Monster Magnet

6.7.2014

Teen tämmösen pikapostauksen ennen kuin lähdetään miehen kanssa ruokakauppaan päin. Tosiaan oltiin vanhempien luona Nummelassa keskiviikkona, ja torstaina napattiin pikkuveli tänne meidän kanssa Itä-Helsinkiin. Käytiin Korkeasaaressa ihmettelemässä elukoita, syötiin pizzaa ja pelailtiin vanhoja PS2-pelejä. Oli kyllä taas hirmuisen mukavaa! Perjantaina porukat tuli kahvittelemaan samaan aikaan, kun hakivat pikkuveikan (ja äiti tapansa mukaan alkoi siivoamaan eli pesi eteisen peilin, vessan oven, uunin.. En kestä!)


Eilen käytiin asioilla keskustassa ja Itiksessä, muttei mitään kummempaa. Tosin värjäsin Tommin tukan Stargazerin  UV-vaaleanvihreellä! Hittolainen siitä tuli siisti. Alko itsekkin himottaa taas shokkivärit, esimerkiksi turkoosi on kuumotellut mua ihan älyttömästi. En vaan millään jaksais sitä blondausprosessia. No, ehkä saan suostuteltua jonkun kaverin hommaan. :D


Laitoin myös Goottikirppikselle kaikkia vanhoja vermeitä myyntiin. Vaatteita en vielä jaksanut kuvata, mutta nekin tulee ennemmin tai myöhemmin. Kaikki rahat laitan säästöön koulutarvikkeita varten. Josta tulikin mieleen, että sain tilattua jo muutaman harjoituspään, leikkaussakset, superhyperultramega-föönin, leikkauskapan ja esiliinan tarvikekotelolla. Ei enää hirmuisesti olekkaan listassa, mitkä pitää hankkia 11.8 mennessä. Nää koulutarvikkeet ajaa mut kyllä konkurssiin.. Phuh.


On tää blogin kirjoittaminen taas jotenkin alkanut tuntua puulta. Rakastan kirjoittamista yli kaiken, mutta en jotenkin saa taas mitään irti. En haluaisi lopettaakkaan, mutta tuntuu aika rasittavalta kirjoittaa monta tuntia yhtä tekstiä, kun kiinnostuneita ihmisiä on hirmu vähän. Toivon suuresti, että ihmiset laittaisivat minulle toivomuksia postauksista, kenties parannettavaa yms. Valitettavasti tekemiäni tatskoja en halua vielä laittaa ennen kuin tatuoijakaverini tulee näyttämään minulle muutamia kikkoja. Harmittaa, ettei tatskaamiseenkaan ole ollut kauheasti aikaa, kun koko ajan on ollut jotain puuhaa eikä tunnu, että ikinä kerkeää kunnolla levätä. Tavallaan on kiva, että on paljon tekemistä, mutta tavallaan harmittaa, ettei jää lepäämiseen paljoa aikaa. Ristiriitaista! Toivotaan, että tää kirjoitusinto palais taas ennalleen.

: Necromantic
  1. Kuten sanoinkin jo instassa niin ihan helvetin hieno tuo vihree! Ei sen hehkuttamista voi lopettaa.. :D

    Perus höpöttely postaukset uppoo aina! Tosi ku vesi, ei aina jaksa kirjustella tai keksiä jotain jänskää kirjusteltavaa.. mut kyllä se into sieltä vielä palaa! Pitäs itekki jaksaa vähä enempi panostaa ku sais kunnon inspiksen. :D

    Sellainen postausehdotus tuli mieleen, että olis kiva lukea miten ja milloin kiinnostuit tatuoimisesta ja miltä tuntui ekaa kertaa ottaa kone käteen jne, se ois hirmu kiinnostavaa luettavaa! Jos sellaisen postauksen oot ehtinyt jo joskus tekemään niin nakkaa vaikka linkkiä siitä, ois kiva lukea. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Tommi kiittää. ^^ Ja minäkin, kun oon vissii onnistunu hommassa. :D ehkä mulla onkin toivoa kampaajana!

      Ja hyvä kuulla, koska höpöä irtoo aina, ainakin mulla. :D tosiaan se inspiraatio ois kiva löytää jostain! Asukuvii ja muita ois kiva ottaa, mut meidän tilanpuute vähän tuhoo sitä. :(

      Ja kiitti hyvästä ideasta! Voisin sellaisen toteuttaa lähipäivinä, kun saan taas sen inspiraation jostain revittyä. 8) ja ennen kaikkea aikaa......

      Poista
  2. On kyllä siistit nuo Tommin hiukset! :) Tosi hyvin onnistunut värjäys, tasaiselta näyttää. ^^

    Kurjaa kuulla, et kirjoittaminen maistuu puulta, mutta toisaalta varmaan lähes jokaisella tuntuu välillä siltä blogin suhteen riippuen tavoitteista. Toivottavasti fiilis menee ohi, kun kivaahan siun blogia on lukea! :) Olisi mukavaa, jos sie päivittäisit useammin, mutta on ymmärrettävää että ei tosiaan aina inspaa ja omat rajat blogin suhteen saattavat myös vaikuttaa sisältöön sekä päivitystiheyteen. Ainakin miulla vaikuttaa aika paljon, uskoisin että muillakin voi olla sama juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme. ^^ Aika onnistuneet niistä tuli munkin mielestä! Ja hiusvärin laatukin on korkea. :]

      Mielelläni oikeesti päivittelisin useammin, mut aika ja ideat on esteenä. :/ Töissä ei jaksa näyttää ihmeelliseltä eikä silloin tee mieli pärstäkuviakaan ottaa. Toivottavasti se inspis tulis taas jostain. :--)

      Poista
  3. Mä ainaki aina odotan sun postauksia ja tykkään blogistas :) Postauksia voisit tehdä vaikka lemmikeistäsi,lempivaatteista,julkkisten tatskoista tai omien idolien(kenellä on kauniita,kenellä kamalia). Myös vähä yleisesti tatskoista,millo kiinnostuit niistä,miks pidät niistä,omia mielipiteitä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin. ^_^ Sais viel oman pääkopan takas tähän blogimaailmaan. Kai tää tästä. Ja kiitos ehdotuksista. :] Laitan korvan taakke!

      Poista
  4. Mä ainakin lukisin mielelläni tatskajuttuja, meikki kampaustutoja, päiväni kuvina, yms. monipuolista.
    ns. syvempää tai mitään mielipidekirjoituksista en välitä, koska koen että kaikki blogt on mulle sellasta viihdettä, ja tykkään sun blogista tosi paljon.

    sirpale

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän semmosia saa aikaiseksi. :) Mutta kuten oon myös monesti blogeissani kertonut, kirjoittaminen on minulle terapeuttista ja siksi on kiva kirjoittaa muutakin kuin pinnallisia juttuja. Mutta eiköhän kaikille löydy jotain. :)

      Poista
  5. Vähänkö siisti tuo Tommin tukka! (:
    Mä tykkään sun blogista paljon ja aina odottelen uutta postausta, ois ainakin kiva kuulla jotain koulujuttuja sitten kun se alkaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin mielestä! Tosi hyvin onnistu, oon ylpeä värjääjä. :D

      Voi, kiitoksii ihana. ♥ Koulujuttuja on ainakin luvassa, oon niin fiiliksissä pelkästä ajatuksestakin. ^_^

      Poista

Vain asialliset kommentit julkaistaan! Kiitos. ♥