synttärikakkua.



41. Ketä kaipasit?

- Paria vanhaa ystävää ja miestä, kun oli työmatkoilla.

42. Mikä saisi sinut pysymään järjissäsi
?
- Ystävät, miesystävä ja lemmikit.

43. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman? 
- Se kaksio.

44. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2013? 
- Mustaa, nahkaa, PVC:tä, kimalletta, tennareita ja maihareita. Semmoista perus rock/goth-tyttö meininkiä! Loppuvuodesta myös harmaata ja valkoista värimaailmassa.



45. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

- Kat Von D:stä. As always!

46. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2013.
- "To escape the criticism; say nothing, do nothing = be nothing."

47. Vuodelle 2013 sopivat lyriikat?
- Bif Naked - Lucky


My dear,
Its time to say I thank god for you.
I thank god for you in each and every single way.
And I know, I know, I know, I know, its time
To let you know. time to let you know. 
Time to let you know. 
Time to sit here and say

I know we are, we are the lucky ones.


: Necromantic

Wish list

23.11.2013



Mulla on viime aikoina pursuillut päähän asioita, joita on pakko saada. Oon sellanen ihminen, joka saa tietyistä asioista (varsinkin materiasta) kauhean päähänpinttymän eikä se helpota ennen kuin saan sen. En tiedä miksi. Mulla tuli kumminkin tässä kolmen aikoihin yöllä pakollinen tarve kirjoittaa ne kaikki mustaavalkoisella teillekkin.

+ Polaroid kamera. Vielä kun olis Spice Girlsin niin ai että!
+ Supernova Dress, jota myytiin aiemmin Odium Clothingin sivuilla. Minne olet kadonnut kaunis mekkoni?!
+ Nahkatakki, malliltaan biker. Oikeaa nahkaa siis, noita feikkejä löytyy ihan tarpeeks.
+ iPhone 4S. Vitoset ja muut on ihan liian kalliita, tahdon nelosen!
+ Iso kotka-tatuointi aseilla ja ruusuilla varustettuna tuohon tissien yläpuolelle.
+ Repo! The Genetic Opera -kauhumusikaali ja Jersey Shoret DVD:lle. Mun "goottipisteet" laski just huimasti. :-D
+ Paitoja, joissa näkyy toinen olkapää. Jokin älytön himo on iskenyt niihinkin, mutta aika harvakseltaan löytyy, tietenkin..
+ Uusi tatuointikone.
+ Digiboksi, jossa on tallennus. Menee järki näiden työvuorojen kanssa, kun aina kaikki kiva jää näkemättä, nyyh!
+ Läppäri. Tykkään bloggailla semmosen kans enempi.
+ Tää on ehkä oudoin, mut haluisin Instagram-tilin. Mua ärsyttää ettei mun puhelimeen saa semmosta ominaisuutta enkä oikeasti tiiä miks mulla on hirveä hinku saada sinne tili. Awkward..


Olisi varmaan vielä miljoona muuta asiaa joita oon himoinnu, mutta tietenkään pienessä unipöhnässä kaikkea ei voi muistaa. Samapa tuo. Tänään on kumminkin ollut kiva päivä, vaikken oo tehnyt yhtään mitään. Herättiin myöhään, juotiin kahvia, käytiin kaupassa, leikittiin karvavauvojen kanssa, syötiin hot wingsejä ja katsottiin telkkaria. Ensimmäistä kertaa aikoihin oon oikeesti rentoutunut. Syksy, kylmyys, talvi ja pimeys vie kaiken mun energian joka vuosi. Päivät lyhenee ja stressi pahenee. Tänään sain kumminkin pitkästä aikaa vaan olla, ajattelematta tai tekemättä yhtään mitään. Se on ihanaa. Sen takia oon harvoin menossa viikonloppusin minnekkään bilettämään, koska sen ajan haluan olla vaan rakkaan kainalossa lataamassa akkuja. Oonpas vanha eukko.

Olen ajatellut myös tehdä postausta laukkuni sisällöstä, lemmikeistäni ja lemppari blogeistani! Se tietenkin sisältää sen, että teidän pitää linkitellä minulle blogejanne. ;) Y/N?

: Necromantic

American dream

11.11.2013



Vihdoinkin mulla on ees pari materiallista onnea, mitä voin esitellä blogissani! Viime aikoina olen käyttänyt varani vaan perus juttuihin, kuten laskuihin ja ruokaan. Olen tehnyt niskalimassa duunia, jotta saan säästettyä Los Angeles-reissua varten, ja jäisi vähän ylimääräistä shoppailuunkin. Tässä kuussa sain pitkästä aikaa ostettua kaikkia överi kivoja meikkejä sekä muutaman ihanan paidan! Carlingsista on tulossa uusi lempi kauppani. Mitä mulle tapahtuu?!



Rakastan yli kaiken näiden Amerikka-kotka-moottoripyörä -viboja.
Varsinkin tuo jälkimmäinen pitkä toppi on ihan uusi lemppari!

Näiden lisäksi halusin myös kauneusvarastooni jotain uutta. Testaukseen otin L´orealin Miss Manga -ripsivärin ja Maybellinen Dream Lumi Touch -valokynän. Valokyniä en ole koskaan edes testannut, mutta hitto kun olin tyytyväinen tähän ostokseen! Heihei parin tunnin unien silmäpussit, nyt voi olla aina nättinä. Maybellinen Dream Matte Moussen otin uudelleen käyttöön, koska aiemmin luovuin siitä saadakseni kokeilla erilaisia meikkivoiteita. No, eivätpä ole mun juttu. Hurraa huuto mousselle!


Tein tosiaan vasta eilen Tommille tatuoinnin josta puhuin aiemmin, koska tulostamamme kuva ei ollutkaan niin hyvä, kuin Tommi oli ajatellut. Kone alkoi perseilemään kesken tatuoinnin (=meinas mennä lopullisesti hermot), mutta hieno kuva saatiin aikaiseksi, olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseksi tatuoinnikseni! Joihinkin kohtiin väri ei tarttunut kauhean hyvin, joten parannellaan sitä vielä viikon päästä, kun Tommi tulee kotiin duunikeikalta Oulusta. Sitten koitan lisäillä teille kuvaa siitä! Siihen asti aion viettää vaan tiiviisti tyttöaikaa vanhojen ystävien seurassa, katsoa lempi sarjojani ja kotiäiteillä. 

Kirjoittelen taas parin päivän sisään, koska motivaatio 10! Olette maailman ihanimpia lukijoita ja olen saanut ehkä parhaimpia kommentteja koko blogihistoriani aikana. Onneksi aloitin uuden blogin, ei voi muuta sanoa. Kiitos teille ihanat! ♥ Laittakaa vielä blogejanne tulemaan, jotta pääsen lukemaan teidänkin kuulumisianne. :-)

Ps..


Tukka lähti.

: Necromantic

Introduction

15.10.2013

Heya kaikille vanhoille sekä uusille lukijoilleni. Äsh, en tiedä oikein, miten uusi blogi pitäisi alottaa.. Lähdetään vaikkapa siitä liikkeelle, että moi, nimeni on Nette, mutta netissä kuljen nimellä Necromantic. Kyseinen nick tulee itseasiassa eräästä paidasta, jonka löysin kerran underground-liikkeestä. Etsin pitkään nimimerkkiä, joka kuulostaisi mahdollisimman paljon oikealta nimeltäni. Otin selvää, mitä nekromantia pitää sisällään ja siitä se ajatus sitten lähti. Niille, jotka eivät tiedä suosittelen näitä kahta linkkiä: Necromancy & Nekromantia.

Moni tietääkin, että kirjoitin pitkään (yli neljä vuotta) blogia Necromantic's World. Alunperin blogi oli itseasiassa nimillä Netteblogi ja Nette's Mysterial World. Aloitin blogin kumminkin nuorena, joten fiilikset nimestä ja ulkoasusta vaihtuivat alinomaa. Miksi lopetin? Koska ajan myötä alkoi ahdistamaan vanhat postaukset. Mielipiteet, ulkonäköni, tulevaisuuden suunnitelmani, läheiseni ja oikeastaan kaikki muuttuivat pikku hiljaa ympärilläni enkä meinannut enää itsekkään uskoa, että olen se sama ihminen, joka puhui neljä vuotta taaksepäin. Olen kokenut muuttuvani niin monen asian suhteen, että päätin aloittaa blogini kuten elämänikin; täysin puhtaalta pöydältä.


Miksi blogini muuttui tatuointien suuntaan? No, minäpäs olen alkanut tatuoimaan! En tietenkään virallisesti missään liikkessä tms, mutta monta vuotta mietittyäni asiaa otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja tilasin itselleni kunnon tatuointipaketin. Ainoa, joka tiesi pitkään aikeistani oli isäni, mutta hänellekkin tuli yllätyksenä, kun soitin "hei, tilasin muuten itelleni tatskakamat!" Äidille se oli melkoinen järkytys, koska "pelottaa" ja "huolestuttaa". No, äiteet on äitejä. Todella hyvin tähän on muuten suhtauduttu. Aloitin tatuointi-aiheisilla kirjoilla, jatkoin videoilla ja eräs tatuoijaystäväni on näyttänyt minulle muutamia hyviä kikkoja. Hitaasti, mutta varmasti. Harjoitusnahoilla ja hedelmillä aloittelen, pikku hiljaa siirryn itseeni, poikaystävääni sekä muutamiin kavereihin, jotka ovat ilmoittautuneet uhreiksi. Syksyllä 2014 aloitan parturi-kampaajakoulun lisäksi aikuisten kuvataidekoulun, erikoistuen piirtämiseen. Piirsin aikoinaan hyviäkin kuvia, mutta kiireen ja muun hössötyksen takia se jäi taka-alalle yllättävän pitkäksi aikaa. Pitkästä aikaa on motivaatiota jatkaa rakasta harrastustani. Ja vaikkei tästä ikinä tulisi ammattia niin ainakin pirun hyvä kokemus elämässä!

Se, mikä muuttuu kovasti vanhan ja nykyisen blogini suhteen on yksityisyys. Totta kai tulen kertomaan, mitä kaikkea kivaa olen tehnyt avomieheni, perheeni sekä ystävieni kanssa, mutta yleisesti keskityn enemmän tatuointeihin ja muihin kiinnostuksen kohteisiini. Hius-/meikkausjuttuja on aina tiedossa sekä sisustamista, uusia ostoksia ja niin edelleen. Vähemmän henkilökohtaisuuksia, rageemista sekä menneisyyttä - enemmän positiivista energiaa, elämän muutoksia, pinnallisuutta sekä rakkaan harrastuksen kanssa kehittymistä. En halua, että blogini menee enää siihen, etten yksinkertaisesti jaksa toteuttaa keidenkään toiveita tai postauksia joita olen luvannut, arvonnat kusevat ja muutenkin bloggaaminen tuntuu pakkopullalta. Aloitin aikoinaan kirjoittamisen tänne siksi, että saan hetkeksi heitettyä aivot narikkaan arjen paskasta - jonkin sortin terapiaa, jos niin voi sanoa.

Necromantic's Tattoo Chronicles tulee sisältämään paljon asiallista tekstiä, parempia kuvia ja ennen kaikkea kannustusta ihmisiä tekemään sitä, mitä oikeasti rakastaa. Blogiani lukiessa haluan teidän, rakkaiden lukijoideni heittävän aivot hetkeksi narikkaan, unohtamaan työt, koulut ja muut arjen paineet, ja keskittyvän ainoastaan kirjoitukseni sanomaan. Haluan rohkaista ja opastaa kaikkia vähänkin tatuoinneista kiinnostuneita, että hei, olet upea, voit tehdä mitä ikinä haluat. Haluan tästä kaikille leppoisaa luettavaa. Enää pitäisi vaan laittaa sanat teoiksi, haha. No, pikku hiljaa tämäkin blogi pääsee jaloilleen! Toivon saavani paljon asiallista kommenttia, risuja sekä ruusuja. En aseta blogilleni mitään ikärajaa (vaikka joskus on tuntunut suotavalta), koska tiedän monia kypsiä alaikäisiä ja taas vastapainoksi monia erittäin epäkypsiä aikuisia. Sanotaan siis näin, että blogiani on tervetullut lukemaan ja kommentoimaan kaikki, joilla on oikea asenne - ei ota asioita liian vakavasti ja osaa ilmaista mielipiteensä asiallisesti. I live my life with no shame.


Ja asia, mitä ette koskaan pysty minussa muuttamaan: FUCKIN' ROCK ATTITUDE. Olen sama rock-tyttö, joka rakastaa synkkyyttä, metallia/rock-musiikkia, Harley-Davidsonia, mustia vaatteita, pääkalloja ja niittejä. Pvc-vaatteet ovat pikku hiljaa menneet historiaan ja tilalle on tullut kaikkea uutta rentoa, mutta upeaa vaatetusta. Paljon esiteltävää siis olisi!

Ennen kuin paljastan kaiken, mitä blogissani tulee olemaan (ja manaan kiinnostusta ja jaksamistani) niin ei muuta kuin hopotihoi, c ya later! Päivittelen blogiani pikku hiljaa, kun saan rohkeutta lopetettua vanhani.

: Necromantic