IM SO HAPPEH

12.6.2014



Pahoittelut taas melkein kahden viikon blogihiljaisuudesta. Ollut liikaa kaikkea kivaa menoa, etten ole jaksanut olla oikeastaan yhtään koneen äärellä (puhumattakaan miten jäätävästi on ollut iltavuoroja, phuh). Mutta ihan huippu juttuja on tapahtunut viime päivinä!

º PÄÄSIN KOULUUN!!!! Ai luoja mä olen onnellinen! Vihdoinkin löytyi ala, mikä oikeasti kiinnostaa ja pääsin sinne ensimmäisellä yrittämällä. Syksyllä meikästä alkaa sitten kouluttautua parturi-kampaaja. Ihan liian huippua!

º Varattiin matka Espanjan Costa de Almeriaan! Kahdeksan päivää, ja myö mennään miehekkeen kanssa. En jaksa enää odottaa!

Kuva: Google.fi
º Oltiin viime viikonloppuna Nummelassa viettämässä laatuaikaa porukoilla. Joskus seiskan aikoihin tultiin miehen kanssa saunomasta ja jäätiin meidän yläterassille juomaan kaljaa ja siideriä. Iskä ja pikkuveli tuli vielä siihen meidän seuraksi; kuunneltiin rock-musiikkia iskän kajareista, juotiin shotteja ja juteltiin kivet ja kannot läpi. Mun mielestä on siistiä, että Tommi tulee meidän perheen kanssa niin hyvin toimeen. Tosin, kukapa ei mein iskän kanssa tuliskaan!

º Löysin Leather Heavenistä kaikkia ihania Harley-Davidson juttuja, jotka päädyin eilen yöllä tilamaan. En ala kaikista härpäkkeistä erikseen nyt laittaa kuvia, mutta tässä muutama paita, jotka vei oitis mun sydämmen. :-) Muutama todella ihana yksilö jäi vielä kuumottelemaan, mutta ihmettelen niitä lisää myöhemmin.


Kuvat: Leatherheaven.com
º Neljän viikon kesälomani alkaa tasan viikon päästä! Onhan tässä sen verran viimesen vuoden aikana tehtykkin töitä, että loma tulee jalkojen ja selänkin mielestä enemmän kuin tarpeeseen.

º Päästiin työkaverini kanssa Ilosaarirockiin töihin! Meidät voi sitten viikonloppuna bongata kaljateltasta, jos ei nyt satuta olla katsomassa juuri silloin Turmion Kätilöitä tai Studio Killersiä. ;)

Kuva: Ilosaarirock.fi
Meinaan seota tästä onnellisuuden määrästä. Vielä, jos asuntokin tulis tähän samaan syssyyn niin varmasti tippuis meteoriitti taivaalta. Ottaen vielä huomioon, että tänään kuultuani koulujutuista, pääsin lähtemään jo tunnin jälkeen pois töistä (yritin saada tätä päivää kovasti vapaaksi, mutten aiemmin saanut) ja lähikaupassa kadotin lompakkoni; luulin tämän olevan se, mikä pudottaa minut takaisin maankamaralle, mutta joku ihana mummeli oli tuonut sen kassalle tiputettuani sen. Ihania ihmisiä on siis vielä olemassa! Lopun illan olen ulkoiluttanut meidän Nuusku-kania ja syönyt mansikoita. Tänään on erittäin hyvä päivä!

: Necromantic
  1. Nonni, vautsi miten paljon kivoja juttuja sielläpäin on tapahtunut! ♥ Onnea opiskelupaikasta, huippua että pääsit suoraan alalle mikä kiinnostaa. ^^

    Toivottavasti muuten törmätään Ilosaarirockissa, jos mekin nyt päästään lähtemään sinne siskon kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! <3 on kyllä tosi jees, että kaiken tän stressin ja hermoilun keskellä tapahtuu jotain kivaakin. :-) ja toivottavasti! <3 olis huippua nähä bloggaajia enemmän livenä. :)

      Poista

Vain asialliset kommentit julkaistaan! Kiitos. ♥