Viimeiset pari päivää olen pohdiskellut normaalia syvällisemmin aihetta kateus. Joku tulee sanomaan sinua rumaksi ja automaattisesti monet (varsinkin naiset) uskovat, että kysymys on vain puhtaasti kateudesta. Onko se oikeasti sitä vai onko kyse yksinkertaisesti toisen mielipiteestä?
Olen saanut omalta osaltani negatiivista huomiota. Joko se on ollut nuorempana kuvista, joissa on näkynyt enemmän paljasta pintaa, olen kertonut mielipiteeni suoraan tai joku ei vaan tykkää minusta syystä x - hän on luonut minusta omanlaisensa mielipiteen joko tekstieni kautta tai kuullut joltain muulta minusta pahaa. Sitten on näitä tapauksia, jotka ärsyyntyvät jo toisen pelkästä ulkonäöstä ja kaikki mitä hän tekee ärsyttää ylikaiken, vaikkei sille ole mitään järkevää syytä. Nuorempana, kun olin hyvä kroppainen, meikkasin itseni nätiksi, pukeuduin provosoivasti ja sain osakseni miehiltä huomiota sain ei-toivottua huomiota monilta naisilta. Tällöin olin varma, että kysymys on kateudesta ja/tai elämän tylsyydestä. Vanhempana olen ajatellut asiaa pidemmälle ja todennut, että hei, ehkä se kaikki ei ollut kateutta. Kaikissa negatiivisissa kommenteissa on jollain tasolla kysymys elämän tylsyydestä/onnettomuudesta, koska onnellisena ja tyytyväisenä ihmisenä et näkisi vaivaa haukkuaksesi ketään - varsinkaan täysin tuntemattomia ihmisiä. Diagnisoitiin tätä joskus vähän enemmänkin ystäväni Jaakon kanssa ja kirjoitinkin siitä muinoin vanhaan blogiini Necromantic's Worldiin. Miksi ihmiset haukkuisivat toisia vain ja ainoastaan kateudesta? Miksi jokaikinen negatiivinen huomio johtuisi kateudesta? Varmasti osa onkin kateutta, mutta en todellakaan usko, että kaikki.
Jokaisella meistä on omat mielipiteet. Mietitään vaikkapa, että esimerkiksi miesystäväni pitää minua kauniina ja hyvännäköisenä. Minäkin pidän häntä komeana (vihaan tuota sanaa) ja hyvännäköisenä. Mutta läheskään kaikki eivät pidä minua tai häntä hyvännäköisenä. Nämä ovat ikuisia mielipide- ja makukysymyksiä, joista ei voi kiistellä. Olen minäkin joskus sisälläni ajatellut, että joku ihminen ei ole mielestäni hyvännäköinen. Miksi monien on siis vaikea hyväksyä se fakta, että ehkä sinä et kuulu jonkun toisen ihmisen makumieltymyksiin? Onko siinä sitten taas kysymys ylemmyydestä muita kohtaan tai kenties karusta faktasta, kuin itserakkaus?
"Narsismi tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen. Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Psykoanalyysissa käsite on määritelty eri tavoin: se liittyy joko ihmisen terveisiin ominaisuuksiin tai poikkeavuuksiin. Narsismi terveenä ominaisuutena tarkoittaa mielikuvia ja käsityksiä, joita ihmisellä on itsestään. Yleisimmin käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin jonkinasteista häiriötä." -Wikipedia
Minä voin sanoa rehellisesti, etten ole itserakas enkä ole koskaan ollutkaan. Kun minua kiusattiin rumuudestani ja liiasta laihuudestani ala-ja yläasteella en edes tiennyt, miten voisin olla ikinä kaunis. Muistan vieläkin sen päivän, kun kokeilin erilaista, vähän rauhallisempaa meikkiä ja otin kuvia iso t-paita päällä sängylläni. Katsoin niitä kuvia pitkään enkä voinut millään uskoa, että voin saada edes niin nättejä kuvia itsestäni. Ensimmäistä kertaa olin oikeasti tyytyväinen ulkonäkööni. Vuosi vuodelta tulen vain vaativammaksi ja vaativammaksi omasta ulkonäöstäni eikä mikään ikinä tunnu riittävän. Välillä koen oman kehoni epämukavaksi, koska en ole enää "huolestuttavan alipainoinen" vaan normaalipainoinen. En ole vielä puolentoista vuodenkaan jälkeen tottunut siihen, että olen normaali enkä laiha. Käytän toki vielä S-kokoisia vaatteita eikä kauhean moni vaate ole loppupeleissä jäänyt liian pieneksi, mutta se sana normaali tuntuu edelleenkin omituiselta korvissani. Välillä otan asian positiivisesti, koska olen saanut naisellisia muotoja, kuten rinnat ja pyöreän takamuksen. Välillä taas koen hirveäksi ahdistukseksi vatsan ja reidet, joista en olisi koskaan ennen osannut kuvitellakkaan harmittelevani vaan ihmettelin yläasteella, kun ihmiset itkivät niistä. Nyt minä ymmärrän ja ehkä se on hyvä asia. Ehkä on hyvä, että ihminen ei koe itseään täydelliseksi vaan tiedostaa ja hyväksyy puutteet/viat itsessään. Sellaiset ihmiset saavat mielestäni enemmän arvostustakin. Kumpaa ihmistyyppiä sinä arvostat enemmän: sellaista, joka tiedostaa omat vikansa eikä ylistä muille omia loistavia piirteitään vai sellainen, joka puhuu vain itsestään eikä hyväksy mitään vähääkään negatiivista palautetta vaan pitää itseään täydellisenä? En ole koskaan ymmärtänyt narsistisia ihmisiä enkä pysty olemaan sellaisten ihmisten läheisyydessä. En voi selittää sitä asiaa sen enempää, koen vain sellaiset ihmiset todella epämukaviksi. Myös ihmiset, jotka kehuvat itseään liikaa menettävät ulkonäköpisteitään sen takia. Luonne liittyy minun näkökulmastani myös vahvasti ulkonäköön. Toisen vikoja alkaa vaan etsimään enemmän, jos hän kehuu itseään maista taivaisiin.
Lisää esimerkkejä: joku hyväkroppainen, kaunis ystäväni haukkuu toista kanssaeläjää läskiksi. Käy kirjoittamassa vaikka häneen blogiinsa, että "hyi vittu oot läski!" ..Miksi tällainen käytös johtuisi kateudesta? Hän on huomattavasti ylipainoinen, yksinäinen ja vähän ylimielisen oloinen nainen, joka ottaa itsestään todella provosoivia kuvia eikä yhtäkään positiivista kommenttia näy missään. Miksi siis tämä kaunis ja hyvä kroppainen nainen olisi hänelle kateellinen? Onko kysymys jostain syvällisemmästä jutusta, mitä hän ei vain sano ääneen vai onko kysymys yksinkertaisesti hänen mielipiteestään? Tämmöisessä haukkumiskäyttäytymisessä on todellakin kyse jälleen kerran elämän tylsyydestä ja turhamaisuudesta, mutta jos mietitään kateuden ja mielipiteen väliltä niin eiköhän kysymys ole vain mielipiteestä? Kyllä minulla on ollut kavereita lähipiirissäni, jotka lihavan naisen nähtyä ovat revenneet kamalaan nauruun ja sanoneet "hyi vittu mene salille" enkä todellakaan pysty uskomaan, että kysymys on kateudesta. Tietty on myös näitä, jotka haluavat saada vain itsensä näyttämään kauniilta ja upeilta meidän muiden "rumilusten rinnalla" ja haukkuvat siksi syyttä suotta. Mutta miksi esimerkiksi isokokoinen, tylsän näköinen tyttö ei voisi ajatella jostain muiden mielestä kauniista, upea kroppaisesta ja täydellisen hymyn omaavasta naisesta, että "onpas muuten ruma nainen"? Miksi tämä on näin päin ihan mahdotonta ajatella? Minulla on kaiken kokoisia kavereita ja muutama isompi on sanonut, että joku nainen, jota minä ihannoin ylikaiken (esimerkiksi Twiggx eli Disa Braun) ei ole heistä kaunis. Esimerkiksi yksi tällainen tapaus ihannoi Angelina Jolieta sekä Adelea. Toinen on laiha, upea näyttelijä ja toinen on isompi kokoinen, upea laulaja. Ja sitten taas moni kaikista koko-/ulkonäköluokista ihannoi Megan Foxia, jota taas minä en ymmärrä. Ehkä se, miksi minä en pidä hänestä ei johdu kateudesta vaan on kenties yksinomaan minun mielipiteeni. Miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää makumieltymysten eroja vaan aina sotketaan kuvioon tämä ikuinen päänvaiva eli kateus? En pysty ymmärtämään.
Minä olen kateellinen esimerkiksi Kat Von D:lle hänen kauniista kasvonpiirteistään, hyvästä kropastaan, hyvistä piirtämisen/tatuoimisen taidoista sekä elämästään Hollywoodissa. Se ei ole negatiivista kateutta vaan enemmänkin ihannointia. Samalla tavalla olen kateellinen, että miksi en voinut syntyä samanlaisilla upeilla kasvoilla, kuten Twiggx, mutta sekin on vaan positiivista ihailua. Tykkään katsella heitä enkä koskaan sanoisi yhtäkään negatiivista sanaa heistä. Ja voin sanoa rehellisesti, etten ikinä ole ollut kateellinen kenellekkään "keskivertokansalaiselle". Olen ajatellut, että onpa joku kaunis tai saanut hyviä vinkkejä esimerkiksi hiuksiin tai pukeutumiseen, mutta en ole koskaan ollut kateellinen. Minä sain vanhemmiltani nämä kasvonpiirteet ja sille on hyvä syy, miksi esimerkiksi Tommi ihastui juuri minuun kaikkien maailman naisten joukosta ja miksi hän sanoo minulle jokaikinen ilta, että olen kaunein ja rakkain asia koko maan päällä. Minulla on ihana mies, tiedän sen.
Jos kirjoitan vielä kerrankin mielipide tai kateus alkaa varmaan hermoja kiristämään, hah! Oletan ja myös toivon, että tämä herättää keskustelua monissa ihmisissä. Toivon myös tosissani, että on kanssaeläjiä, jotka ymmärtävät, mitä haen takaa ja ovat samaa mieltä tästä ikuisesta mielipide-kateus-sekamelskasta. Kenenkään ei tarvitse ajatella samalla tavalla kuin toinen, ja olisihan tämä melko tylsää elämistä, jos kaikilla olisivat samat mielipiteet ja makumieltymykset tietyistä asioista.
Ps. Huomenna vaatekuvauksiin Evil Clothingille, yay! Viime vaatekuvauksista onkin jo vuos. I'm so happy I could die! ♥
♥: Necromantic
Hyvä kirjoitus :) Vaikka kaikki ei varmasti johdu kateudesta, niin olen sitä mieltä, että ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä ei hauku toisia, vaikka kyse ei olisi kateudesta, vaan näkemyseroista/mielipiteestä. Se on typerää ja lapsellista.
VastaaPoistaOlen myös omassa elämässäni huomannut, että joitakin ihmisiä et voi miellyttää, vaikka mitä tekisit. Tiedänpä eräänkin naisen, jolle olen aina ollut ystävällinen. Moikkaan häntä, juttelen niitä näitä, en hauku häntä selän takana, pidän häntä kauniina jne. Silti tiedän, että hän haukkuu minua jatkuvasti selän takana, eikä pidä minusta suuremmin. En usko, että kyse on kateudesta, mutta ei siitäkään, että olisin paska ihminen. Kyse on siitä, että olemme molemmat niin vahvoja persoonia, että emme sovi samaan tilaan. Joskus vain tulee yhteentörmäyksiä.
On myös surullista, että lihavia ihmisiä haukutaan niin paljon. Eihän sellainen sairaalloinen ylipaino hyvästä ole, mutta sellaisen taustalla voi olla vaikea sairaus, kuten esimerkiksi muutamalla ystävälläni on. On surullista katsoa sitä, miten he kärsivät lihavuudestaan ja saavat kuulla siitä jatkuvasti, kun he tekevät kaikkensa, että laihtuisivat. Joskus ihmiset voisivat miettiä, että lihavuuden taustalla ei ole aina automaattisesti laiskuus.
Kateuskin on mielestäni lopulta inhimillinen tunne, jota varmasti kokee meistä jokainen. Joku fiksu sanoi joskus, että "ei se mitä tuntee, vaan se, mitä sen tunteen kanssa tekee". Se pätee tähänkin. Kateuden voi kääntää voimavaraksi ja saada kannustettua itsensä yhä parempiin suorituksiin tai se voi myrkyttää koko elämän. Itselläni kateus teki joskus tuon jälkimmäisen, mutta onneksi ei enää. Olin kateellinen ihmisille, joilla tuntui aina menevän hyvin, kun itse juoksi lähinnä kriisistä toiseen. Tuntuihan se nyt helvetin epäreilulta, että toiset saivat kaiken sormia napsauttamalla ja itse rämpi suossa vuodesta toiseen. Mutta ei elämä koskaan ole reilua ollutkaan.
Ulkonäöstä en ole kateellinen, vaikka ajattelen, että wau, olisinpa itsekin noin kaunis kuin tuo tai tuo ihminen. Mutta se on sellaista positiivista kateutta ja tuollaiset ihmiset ovat mielettömän inspiroivia :)
Ja se kyllä tuntuu aina hyvältä, kun tietää, että jollekin ihmiselle on se maailman kaunein <3
Hyvää alkanutta vuotta sinne suuntaan :)
Kiitos. :-) Sitä minä itseasiassa tarkoitinkin noissa kohdissa "elämä on tylsää, on onneton" jne. Ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä ei näe vaivaa haukkuakseen muita, silloin ei yksinkertaisesti kiinnosta enää. Tähän lopputulokseen tultiin juuri tämän Jaakon kanssa. :-)
PoistaTuosta lihavuusjutusta olen aivan samaa mieltä, koska parilla ystävälläni on mm. paniikkihäiriö, jonka lääkkeet ovat hyvinkin lihottavia. Toinen ei voinut kävellä edes asunnosta ulos, koska kuolemanpelko oli hänelle niin voimakas. Lääkkeillä hän pystyy elämään normaalia elämää, vaikka olisikin vähän isompi kokoisempi. Ja on kurjaa, että entinen hyvä ystävänikin haukkui häntä tosta noin vaan läskiksi eikä koskaan ymmärtänyt, miksi suutuin niin voimakkaasti. En usko, että kukaan oikeasti haluaa olla lihava: jotkut tekevät kaikkensa selättääkseensä sen tuloksetta ja osa kuuluu tähän laiskempaan kastiin. En usko, että laiskoja on kumminkaan kauheasti enemmän kuin sairaudesta kärsiviä.
Minulla ei ole kateus onneksi ikinä tullut negatiivisesti ulos vaan voin rehellisesti sanoa, että kateuteni tulee positiivisena kehuna ja ihailuna. Joskus tulee maahan poljettu olo, sen voin myöntää, mutta se on nyt vanhempana hyvin harvinaista, silloin yleensä on kiukuttanut jokin muukin alunperin. Mutta ymmärrän kyllä tuon, itsekkin olen kärsinyt elämän epäreiluudesta enemmän kuin tarpeeksi. Mutta uskon edelleenkin, että asioilla on tapan järjestyä eikä osaa arvostaa hyvää ilman pahaakaan. :-)
Ja hyvää alkanutta vuotta sinnekkin! ♥ Juuri tällaista keskustelua toivoinkin. :-)
Ite inhoan kateuskorttia yli kaiken! Aina vedetään esille se. Ite en koskaan vois tulla ees anonyyminä kenenkään blogiin sanomaan että hyi vittu oot ruma. Jos en tykkää jonku ulkonäöstä nii pidän sen omana tuetonani. On kivempaa kehua ja samoin myös saada kehuja :)
VastaaPoistaSe on se perus, mikä pitää vetää esille, kun ei voida hyväksyä sitä faktaa, että ehkä joku ei tykkää sinun ulkonäöstä. Todella ärsyttävää! Omana tietona se kannattaakin pitää, haukuilla kun ei mitään saavuta, toisin kuin kehuilla. ^_^
PoistaTää on tosi jännä aihe, jota oon itekin miettinyt! Oon vähän samaa ja vähän eri mieltä. Tietyllä tapaa mä uskon, että taustalla on monesti kateutta, mutta ei sellaista kateutta, kuin yleensä tarkoitetaan, kun sanotaan "se on vaan kateellinen". Kyse on enemmänkin omasta onnettomuudesta (joka voi johtua ulkoisista asioista tai vain omista valinnoista ja ajattelutavasta) ja epävarmuudesta. Tavallaan nää ihmiset on kateellisia kaikille, joilla menee hyvin (eli pääsääntöisesti suurelle osalle ihmisiä), jotka on saaneet rakkautta ja tulleet hyväksytyiksi omina itsenään, ei niinkään persoonallisesti niille henkilöille, joihin tää sitten purkautuu haukkumisena. En tiedä kykeneekö tälläinen henkilö myöntämään edes itselleen, että joku on kaunis, kiva ja kiltti, vai näkeekö hän kaikki muut oikeasti ilkeinä, rumina, ylimielisinä jne. millä sitten oikeuttaa haukkumisen.
VastaaPoistaToisaalta näkisin että kateutta syntyy myös silloin, kun kokee, että joku toinen saa jotain ilman, että ansaitsee sitä, eli vaikka tapauksessa, jossa ei itse pidä henkilöä X kauniina ja pitää itseään rehellisesti paljon nätimpänä, mutta silti tuo toinen saa huomiota ja kehuja ja itse jää ilman. Eli sinänsä nää kietoutuu vähän yhteen: "Minusta henkilö X on ruma ja kirjoittaakin huonosti, mutta kaikki muut kehuu maasta taivaisiin, eikä kukaan huomaa mun blogia, vaikka oon paljon nätimpikin." Tälläisessä tilanteessa ehkä näkeekin toisen jotenkin rumempana ja haluaa tuoda esiin niitä toisen rumia kohtia, jotta toisetkin tajuaisivat. Sitten kuitenkin muodostuu vielä ero siihen, että haukutko ns. normaalia ihmistä vai jonkin erikoisemman tyylin/elämän valinnutta, koska jälkimmäistä ei tarvitse yleensä perustella läheskään niin paljon kuin ensimmäistä. Kyllä jokainen tietää, mitä pidetään yleisesti kauniina ja mitä vain marginaali pitää kauniina. Siksi olet heti "kateellinen", jos haukut normaalia ihmistä vaikka nyt joku Mungo-Anna tms. blogi (ainoo jonka nimen muistan normiblogeista xD), mutta jos haukut Necromanticia (anteeks käytän nyt sua), se on vain mielipide. Hauskinta on, että yleensä haukkuja ei perustele edes itselleen asiaa paremmin, koska tietää, että valtaosa ajattelee Necromanticista samoin kuin hän mutta mungo-annasta eri tavoin. Lisäksi haukkuja tietää, että sun blogia lukee ihmiset, jotka tykkää sun tyylistä ja ymmärtää miksi olet ansainnut lukijat ja huomion, vaikka ei ymmärtäisi tyyliäsi, mutta hän ei itse edes haluaisi olla paikallasi ja sinun tyylisesi, joten tähän ei liity kateutta. Sen sijaan hän kokee kuuluvansa samaan ryhmään Mungo-Annan kanssa ja kilpailevansa häntä vastaan, joten tähän liittyy kateutta, koska ei kyetä ymmärtämään, miksi ihmiset pitää Mungoa parempana kuin itseä. Tavallaan tää riippuu siitä mistä kontekstista ja normista haukkuja tulee. "Erilaisen" haukkuminen voikin olla pelkkä mielipide, mutta "samanlaisen" haukkuminen perustuu yleensä siihen, ettei itsekään ymmärretä, miksi toiset tykkäävät jostain ja koetaan tämä epäreiluna (eli jonkinlaisesta kateudesta tai katkeruudesta).
En tiedä ymmärsikö kukaan, kun jäsensin tätä ajatusta ensi kertaa kirjoitukseksi...
Yksi asia on myös se, että hyökätään ulkonäköä vastaan, vaikka todellisuudessa ei nähtäisi toisen ulkonäössä vikaa, mutta jostain syystä ei vain tykätä tyypistä. Yleensä syystä, jota ei kehdata sanoa ääneen, joten on helpompaa tarttua toisen ulkonäköön.
Jaksaa kyllä ihmetyttää aina nämä haukkujat, olipa kyse mistä tahansa lapsuuden traumasta tai mielipiteestä, mutta kyllä se mielestäni silti kertoo enemmän haukkujasta kuin haukuttavasta. En ymmärrä mitä mielihyvää kukaan saa toisten haukkumisesta, olipa kyse mielipiteestä tai kateudesta. Nykyään kestän ulkonäköön ja jopa luonteeseen kohdistuvat haukut hyvin, mutta tiedän myöskin koulukiusattuna, miten ne voivat hajottaa.
Oho, olipa siinä paljon tekstiä! :-D Mutta siis ymmärrän kyllä pointtisi, kateutta on eri tasoja. Se, että joku tulee haukkumaan sinua rumaksi kertoo paljon sen ihmisen onnettomasta ja tyhjästä elämästä. Yleensä käytetään tekosyytä "koska on hauskaa nauraa muille", mutta se vaan korostaa tuota elämän tyhjyyttä. Minua ei tee onnelliseksi nauraa tai haukkua muita. Minut tekee onnelliseksi unelmani, läheiset ihmiseni, lemmikkini ja ympäristö, missä asun. Turhanpäiväinen haukkuminen ja negaaminen kertoo myös kypsyystasosta paljon. Kaikkea mitä ajattelee ei tarvitse myöskään sanoa ääneen, perus sosiaaliset normit jne.
PoistaItse olen ollut myöskin koulukiusattu, ala-asteella todella pahasti. Kuulin viidennellä luokalla ensimmäisen kerran sanan "huora". En edes tiennyt, mitä se tarkoittaa! Kaikki tämä siksi, että puolustin kaveriani, jota alettiin haukkumaan kesken pukkiksen, hah. :-D Kyllä olen itsekkin kuullut rumuudesta aika paljon nuorempana, nykyään vaan jos joku random tulee negaamaan. Eiköhän se kauneus ole katsojan silmässä. En välttämättä ole kaikkien mielestä kaunis, mutta miksi minun tarvitsisikaan? Pystyn elämään asian kanssa. Jotkut taas eivät, jotka provosoituvat liiakseen jostain negatiivisesti kommentista. Toki ne ovat joskus kateutta, mutta eivät läheskään aina. Ehkä joku voi ajatella, että olet oikeasti hänen silmissään ruma. Ikuisia mielipidekysymyksiä ja se saa minut raivon valtaan, että jotkut ovat niin täynnä itseään ja "upeaa ulkonäköään" ettei voi hyväksyä sitä faktaa, että kaikki eivät pidä kaikesta. Uskon tai ainakin toivon, että ymmärsit. :-)
Ps. Kesti vähän vastata, kun en oo kerennyt iltavuoroista koneelle. :-( Luin kyllä kommenttisi heti, kun se tuli! Kiitos, arvostan tällaisia keskusteluja. :-)