Tattoo stuff

24.10.2013



Näin aluksi on hyvä esitellä teille vähän tatuointitarvikkeitani! Alkumetreillähän tässä vielä ollaan, joten ihan kaikkia tavaroita en ole vielä kerinnyt hankkimaan. Tärkeimmät ovat kumminkin kasassa! On tosi jees juttu, että Tattootukku tarjoaa aloituspaketteja, joista löytyy kaikki tarpeelliset aloittelijaa ja miksei toki kokeneempaakin varten. Eipähän tarvitse itse lähteä arvailemaan, mitä kaikkea tarvitsee ja mitä ei!


Kokemuksella voin nyt kyllä suositella, että tilaatte tatskakamanne netistä. Tattootukun Helsingin myymälä oli ainakin tosi pieni ja vähän outo, koska toisella puolella huonetta oli hiusjuttuja ja toisella sitten muutama hyllyllinen itse tatskatavaraa. Vähän aikaa haahuilin, ennen kuin osui silmään koko liike. Myyjä oli kyllä mukava ja yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta ei tiennyt yksinkertaisesti mitään tatuoimisesta eikä siksi osannut auttaakaan minua. Laitoin sähköpostia pari päivää takaperin liikkeeseen, johon vastattiin, että kaikkia aloituspakkauksia on kyllä liikkeessä, mutta todellisuudessa oli vain muutamia - myöskään mitään desinfiointiaineita ei ollut muuta kuin pöydille. No, onneksi on nettishoppailu! Toinen paikka, minne laittelen myöskin tilausta on Tattoomaailma. Siitä olen kuullut paljon positiivista palautetta, toivottavasti kokemus on myös samanlainen!

Tänään olen opetellut koneen hallintaa, kuluttanut tekonahkoja ja läträillyt lähinnä mustan kanssa. Tuloksista alan laittelemaan kuvia sitten, kun käsi pysyy vakaana ja homma muutenkin alkaa sujumaan!

Tatskaisiin tunnelmiin, adios amigos!

: Necromantic
  1. tykkään uuden blogin ulkoasusta paljon enemmän!! toivottavasti sulla riittää aika hyvin tälle blogille :) kiinnostuksen hyttynen pisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ♥ Eiköhän sitä aikaa saa pikku hiljaa rutistettua, kohta muutenkaan ei oo niin tarkkaa tehdä mitään ökyviikkoja. Saa enemmän vapaa-aikaa! :-)

      Poista
  2. Tuleeko se pitkään odoitettu kysymyspostaus nyt pian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vastannut tähän about kymmenen kertaa ja vastaus on edelleen sama: meillä on tällä hetkellä kaksi paskaa nettiä, joista kumpikaan ei anna lataa kuin max minuutin pituisia videoita nettiin. Odotin kaksi tuntia, että alkaisi edes lataamaan kyseistä videota Youtubeen, mutta ei. Heti, kun saadaan honmat kuntoon (en jaksa enää selittää tätä kuviota mikä tässä on ollut) niin julkaisen sen. Meillä tämä paska nettisyys on isompi vaiva..

      Poista
  3. Oooo tatuoinnit! <3 Odotan innolla mitä kaikkea rupeat kirjoittelemaan tänne :)

    VastaaPoista
  4. miks tossa on isoin pullo keltaista? luulis että mustaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltasia ei ollut pieniä. :( Joten se on ostettu erikseen, muut sisältyi paketissa!

      Poista
  5. Hyvä asenne tässä uuessa blogissa, pääset vielä pitkälle :3 En malta oottaa et saan nähä sun piirroksia ja tattoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos. :] Pikku hiljaa alan niitäkin julkaista! Vähän jännittää oma itsekriittisyys, miten se antaa periks, mut oh well..

      Poista
  6. Mikä toi sun kauppa on? tai siis haaveiletko, että olisit niin kuuluisa niin ihmiset haluis tän blogin nimii vaatteitat vai? :) en oo ikinä nähty tollasta muilla bloggareil (ellei tosi feimei jenkkibloggarita lasketa) tosi kiva erikoinen juttu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kauppa. En nyt tiiä, miten muuten tohon vastaisi. En tiedä sitten, luetko vaan muutamia blogeja, mutta kyllä, tuommosia löytyy enemmänkin. En haaveile kuuluisuudesta, en ole sen tyyppinen ihminen, vaikka leijona olenkin. Löysin tuon erään blogin kautta (jossa oli paljon vähemmän lukijoita kuin edellisessä blogissani) ja siitä se ajatus sitten lähti. Halusin itselleni jonkun blogipaidan ja kelasin, että miksipäs ei, ei siitä mitään haittaakaan kenellekkään pitäisi olla. Mutta aina positiivista, jos joku tykkää blogistani! Yhden bloggarin kanssa jo sovittiin, että tilataan toistemme paidat ja tehdään joskus vlog, jossa on toistemme paidat päällä. Tykästyin ideaan. ^_^

      Poista
    2. juu kyselin vaan.. kantsii miettii saako jostain halvemmalla? noi on tosi kalliita mun mielestä vaikka kivoja onki :)

      Poista
    3. Joo huomasin itekkin, kun loin noita paitoja, siks tein muutaman tosi yksinkertasen mallin.. Noi postikulut viel päälle niin auts, turhan suolasta. :( Ehkä joskus löydän halvemman mestan, toivotaan!

      Poista
  7. Mulla itselläni ei sitä ongelmaa ole vaan lähinnä toi poljin, joka ei oo parasta mahdollista laatua. :( Tilaan varmaan paremman jossain vaiheessa. Mutta joo, tatskajuttuja tulee taas pian! :)

    VastaaPoista

Vain asialliset kommentit julkaistaan! Kiitos. ♥