Hiuskriisi vol. 666

8.11.2013



Suurinosa naisista tietää, mitä otsikko pitää sisällään. Oon yksi maailman pahimmista hiuskriiseiliöistä, jonka moni varmasti tietää, jos seurasi vanhaa blogiani. On ollut ruskeaa, tummanruskeaa, mustanruskeaa, mustaa, pinkkiä, vihreetä, turkoosia, sinistä, oranssia, punaista.. Ja blondiakin muutaman päivän. Liukuvärjäystäkin on tullut kokeiltua ja erivärisiä pidennyksiä. Mustaan olen aina loppupeleissä päätynyt, koska A) helppo hoitoinen B) vaivaton värjätä ja C) näyttää aina hyvältä. Miinuspuoli on se, että siihen kyllästyy nopeasti. Aina, kun värjään jollain kirkkaalla värillä olen ekan viikon pari, että "en värjää tätä koskaan pois!" mutta heti kun tajuan sen ärsyttävän värjäysprosessin alan haaveilemaan mustasta. Suurin syy on ollut myös se, että musta on niin pahasti takertunut takahiuksiini etten meinaa saada sitä millään blondiksi. Nyt en ala edes vitsillä tuhoamaan tukkaani itse vaan pyydän kampaajakaverini auttamaan. Eipähän tarvitse itse leikkiä kauppaväreillä tai monen eri peilin kanssa, jotta saan myös takahiukset vaaleiksi.

Tällä hetkellä haaveilen platinablondista, violetista, vihreästä tai tummanruskeasta raidoilla. Blondista on jokatapauksessa aloitettava, joten menen varmaan siihen suuntaan. Jos/kun blondi ei olekkaan värini niin stressaan vähän lisää, että mikä väri loppupeleissä tulee päähäni. Varmaan violetti. Ehkä. Nappasin myös Facebookin Rainbow Hair-ryhmästä muutaman todella hienon kuvan. Ei ainakaan helpota hiuskriiseilyä..


Kaksi työpäivää ja yhteensä 5h unta. Oon niin kamalassa koomassa etten pysty enää edes nukkumaan yliväsymyksen takia. Kivaa. Huominen pitäis vielä olla töissä ja loppuviikonloppu miehen kanssa kahdestaan, ennen kuin hän lähtee melkein viikoksi pois töiden takia. :( Masennus, en osaa nukkua yksin. Onneksi rakas ystäväni tulee tiistaina viettämään tyttöjeniltaa kanssani! Pieruverkkarit, liian iso bändi paita, hyviä leffoja ja mättöä. Pakko tykätä!

Tänään olisi myös ollut Michael Winslow Kulttuuritalolla esiintymässä, mutta pari tuntia ennen esitystä Stand Up Suomen Facebook-sivulla ilmoitettiin, että lento-ongelmien takia Michael ei esiinnykkään. No, vanhemmillani ei ole Facebookkia, joten olivat jo tulleet Helsinkiin saakka ennen kuin huomasin uutisen. Hieman kyllä ärsytti. Mutta joo. Loppuillan aion katsoa karvavauvojen peuhaamista, syödä suklaajääteöä ja juoda nougat-pähkinäsuklaakahvia, katsoa Simpsoneita ja pussailla rakkaani kanssa. Tänään en urheile tai tee ihmeitä, aion vain leiriytyä sohvalle. Siitä on tämä perjantai tehty.

: Necromantic
  1. Mä veikkaisin, että sulle sopisi todella semmonen tumma violetti/ liila tukka erittäin hyvin :) Ja ärsytyksesi shokkivärjättyihin tukkiin ymmärrän. Yli vuoden pitänyt tätä sinistä tukkaa ja ei oo mitään herkkua. Etenkin tää sininen väri tuntuu äkkiä lähtevän, kun pesee tukkaansa ja sit ollaankin vihreää/ ruskeaa sekoitusta sieltä täältä. Oon jo harkinnut tän poisvärjäyttämistä, mut vielä mennään näin, kun sininen on silti niin hieno väri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä itekki tykkäisin! :) Vaikken yleisesti ole liilasta/violetista ikinä tykännyt (ainakaan vaatteissa) niin nyt jotenkin kiehtois kokeilla semmostakin! Varsinkin semmosta tummanviolettia, ei mitään liilaa.
      Mullaki sen pinkin kans alko mennä ihan kuppinurin, ei ollu mitään kiinnostusta alkaa blondaamaan ekana juuria ja sit viel shokkivärillä koko tukkaa, koska sama operaatio oli joka kuukaus. :D Hetken ne näyttää tosi upeilta, mutta viimeistään parin viikon päästä melko yrjöltä. Joudun ite töissä kumminkin pitää hiuksia pompulalla ja pois näkyviltä, joten harvemmin tulee laitettuakaan niitä enää.. Mut nyt vois ryhdistäytyy ja alkaa näyttää taas ihmiseltä! :D

      Poista
  2. Vitsi tuo vihreen/sininen olis älyttömän kuuma väri hiuksissa :D Hitto kun en itse uskalla vaalennella enää kun menee hiukset pilalle :( Platinanvaalea olis kiva kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olis! Mä oon vaalentanu omaa tukkaa ihan liian paljon, mut jos nyt rauhallisesti alkais taas vaalentamaan.. Tosin kampaajakaveri saa alottaa blondauksen, koska laadukkaammat värinpoistot. Kokeilen sitä hopeashamppoo-kikkaa, toivottavasti saan sillä vaalennettua mahdollisimman paljon. :-)

      Poista
  3. Oi mitä hiuksia, ihania karkkivärejä! :) Onko siulla muuten ollut jo vihreetä hiuksissa? En ainakaan muista, että olisi isommissa määrissä ollut, mutta tuo vihreän sävy nuissa yksissä kiharaisissa hiuksissa on upea!♥ Hitsi, johan tässä itsekkin innostuu, kun nyt on kerran jo mustasta vaihdettu punaiseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! ♥ No, sen piti olla vihreää, mutta oli enemmänkin semmosta sinivihreetä, kutsuin ite sitä Aquaks. :D Haaveilin tommosesta Victoria Van Violence -hiuksista (eli nuo kirkkaan vihreät kiharat), mutta en jaksanut silloin alkaa blondaamaan.. Haha, musta on aina luottoväri! Mutta kyllä nuo kirkkaatkin värit ovat aika pirun kuumottavia.. ;)

      Poista
  4. Pastellihiuksista oon itekin haaveillut, mutta onneks kesäkuvat muistuttaa siitä, että se ylläpito oli ihan tuskaa. Mulla oli siis vaaleenvioletti ja vaaleen turkoosit latvat ja huh! Väri lähti muutamassa pesussa ja meni hermot. Vedin pääni punaseks ja nyt oon alkanu kyllästyä tähänkin ja tahtoisin jotain muutosta, mutten tiedä mitä. Pidi tummanvioleteista hiuksistani ja voin sanoo, että niitten ylläpito oli helppoo kun heinänteko! :D
    Ferialla on ainakin hyvää violettia väriä ja sillä itekin värjäsin pääni. Se ei haalistunut pesussakaan pahasti, vaikkei mitään colormaskeja käyttäny. Tää punanen taas haalistuu koko ajan pahemmaks ja pakko koko ajan läträtä jotain sävytettä ja alan olla kyllästynyt ainaseen värjäämiseen ja hohhoijaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vähän sama juttu! Saa aika monta vuotta värjäillä tietyllä värillä, että se oikeasti alkaa jämähtämään kiinni. Tummanvioletti lääh, tahdon!! :)

      Poista

Vain asialliset kommentit julkaistaan! Kiitos. ♥