Sons of Anarchy

9.8.2014


Sonssin tunnari, klik! ^

Olen katsellut taas Sons of Anarchyn tuotantokausia vissiin kolmatta kertaa alusta, kun kesä alkoi. Tällä hetkellä kuumottelee kolmannen kauden vika jakso, huijui. Vaikka normaalisti olen helposti kyllästyvä ihminen, niin lempi sarjoihin en kyllästy millään (nimimerkillä olen valehtelematta katsonut Buffy Vampyyrintappajan kaikki tuotantokaudet kymmeniä kertoja).

Huom! Tämä postaus EI sisällä juontenpaljastuksia. Voitte siis skrollata hyvillä mielin alaspäin! :-)


Sons of Anarchy on yhdysvaltalainen draamasarja, joka kertoo kuvitteellisesta rikollisesta moottoripyöräkerhosta. Sarjan ensi-ilta oli 3. syyskuuta 2008 FX-televisiokanavalla. Sarja on kanavansa suosituimpia sarjoja (noin 4,9 miljoonaa katsojaa per viikko). Sons of Anarchy on ollut ehdolla saada monta palkintoa. Suomessa sarjaa esittää MTV3 MAX -kanava, joka alkoi esittää neljättä tuotantokautta 25. syyskuuta 2012.
Sons of Anarchyn on luonut Kurt Sutter, jonka meriitteihin kuuluu poliisisarja The Shieldin käsikirjoittaminen ja tuottaminen. Sutter on todennut, että haluaisi tehdä sarjaa yhteensä 7 tuotantokautta, koska alun perin kuvitteli sarjan niin pitkäksi.
Sons of Anarchy sijoittuu Kaliforniaan, kuvitteelliseen Charmingin pikkukaupunkiin ja kertoo Teller-Morrowin perheen sekä Sons of Anarchy -moottoripyöräkerhon tarinan. Perheen voimahahmoja ovat äiti Gemma (Katey Sagal), isäpuoli Clay (Ron Perlman) ja poika Jackson (lyhennetään usein Jax) (Charlie Hunnam) sekä Jaxin tyttöystävä Tara (Maggie Siff). -Wikipedia

Wayne, Chibs, Piney, Opie, Tara, Jax, Gemma, Clay, Tig, Bobby ja Juice.

Sonsseja katsoin ekan kerran vuonna 2011 (satunnainen jakso), mutta koska en ymmärtänyt kuvioista tai mistään mitään niin en jaksanut keskittyä tarpeeksi. Vuonna 2013 katsottiin Tommin kanssa taas joku random jakso, ja todettiin, että voishan tota ainakin yhden tuotantokauden katsoa, kun kerta hyllystäkin löytyy (ostin ekan tuotantokauden jostain alelaarista). No, siitä se sitten lähti - ahmittiin koko 2013 kesä ihan taukoamatta Sonssin uusia tuotantokausia - välillä etsittiin tunteja ympäri Helsinkiä, jotta löydettäisiin yks tuotantokausi. Yes, sad but true. Muistan kans, että herättiin yhtenä päivänä klo 13, ja katsottiin aamu kuuteen asti seuraavana päivänä pelkkiä Sonsseja - pizzat tilattiin ovelle ja välillä käytiin röökitauoilla. Vähän oli semmonen "Omg, I need help" -memefiilis.

Gemma. ♥ Miten ton ikänen nainen voi olla noin tajuttoman kuuma ja nätti ja ihana ja ah?

Ehdottomat lemppari hahmoni ovat Alexander "Tig" Trager (Kim Coates) ja Gemma Teller (Katey Sagal). Sarjassa parasta on hyvät näyttelijät, moottoripyöräjengit, miljöö, juonenkäänteet, "ronski" puhetyyli, Harrikat ja musiikki. Mm. Danny Trejo näyttelee muutamilla kausilla, uujea! Arvostan myös sitä, että muutamia Helvetin Enkeleiden  jäseniä, kuten kuuluisa Sonny Barger on päässyt näyttelemään pientä roolia sarjassa (ja esimerkiksi David Labrava on vakituinen näyttelijäkastissa).

Lyhyesti sanottuna: Paras-sarja-ikinä-ah-uh-rakastan-moottoripyörät-harrikat-luv-Tig-on-ihanin-ja-Gemma-älä-pliis-lopu-seiska-kauteen-yhyy.

Tig! ♥


..Ja aiheeseen liittyen, tämmöisiä kivoja juttuja saan ensi viikolla postista synttärilahjaksi! ♥

 
 
 
Kuvat: EMP.fi

Fanityttö kiittää ja kuittaa!

: Necromantic

Lähetä kommentti

Vain asialliset kommentit julkaistaan! Kiitos. ♥