IM SO HAPPEH

12.6.2014



Pahoittelut taas melkein kahden viikon blogihiljaisuudesta. Ollut liikaa kaikkea kivaa menoa, etten ole jaksanut olla oikeastaan yhtään koneen äärellä (puhumattakaan miten jäätävästi on ollut iltavuoroja, phuh). Mutta ihan huippu juttuja on tapahtunut viime päivinä!

º PÄÄSIN KOULUUN!!!! Ai luoja mä olen onnellinen! Vihdoinkin löytyi ala, mikä oikeasti kiinnostaa ja pääsin sinne ensimmäisellä yrittämällä. Syksyllä meikästä alkaa sitten kouluttautua parturi-kampaaja. Ihan liian huippua!

º Varattiin matka Espanjan Costa de Almeriaan! Kahdeksan päivää, ja myö mennään miehekkeen kanssa. En jaksa enää odottaa!

Kuva: Google.fi
º Oltiin viime viikonloppuna Nummelassa viettämässä laatuaikaa porukoilla. Joskus seiskan aikoihin tultiin miehen kanssa saunomasta ja jäätiin meidän yläterassille juomaan kaljaa ja siideriä. Iskä ja pikkuveli tuli vielä siihen meidän seuraksi; kuunneltiin rock-musiikkia iskän kajareista, juotiin shotteja ja juteltiin kivet ja kannot läpi. Mun mielestä on siistiä, että Tommi tulee meidän perheen kanssa niin hyvin toimeen. Tosin, kukapa ei mein iskän kanssa tuliskaan!

º Löysin Leather Heavenistä kaikkia ihania Harley-Davidson juttuja, jotka päädyin eilen yöllä tilamaan. En ala kaikista härpäkkeistä erikseen nyt laittaa kuvia, mutta tässä muutama paita, jotka vei oitis mun sydämmen. :-) Muutama todella ihana yksilö jäi vielä kuumottelemaan, mutta ihmettelen niitä lisää myöhemmin.


Kuvat: Leatherheaven.com
º Neljän viikon kesälomani alkaa tasan viikon päästä! Onhan tässä sen verran viimesen vuoden aikana tehtykkin töitä, että loma tulee jalkojen ja selänkin mielestä enemmän kuin tarpeeseen.

º Päästiin työkaverini kanssa Ilosaarirockiin töihin! Meidät voi sitten viikonloppuna bongata kaljateltasta, jos ei nyt satuta olla katsomassa juuri silloin Turmion Kätilöitä tai Studio Killersiä. ;)

Kuva: Ilosaarirock.fi
Meinaan seota tästä onnellisuuden määrästä. Vielä, jos asuntokin tulis tähän samaan syssyyn niin varmasti tippuis meteoriitti taivaalta. Ottaen vielä huomioon, että tänään kuultuani koulujutuista, pääsin lähtemään jo tunnin jälkeen pois töistä (yritin saada tätä päivää kovasti vapaaksi, mutten aiemmin saanut) ja lähikaupassa kadotin lompakkoni; luulin tämän olevan se, mikä pudottaa minut takaisin maankamaralle, mutta joku ihana mummeli oli tuonut sen kassalle tiputettuani sen. Ihania ihmisiä on siis vielä olemassa! Lopun illan olen ulkoiluttanut meidän Nuusku-kania ja syönyt mansikoita. Tänään on erittäin hyvä päivä!

: Necromantic

Tattoo stuff pt. 3

30.5.2014

Hello! Tänään on ollut vatsakivusta huolimatta todella kiva päivä, sillä näin ensimmäistä kertaa livenä ihanan Mystralin Kampissa. Juteltiin kivet ja kannot läpi parissa tunnissa. Se on jännä, miten hyvin tulee toimeen ihmisen kanssa, kenet on vasta tavannut! Oikeastaan koko näkemisen tarkoituksena oli, että Mystral tuo minulle pari wicca-aiheista kirjaa, jotka ostin häneltä Goottikirpparin kautta. Vaikka sanoin livenä ja Facebookissa, niin sanon vielä täälläkin: kiitos hyvästä seurasta! ♥

Tilasin myös alkuviikosta pitkästä aikaa itselleni tatuointitarvikkeita. Vanha poljin kun on ollut riesana jo jonkin aikaa. Jotenkinhan sitä saatiin korjattua, mutta koin itselleni mukavemmaksi ostaa kokonaan uusi. Ja mikäs sopisi sen paremmin, kuin poljin, jossa on iso tähti! Sopii mulle kuin nenä päähän. :-) Sen lisäksi innostuin tilailemaan muutamia pieniä juttuja, kuten flat tipin, gripin ja tatuointi-dvd:n. Olen vielä ihan naurettavan huono värittämään ja varjostamaan, joten toivon, että tuosta dvd:stä on apua niihin. We'll see!



: Necromantic

Soak Kaos

25.5.2014


Heyy! Kirjoittelen pikaisia kuulumisia näin sunnuntai-illan vietoksi. Oli vapaa viikonloppu pitkästä aikaa (ja seuraavaan on vielä kuukausi), joten halusin keksiä vähän muutakin menoa ja meininkiä, kuin kotona istumista. Perjantaina näin vanhaa Nummelalaista kaveriani Tiiaa, käytiin syömässä terveellisesti Mäkissä ja istuttiin Pub Ikkunan terassilla Kampissa. Sää oli ihan mahtava, joten laitoin mustan, polven yli olevan mekon, jonka porukat toi minulle Italiasta viime vuonna, gladiaattori-kengät kirppikseltä ja illemmalla sään viiletessä laitoin Carlingsista ostetun Lost & Found Pia ponchon vielä harteille. Paljon pääkallosormuksia, siivet-koru kaulassa, tukka pörrötettynä, silmät tummina ja huulissa kultaista huulipunaa. Tykkäsin hirveästi tästä yhdistelmästä! Harmikseni en saanut otettua kuvaa, koska keskityimme (lukekaa: keskitymme AINA) Tiian kanssa enemmän kälättämiseen kuin kuvaamiseen. Parempi niin!


Lauantaina oltiin aamupäivästä auttamassa siskoa porukoiden kanssa muuttohommissa. Kaikista maailman päivistä just eilen piti olla muuttopäivä, kun oli tappavan kuuma! No, halusimme Tommin kanssa olla siskon apuna, ja iskäkin myönsi ettei olisi mitenkään saanut neljänteen kerrokseen kannettua yksin sohvaa ja sänkyä. Saatiin yllätyspalkkioksi terassirahaa! Tosi mukava ylläri, koska odotettiin, että saadaan siskolta maksimissaan kahvit. Lähdettiin viiden aikoihin kotiin suihkuun ja laittautumaan, siitä Kampin Pippuriin syömään, terdeilemään BBQ Houseen ja myöhemmin vielä katsomaan Tavastialle Turmion Kätilöitä! Oli taas huippukivaa käydä keikkailemassa, kun taukoa on kertynyt melkeinpä vuosi. Show oli yhtä hyvä kuin olisi osannut odottaa; syödään kermavaahtoa perseestä ja naureskellaan pieruläpille. Ainoa harmi oli, että uudelta albumilta ei soitettu muuta kuin Pyhä Maa. No, ehkä sitten ensi kerralla! Tuli ainakin tanssittua jalkapohjat kipeäksi, jos ei muuta.


Tänään on ollut chilli siivouspäivä, ei oikeastaan mitään kummempaa. Loppuillan olen kattonut Sonsseja ja dataillut, kun mies on selaillut autojuttuja vieressä. Mukavan rento ilta! Ja vaikka olenkin onnellisin ihminen aina kesän saapuessa, on nämä asteet olleet jo ihan naurettavia. En pidä siitä, että jos meikkaa vähänkin normaalia enemmän niin tunnin parin päästä näyttää ihan narkkarilta, koska hiki. Eye liner ei edes leviä helposti, mutta tämä kuumuus alkaa tehdä sillekkin tiukkaa. Saa nähdä, miten pahasti kuollaan kesällä, jos mennään paljon puhuttuun Espanjaan. Vähän niinkuin Turkissa viime vuonna oli +40 astetta..

Harmitti kyllä, etten päässyt blogimiittiin tänäkään vuonna. :-( Siskon muuttoapu meni nyt valitettavasti sen edelle, mutta toivottavasti pääsen viimeistään ensi kerralla. Olisi mukavaa nähdä monia ihmisiä ihan livenäkin! Mutta nyt tämä tyttö menee suihkun kautta nukkumaan, ja valmistautumaan huomiseen iltavuoroon. Ciao!

: Necromantic

Free bird

11.5.2014


Heya! Viikonlopun töistä selvitty ja onnekseni sain yhden vuoron paikattua niin ettei ole kahdeksan päivän työrupeamaa, nimimerkillä ei tällä selällä. Vatsa on ollut myös ihan kuralla viime päivät, joten olen lähtenyt töistä vähän normaalia aiemmin. Jos huomiseen mennessä ei ala helpottamaan niin ei auta muuta kuin lähteä vatsatohtorille selvittämään asiaa.

Ja shoppailuja! Viime palkkapäivän kunniaksi päätin, että tässä kuussa menen joko ottamaan tatuoinnin tai ostan kauan himoitun nahkatakin. Vaikka tatskakuumeeni on ihan älytön, päätin kumminkin ostaa aidon nahkatakin. Feikkejä löytyy kaapit pullollaan, mutta aitoa en ole koskaan omistanut biker-tyylisenä. Luonnollisesti Carlings oli taas pullollaan kaikkia ihania rytkyjä, joista tällä kertaa lähti mukaan nämä kaksi kaunistusta. Cybershopista ostin vielä rottaniittejä kahdessa eri koossa sekä Clas Ohlsonista "nahkapaskan" takin tuunausta varten.


Mittailin ja rei'ittelin aikani, kunnes harmikseni huomasin, että ostin vähän liikaa isoja rottaniittejä enkä tarpeeksi pieniä! No, huomenna tai ylihuomenna jos jaksaisi piipahtaa Cybershopin kautta ostamassa vielä yhden pussin lisää. Ainakin on tuunaustarvikkeet kotona, kun inspiroidun tuhoamaan jotain muutakin! Mielestäni takki näyttää jo nyt enemmän kuin erinomaiselta, mutta kaikkea härpäkettä on vielä tulossa pilvin pimein (selkä osuutta en ole vielä edes aloittanut). Mitä mieltä te olette?


Olen ollut myös blogin puolella hiljaisempi siksi, että olen alkanut pitkästä aikaa kirjoittamaan muutakin kuin kuulumisia. Tällä hetkellä rakenteilla on aika isokin kirjoitusprojekti, mikä itseasiassa lähti liikkeelle eräästä unestani. Joka ilta ennen nukahtamista olen miettinyt, miten voisin jatkaa unen tarinaa pidemmälle, kunnes keksin, että voisin kirjoittaa siitä tarinan. En tiedä vielä, että julkaisenko sitä blogin puolella, se nähdään myöhemmin. Olen todella iloinen, että olen vihdoin saanut taas inspiraatiota kirjoittamiseen, jota harrastin 18. ikävuoteen saakka. Kevääksi on siis tiedossa malliprojekteja (made by me), vaatteiden tuunausta, kirjoittamista ja ainakin kaksi tatuointia vielä Tommin ihoon. Superia!

: Necromantic

Come out and play

6.5.2014



Vastaa seuraaviin kysymyksiin pelkästään kuvilla. Kuvat voivat olla itseottamiasi [ ] tai Googlesta kopioituja [x]. Vastaa jokaiseen vain yhdellä kuvalla - ilman selityksiä.

Lempi väri



Lempi tavara



Lempi bändi



Lempi elokuva



Lempi näyttelijä



Lempi tv-sarja



Lempi ruoka



Lempi juoma



Lempi vuodenaika



Lempi kauppa



Lempi vaatemerkki



Lempi peli



Lempi harrastus



Lempi kukka



Lempi paikka



Lempi tyyli



Lempi radio-tai tv-kanava



Necromantic