My pets

19.7.2014

Lauantaiyön rietoksi teen yhden postauksen 'Coming up' -listasta. Tänään on siis valokeilassa kolme, maailman ihaninta karvakasaani!

Pörri


Pörri (synt. 11.06.2011 ♂) on meidän elukoista vanhin sekä ainoa (teddy)marsu. Ostin aikoinaan eksäni kanssa Pörrin muutettuamme Helsinkiin. Oltiin Sellon Faunattaressa katsomassa karvakavereita (niinkuin aina jos lähtee mun kanssa ostoskeskukseen, jossa on eläinkauppa), ja sattumalta sinne oli juuri tuotu monta marsuveljestä. Pörri erottui heti joukosta - nimenomaan tuon pörröisen turkkinsa takia. Mielestäni se oli söpöin ja ihanin ilmestys ikinä, mutta emme voineet heti ottaa sitä mukaamme (en muista enää syytä). Stressasin koko yön, että eihän kukaan muu ole kerinnyt ostamaan sitä. Lähdettiin aikaisin aamulla hakemaan pikkukaveri meille (tällöin minulla oli toinen marsu ennestään, nimeltään Nuutti). Pörri ei ole oikeastaan koskaan tullut toimeen muiden marsujen kanssa, joten se on pärjännyt hyvin yksin. Kanien kotiuduttua meille Pörristä on tullut normaalia pirteämpi ja tykkää varsinkin tästä pienemmästä Nuusku-kanista! Pörrillä on näiden kolmen vuoden aikana ollut pahojakin sairauksia, mutta kaikista on pikkukaveri selvinnyt. Toivottavasti tepastelee vielä meidän seurana pitkään!


Buffy "Pahvi"


Buffy (synt. 29.12.2012 ♀) eli tutummin Pahvi on hermeliinikani, joka on minun ja Tommin ensimmäinen yhteinen lemmikki ja ensimmäinen kani ylipäätänsä. Olin haaveillut kanista vuosia, mutta asuessani kotona Nummelassa porukat vastustivat pupuja viimesimpään saakka, koska tuhoavat kaiken jne. Mietin pitkään, että ottaisinko toisen pikkueläimen vai en, koska olin haaveillut myös koirasta, mutta totesin, etten ole vielä valmis sellaiseen sitoumukseen yksin (enkä ainakaan näillä duuniajoilla). Lontoosta tultuani 2013 maaliskuussa, kävimme Tommin kanssa hakemasta Itiksen Megaeläimestä pikkuisen Buffy-kanin. Kaikkien mielestä Buffy on erityisen suloinen kani (vaikkakin jos googlettaa 'netherland dwarf' tulee kymmeniä samannäköisiä kaneja :D). Buffy on meidän mielestä silti kaikista suloisin, ja tämän talon pikkuinen prinsessa, joka pitää meitä kaikkia muita alamaisinaan! Kaikki reviiri on Buffyn eikä niistä jousteta. Piste.


Nuusku


Nuusku (synt. 20.06.2013 ♂?) on myöskin hermeliinikani. Ja ennen kuin kukaan kerkeää kysyä, miksi tuossa näkyy kysymysmerkki niin me ei olla aivan varmoja, onko se tyttö vai poika. :D Syntymätodistuksessa lukee uros, mutta me ei silti olla hirmu vakuuttuneita, että se pitää paikkaansa (käyttäytyminen on enemmän naarasmaista). Mutta me pidetään häntä meidän pikkusena poikana! Nuusku on tosiaan haettu Itiksen Faunattaresta, viime vuonna synttäreideni jälkeen. Nuuskulla on epätavallisen suuret silmät ja pienet korvat (kuvista tätä on vaikeaa hahmottaa). Muutenkin Nuusku on jäänyt paljon pienemmäksi, kuin Buffy. Nuusku on meidän talon "siivooja", joka käy kaikkien häkeissä aurailemassa sisustuksen siistimmäksi; puruja ei siis saa olla kuin yhdessä nurkassa, muovitasanteilla ei saa olla mitään ylimääräistä jne jne. Nuusku on täysin vastakohta muista karvavauvoista, koska Nuusku tykkää pestä ja huolehtia muista, toisin kuin nuo kaksi muuta......... Meidän pikku silmäterä!

Olen kuullut useasti, että "miten muka tommosista on mitään iloa?" Meille on ollut näistä pikkusista niin paljon iloa, että alta pois. Eläimen koko tai älykkyys ei mielestäni merkitse mitään, jos lemmikki on sinulle rakas. Meillä kanit saavat olla melko ruhtinaallisesti vapaalla, koska ovat oppineet tekemään tarpeensa häkkeihin eivätkä tee ilkivaltaa (mitä nyt muutamat omaa tyhmyyttään jätetyt kuulokkeet saaneet kyytiä). Ruokimme niitä pari kertaa päivässä, leikimme niiden kanssa, syleilemme niitä ja ulkoilutamme, kun siltä tuntuu. En siis hirveästi näe eroja esimerkiksi kissan kanssa. Jos oppii kuuntelemaan näiden pikkuisten tarpeita, niistä voi saada jopa kymmeneksi vuodeksi ystävän - minun tapauksessani perheenjäsenen, pienen vauvelin. Tulevaisuudessa toivon, että minunkin lapseni haluaa joskus itselleen pienen kanivauvan. Ei tässä voi paljoa muuta sanoa. Mielettömän ihania eläimiä.


: Necromantic
  1. Ihania karvakavereita siulla! <3 Jos olet kiinnostunut, niin käy toki vilkaisemassa marsublogistani millaista on eloni miun monsteriarmeijani kanssa, johon kuuluu 10 marsua, 2 hamsteria ja 2 gerbiiliä. :D

    -M

    VastaaPoista
  2. Haha, ne on kovin suloisia. ^_^ Aiemmin nää oli koko ajan samaan aikaan vapaalla; nukkukin yhdessä meidän sängyllä! Nyt, kun Nuusku on kasvanu niillä on ollut pahojakin reviiritaistoja. Pidettiin niitä hetken aikaa erikseen, mutta todettiin, että pakko niiden on tultava toimeen. Vähän karvat pöllys, mut nyt on taas rauha maassa. :--) Ei semmosta bff-touhua kylläkään enää, mutta voivat olla yhdessä sängyn alla ilman riitoja.

    VastaaPoista
  3. Minkä hintaisia nuo lemmikit ovat?
    onko hoito yms. tai lääkärikulut kalliita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öää. Jos en nyt ihan väärin muista niin Pörri maksoi Fauniksessa aikoinaan 69€, Buffy 99€ ja Nuusku 79€. Riippuu paljon, mistä/keneltä ostaa.

      Kuukausittaiset kulut eivät ole käytännössä mitään. Esimerkiksi meillä nuo kolme pallia pärjäävät yhdellä Oskun kuivamuonapussilla about kuukauden, yksi pussi maksaa 2-3€. Heinäpaketilla pärjätään 2-3 viikkoa, se maksaa about saman verran kuin kuivamuonakin. Nää on ne, mitä menee suunnilleen kuukaudessa - tietenkin pitää ostaa häkki, vesipullo, ruokakuppi, suolakivi jne. Esim Tori.fi tarjoaa käytettynä halvalla hyviä vaihtoehtoja! Me ollaan ostettu noille vielä aktiviteetiksi pallo (jonka sisään saa herkkuja), pehmoleluja, tunnelisysteemi sängyn alle, valjaat ja flexi. Toivottavasti auttoi! :)

      Poista
    2. Ainiin, tietenkin kuukausittaisiin ostoksiin kuuluu vielä tuoreruoka! Meillä pärjää yhdellä kilon porkkanapussilla ainakin pari viikkoa. :) Tietenkin on hyvä ostaa muitakin vihanneksia. Halutessa voi käyttää purua häkin alusena (me lopetettiin, koska se puru kulkeutuu ja tarrautuu joka paikkaan), se maksaa 1-2€!

      Poista
  4. Ihana postaus :) Tykkään niin paljon jyrsijöistä ja onha mulla aina päällä semmonen pieni kanikuume <3 Sitä mietin vaan,että jos Nuusku olisi poika, niin eikö ne olisi yrittäneet lisääntyä Buffyn kanssa tai jotain vastaavaa ? Katoin netistä äske tietoo, mutta voi se olla vaikee erottaa. Chinchilloilla eron huomaa helpommin ku vaikka kaneilla. Mut eihä sillä sillee väliä oo kumpi on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^^ ja kyllä ne on yrittänykki. :DDD Molemmat toisiaan, joten Buffynki sukupuolen vois kyseenalaistaa. Ota nyt noista selvää! Meidän poikana se kumminkin pysyy. :)

      Poista
  5. Puput on ihania ^_^ Monesti itselläkin tehnyt mieli hommata kani, mutta toistaiseksi on jäänyt ajatuksen tasolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania ja veikeitä eläimiä. :) Hyvä vaihtoehto sellaselle, jolle esim. koira on liian iso sitoumus!

      Poista
  6. Niin ihania palleroisia. ^^ Tuli ikävä omaa vanhaa marsua. :< Vaikka en näitä tälläsiä heinäelikoita voi enää hankkia niin talvikoita kyllä haluan jossain kohtaa. ^^ (harmi tosin, etteivät ne elä kovin kauaa.. :L )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne! :] Heinäallergia on kyl paha, itellä on ton pölyn kanssa paha ongelma, mut ihme kyllä tosta heinästä en oo saanu mitään! Ja itelläni on ollut kans talvikko, ne on tosi veikeitä!

      Poista
  7. Awws, suloisia! ♥ Me ollaan myös mietitty kanin tai kahden hankintaa, on ne niin ihania lemmikkejä. :) Miulla on aiemmin ollut kaneja, joista viimeisin eli kauemmin kuin muut ja tuli hyvin kissan kanssa toimeen. Eihän sitä tulevasta tiedä, saa nähdä tuleeko hankittua vai pysytelläänkö ihan kahdessa kissassa vaan, vaikka tilaa ois useammallekin lemmikille. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanit kiittää. ^_^ Oon kyllä aina enemmän ollu pieneläinihminen, en varmaan osais olla enää ilman pupuja! Mut kiva kuulla, että muitakin on tajunnut, miten ainutlaatuisia eläimiä puput on. n__n <3

      Poista
  8. Saanko käyttää banneriasi lempiblogi postauksessa ? :)

    VastaaPoista

Vain asialliset kommentit julkaistaan! Kiitos. ♥