Midori

11.4.2014

Heya! Vihdoinkin on taas yksi työviikko pulkassa ja saan nauttia pitkästä vapaasta; ensi kerralla vasta keskiviikkona töihin! Verottajana on tietysti viikonlopputyöt, mutta pääsiäisen tuplaliksat lämmittää mukavasti mieltä ja lompakkoa. Viikonlopuksi onkin tiedossa kaikkea kivaa, esimerkiksi mies tulee tänään kotiin työreissulta, joka on kestänyt lähes viikon, ja huomenna taas on muutaman työkaverin kesken järkätty peli-ilta! On mukavaa, kun on ollut viime aikoina enemmän ohjelmaa; normaalisti on niin vähän aikaa töiltä ja muilta kiireiltä.

Eilen itseasiassa hengailin vanhan kaverini Hannan kanssa. Käytiin syömässä Thai Sushi Buffetissa (oon yksi niistä harvoista, joka ei pidä sushista yhtään, mutta muu buffet antoi vähän toivoa), PRKLeessä yhdillä, ja josta siirryttiin vielä yksille Iguanaan. Tämmöstä Kaisaniemi-hengailua! Tulin joskus puolen yön jälkeen kotiin, ja suoraan sänkyyn. Olin niin poikki etten jaksanut käydä suihkussa, syödä tai yhtään mitään. Mutta oli kyllä hirmu mukavaa! Naiset tarvitsevat tyttöaikaakin välillä. ^_^

Mutta tällä postauksella oli peräti järkitarkoituskin! Nimittäin halusin esitellä uutta materiaalia. Ekana ajattelin kuvata vain ne, jotka ostin Prahan reissulta, mutta pah, listataan nyt muutkin tähän samaan syssyyn! En valitettavasti ole kerinnyt/pystynyt muokkaamaan kuvia millään lailla, koska datailen uudella miniläppärilläni, jossa ei ole mitään kuvanmuokkausohjelmia (vielä). Mutta tässä kumminkin niitä kuveja!

 Täydellinen laukku. Jopa mein äiti ihastu siihen! 
// Harley-Davidson Shop, Praha, Tsekki.
Huomasin vasta nyt, että oli jäänyt tuo yksi reuna ryppyyn, voi rähmä. :(
 Tää oli itseasiassa melko hintava verrattuna Tsekin yleiseen tasoon vaatteissa.
Mielestäni tää paita on kaltaiselleni fanitytölle ihan täydellinen - se on nätti ja
samalla erilainen. Tuo materiaali on eniten mulle uusi ja harmaa väri ylipäätänsä!
//Harley-Davidson Shop, Praha, Tsekki.
 Haha, täähän oli ihan Harley-Davidson vibainen reissu! Tän ostin eräästä pienestä
kylttikaupasta, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Paljon vanhoja autokylttejä,
bensakylttejä, mallikylttejä.. Ja hintataso silti halpa, tämäkin taisi olla reilu viiden euron
luokkaa. //Praha, Tsekki.
 Tämän ostin Luukirkon aulasta, jossa myytiin lippuja ja matkamuistoesineitä. Oli magneetteja,
tauluja, kirjoja, vihkoja ja vaikka mitä, mutta itse päädyin tähän kauniiseen kynttiläään.
En tule todennäköisesti koskaan polttamaan sen sisällä olevaa tuikkua vaan pidän koko
pääkallon hyllyllä koristeella. //Skeleton Church, Kutna Hora, Tsekki.

 Kumikengät, jossa hienot yksityiskohdat ja ennen kaikkea - helvetin mukavat jalassa. 
//New Yorker, Praha, Tsekki
 Erittäin epänettemäinen, mutta silti niin kaunis ja rock. 
// Carlings.
Olen käyttänyt reppuja viimeksi seiskaluokan alussa eli tämä ostos eroaa huomattavasti muista.
Mietin vielä, että tuleeko tämä koulureppu käyttöön, mutta ainakin kätevä, jos lähden esimerkiksi
vanhemmille ja tarvitsen enemmän tavaraa mukaan. Tämä kaunokainen maksoi vain viisitoista euroa! Ihanat alennusmyynnit. //Bronx.

En ole koskaan omistanut mitään läppäriä, mutta luovuuden ollessa
parhaimmillaan koin, että tarvitsen koneen, jota voin raahailla mukana
(koulujuttuja, tatskajuttuja jne). Laitoin Facebookkiin statuksen, jonka
oletin olevan yhtä tyhjän kanssa, mutta rakkaalla Hannalla olikin tämä
ylimääräinen kaunokainen pölyttymässä kaapissa! Ja kaverialennuksilla
sain tämän alle satasella! Hyvä diili, jos en sanoisi. //Second hand.


Vielä oli jotain muutamia uudempia rytkyjä, jotka muhii pyykkikorissa, mutta ihan sama - kuvaan joskus jos kuvaan! En jaksanut alkaa penkomaan kaikkia nurkkia.

Mutta niitä tatuointehommeja! Tommi otti korjatakseen polkimeni, joten ensi tai sitä seuraavana viikonloppuna pääsen taas tatuoimaan, yay! Otan varmaan työkseni opettaa myös Tommia, koska on ollut niin kiinnostunut noista mun vehkeistä. Pitäisi myös esitellä tatuointeja, joita olen suunnitellut itselleni ja muuten vaan raapustellut. Koitan saada aikaiseksi kuvattua piakkoin! Parhaimmassa tapauksessa saisin skannattua ne koneella ja se vasta olisikin plussaa!

Nyt voisin alkaa vihdoin ja viimein valmistautua tähän päivään eli meikata ja pukea päälle muutakin kuin kylpytakin. Tätäkin raapustaessa kului kaksi tuntia, vaikkei tekstiä mielestäni nyt niin paljoa ole. Niin tai näin, hyvää viikonloppua kaikille ihanille lukijoilleni! :-)

: Necromantic

Turn it up

29.3.2014



Heya taas ja hyvää lauantai-iltaa! Terveisin Nette, joka kuulostaa ihan uutistoimittajalta. Tuli joku jäätävä kirjoitusinnostus, joten päätin käyttää sen kerrankin hyväksi. Ei sillee, et mitään järkevää asiaa olisi tai tällä postauksella mitään syvääkin syvempää tarkoitusta. Kunhan raapustelen omaksi iloksi.

Ensinnäkin, mun tatskakuume on ollut nyt viime aikoina ihan järkyttävä. Vieressä olis kasa kaikkia tatskakamoja, mutta a) en oo vieläkään saanut poljinta toimimaan ja b) itselleen tekeminen on ihan älytöntä tuskaa, just sayin'. Ajattelin jo tässä, että alan kuumottelemaan Tommia harjoittelemaan tatuoimista. Tämmönen perus kiva pariskunnan harrastus! Mietin myös, että ottaisin Liskogalleriassa harjoittelijalta jotain isompaa leimaa. Kokemuksia? Mielipiteitä? Tiedän ainoastaan yhden, joka otti harjoittelijalta tatuoinnin, ja se on todella upea!

Toiseksi, tää Suomen pelleily alkaa viedä viimeisetkin hermot. Leikataan vähäisistäkin tuista pois, esimerkiksi lapsilisistä. Tämä koskee minua, koska haluan lapsia. Ja kallistetaan lisää autolla kulkemista, koska sehän ei ole vielä tarpeeksi kallista. Tämä koskee minua ja miestäni, koska mieheni on autonörtti, ja minäkin haluaisin joskus omistaa auton. Joo, ja kielletään tupakkakin kokonaan Suomesta! Ei sillee, etteikö se olis saakelin typerä ja kallis tapa, mutta mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus päättää tämmöisistä asioista. Mutta ei, Suomessa kymmenkunta pukumiestä/-naista päättää yli viiden miljoonan ihmisen puolesta. Alkaa mennä järki. Mutta hei, nostetaan näiden hienojen ja tärkeiden pukuihmisten palkkoja! Nähtyäni nää uutiset meinasin kirjaimellisesti juosta seinää päin. Jos pari vuotta jaksaisin kärsivällisesti opiskella ja sen jälkeen lähtis ulkomaille edes hetkeks tekemään töitä ja asumaan, phuh..


Noniin, johan helpotti. Oon yrittänyt hillitä näitä hallitsemattomia avautumisia, mutta mikään ei ole niin terapeuttista kuin kirjoittaminen, imo.

Anygays, huomio ihanat naiset! Oon saanut tämmöisen mielettömän innostuksen laittaa hiuksia, meikata ja stailailla. En pelkästään itseäni vaan myös tuttujani. Aion tehdä erään hauskan projektin, jossa stailaan erityylisiä ihmisiä, otan kuvia sopivassa ympäristössä ja teen sellasen kuvakollaasin! Julkaisen kuvat myös täällä blogin puolella. Yhtä kaveria kysynyt ja hän lupautui jo klassisen gootin osaan. Haluankin siis kysyä, että olisiko pääkaupunkiseudulla halukkaita tulemaan mulle stailattavaksi yhdeksi päiväksi? :-) Ympäristöä voidaan katella yhdessä, kunhan on paikka, missä voin stailata (esim. oma kotini). Minä saan harjoitusta ja vähän apua erääseen juttuun, mistä kerron myöhemmin enempi, ja sinä saisit (toivottavasti) kivoja kuvia, ja ehkä jopa vinkkejä tyyliisi. Sekä on tietenkin iso plussa, jos saa uusia kavereita blogimaailmasta, ja miksei toki muualtakin. :-) Tällä ei ole mitään erityistä aikajanaa vaan heti kun säät lämpenee ja aurinko paistaa niin haluaisin aloittaa (kesän loppuun mennessä kuitenkin). Mulle voi laittaa viestiä täällä tai Facebookin puolella, löydyn nimellä Nette Tukiainen. Mitä enemmän innostuneita ihmisiä sen parempi! Mun kanssa ei tarvitse ujostella. :-)

Aah, vitsi kun kuumottaa koulu. Haluaisin niiiiiiiiiiiiin paljon päästä sinne. Tiedän hokevani vähän itseäni, mutta kahden ja puolen vuoden Heseuran jälkeen on alkanut motivoitumaan paremmin. Oon aina pitänyt itseäni enemmän luovana ihmisenä, joten tämmöinen duuni voisi olla mulle sopiva. Se joka ei tiedä mistä puhutaan niin tarkoituksena on päästä syksyllä opiskelemaan parturi-kampaajaksi ja siitä sitten teatterimaskeeraajaksi. Kokemusta on lähinnä perheen Halloween-meikkailuista ja oman naaman läträämisestä, joten olisi kiva päästä kokeilemaan sitä muihinkin. Tulis nyt äkkiä kesäkuu, jotta saan tietää tulokset, argh!

: Necromantic

Challenge vol. 1

24.3.2014

Kopioin Jennin blogista tällaisen hauskan haasteen, jossa kerrotaan faktoja itsestään, vastaillaan haastajan keksimiin kysymyksiin, keksitään itse kysymyksiä ja haastetaan eteenpäin! Tykkään haasteista, kunhan eivät ole turhan pitkiä. Huom, muutkin voivat kopioida, haastoin heitä tai en. :-)

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sinun pitää haastaa 11 bloggaajaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Kerro kuka sinut haastoi. Ei takaisin haastamisia.

Vuosi: 2013 / Kuvaaja: Mika Leinonen
11 Faktaa


1.) Olen pukeutunut rock-/gootti-/hevityyliin vuoden 2006 kesästä saakka. Vaikka olenkin rauhoittunut siitä paljon en voisi kuvitella luopuvani tyylistäni kokonaan. Tykkään kokeilla ja yhdistellä erilaisia tyylejä. Voisin oikeastaan sanoa pukeutuvani fiilikseni mukaan.

2.) Vaikka olen aina rakastanut kaikenlaisia, en voisi kuvitellakkaan luopuvani lihansyönnistä. Se on minun henkilökohtainen valintani enkä jaksa kuunnella, kuinka huono ihminen olen sen takia - omistanhan itsekkin mm. kaneja. No, vaikka jääkaappi ja lompakko olisivat tyhjiä en söisi lemmikkejäni, se nyt olisi aivan sairasta. Pidän naudasta, possusta, hevosesta ja kanasta. Jäniksiä en kylläkään söisi.

3.) En syö mitään vihanneksia, kasviksia jne. Pidän kyllä hedelmistä, marjoista ja perunasta. Se on välillä aikamoinen taakka, koska haluaisin osata syödä monipuolisemmin. Ehkä joskus en ole enää näin nirso.



4.) Rakastan kesää. Minun puolestani jouluaattona ja uutena vuotena saa olla lunta, mutta muuten ei. 

5.) Olen oman ikäisteni seurassa todella puhelias ja sosiaalinen tyttö, joka tykkää heittää hirveästi tyhmää läppää, mutta vanhojen ihmisten seurassa muutun ihan hiljaiseksi ja epänettemäiseksi. Jotenkin pelkään, että olen epäkunnioittava, epäystävällinen tms. En tiedä miksi.

6.) Pelkään hämähäkkejä ja olla yksin pimeässä.

7.) Olen koko elämäni kasvanut Ramonesin ja IFK-hulluuden parissa. Ramonesista tulee aina mieleen iskä, joka on hypettänyt sitä pikkuisesta saakka. Tätä punk/rock/hevi-kulttuuria ei ole koskaan päässyt karkuun, nimimerkillä isosiskoni ja pikkuveljenikin kuuntelevat "hyvää" musiikkia.

8.) Olen todella tunteellinen ja perherakas ihminen. Ulkoa olen kiveäkin kovempi, mutta kaikki jotka tuntevat minut paremmin tietävät, että olen todella herkkä persoona. 

9.) Odotan yli kaiken pääseväni järjestämään häitä. En osaa kuvitella muuttuvani bridezillaksi - rakastan suunnittelua ja sitä pientä stressiä kaiken sen ilon keskellä yli kaiken!

10.) Katsoin ensimmäisen kauhuelokuvani ollessani 7-vuotias. Se oli Halloween H20. Sen jälkeen katsoin Screamitkin - äidiltä ja isältä salaa, tietenkin. Ollessani 8-vuotias he saivat tietää asiasta, ja ottivat sen yllättävän hyvin. Toivoivat vain, etten enää katsoisi muita kauhuelokuvia, koska kärsin muutenkin pienenä paljon painajaisten takia. No, sanotaan näin etten hirveästi totellut.. :-D Olen siis kirjaimellisesti katsonut pienestä pitäen kauhuelokuvia.



11.) Ysäri on lempi aikakauteni. Spice Girls, Backstreet Boys, Buffy Vampyyrintappaja, Siskoni on Noita, haalarit, Playstation, CDi, kasetit.. Rakastan kaikkia niitä! Haluaisin niin kokea ysärin uudelleen nyt vähän vanhempana.

Vuosi: 2001 / Kuvaaja: Ida Lehtonen
Haastajan 11 kysymystä

1. Kuvaile tyyliäsi kolmella sanalla!
Rock, rento ja naisellinen.

2. Keräiletkö jotain, ja mitä?
Keräilen korttipakkoja eri paikoista, lähinnä eri maista. Harley-Davidson on myös ollut noin kaksi vuotta keräilyharrastukseni.

3. Ketä muumi-hahmoa isäsi/äitisi muistuttaa eniten?
Äitini on selkeä Muumimamma. Iskä on joku Muumipapan/Nuuskamuikkusen sekoitus. :-D

4. Jokaisella on kokatessa/leipoessa bravuurinsa, mikä on siis sinun?
Mokkapalat ja pizza.

5. Vuoden paras päivä?
En tiedä. Ehkä jouluaatto?

6. Käytkö mielummin kampaajalla vai huollatko itse hiuksesi?
Sekä että. Kampaajalla leikkaan, mutta värjääminen on yleensä omia heiniä.

7. Game of Thrones vai Frendit?
Frendit. En ole koskaan Game of Thronesin hypetystä ymmärtänyt. :-( Ei vaan jotenkin nappaa. Olen enemmän Sons of Anarchy-naisia.

8. Osaisitko toimia oikein ja nopeasti, jos huomaisit että kattila on syttynyt liedellä tuleen ruokaa laittaessasi?
Tuskin oikein, mutta ainakin nopeasti. :-D

9. Mikä on paheesi?
Hmm. Tupakka varmaankin.

10. Mikä oli suosikki-kirjasi lapsena?
Karvanoppien uusi auto! Ihan ykkönen. :-D

11. "Never say never", eli oletko esim. sittenkin tykästynyt lyhyisin hiuksiin vaikka viisivuotiaana sanoit ettet koskaan tahdo "poikatukkaa" tms.
Öää. Sanoin joskus, että vihaan Helsinkiä enkä koskaan muuttaisi sinne, mutta tadaa, täällä ollaan! :-D Tutustuin paikkaan ja ihastuin. En silti koko elämääni täällä aio asua.

Vuosi: 2012 / Kuvaaja: Nelly Tatti
11 kysymystä haastetuille:

1. Jos saisit 10.000€ nyt heti ja sinulla olisi 24h aikaa kuluttaa ne, mihin käyttäisit ne?
2. Minkä merkkinen oli vanhempiesi auto ollessasi pieni?
3. Lempi lastenelokuva/-sarja ollessasi pieni?
4. Mikä on meikkaamisjärjestyksesi?
5. Unelma hiukset?
6. Kaunein ja komein näyttelijä kautta aikojen?
7. Aikakausi, jonka haluaisit kokea? (kasari, renesanssi jne.)
8. Mitä lempinimiä sinulla on?
9. Mikä olisi kauhein tapa kuolla?
10. Mitä pelkäät?
11. Laita loppuun paras kuva itsestäni ja kerro, miksi valitsit juuri sen kuvan.

Vuosi: 2011 / Kuvaaja: Lisa McWhirter

Haastan 11 bloggaajaa:


: Necromantic

Prague '14

23.3.2014

Ehjänä ja turvassa Tšekistä. Jälleen kerran oli perheen kanssa todella mukava reissu, kiitokset porukoille matkasta! Lähdettiin tiistaina aikaisin aamulla ja tultiin kotiin perjantai-lauantai yönä. Käytiin mm. Kutná Horassa katsomassa Pyhän Barbaran katedraali (tunnetummin Goottikirkko), Sedlecin luukirkko ja Prahassa Kaarlensilta, ja Prahan linna. Oli siistiä päästä hotellin edestä suoralla kyydityksellä Kutná Horaan matkaoppaan kera! Normaalisti ollaan omatoimisia matkailijoita, mutta saatiin niin hyvä ja järkevä tarjous, että kokeiltiin ensimmäisen kerran tällaista vaihtoehtoa. Ehdottomasti kannatti, varsinkin kun jalat olivat niin tappokunnossa kahden päivän shoppailun jälkeen. Oli myös mieletöntä kulkea pari vikaa päivää pelkässä topissa iltaan saakka, kun Suomessa olin aivan jäässä paksussa hupparissa ja takissa. Ei ollut yhtään ikävä tänne kylmyyteen.

Ja kuten valheellisesti sanoin viimeksi niin Tšekin luukirkossa saa kuvata, ja siksi julkaisen myös muutaman kuvan täällä. Luultiin, ettei tuollakaan saa, koska a) netti antoi valheellista tietoa ja b) Italian luukirkossa se oli ehdottomasti kielletty. :( Mutta positiivinen yllätys tämä! Nyt laittelen vähän kuvarysää meidän reissusta, ja joskus myöhemmin myös upeista materioista, mitä toin mukanani (Harley-Davidsonia luvassa paljon ;))

Meidän hotelli.
Ehdottomasti koko kaupungin paras kauppa!
 Monta kerrosta pelkkiä CD:itä, vinyylejä, bändikamoja, pelejä..
Oikeastaan kaikkea! Tänne käytin paljon korunoita. :-)
 Meikän taivas.
 Enemmän tai vähemmän kuuluisa kellotorni.
Luukirkko - monia vuosia ihailtu kohde, jonne vihdoin ja viimein pääsin. Yay!
 40.000 ihmisestä saa vaikka ja mitä aikaan.
 Kutná Horan hautausmaa.
 Katedraali.
 Minä ja pikkuveikka. ♥
 Nomz! Odottelen myös Sommersbyn mustaherukkaa Suomeen.
Pakollinen.
Neljä tuntia unta. Ei nukuttanut.......... 

Seuraavat kohteet, joissa haluaisin käydä: Saksa, Puola, USA ja Irlanti. Mietittiin jo vakavissamme Tommin kanssa, että lähdettäisiin kesällä Los Angelesin sijasta Saksaan, koska jos pääsen kouluun minun tarvitsee säästää hirveästi rahaa koulutarvikkeisiin, kuten saksiin ja veitsiin. Saa nyt nähdä, jonnekkin olisi kumminkin kiva lähteä! 

Mihin paikkoihin te olette aina halunneet matkustaa? Mikä on sinun unelma lomakohteesi?

: Necromantic